Mitä meillä luetaan nyt?

Muistan itse omasta lapsuudestani kuinka tärkeää minulle oli, että äiti ja isä lukivat minulle. Erityisen tärkeä oli iltasatu. Iltasatu tuokiot ovatkin jääneet mieleeni ikuisiksi ajoiksi, erityiseksi molempien vanhempieni oireilut, joita lukutuokiot sängylläni aiheuttivat; äitini nukahti lähes poikkeuksetta ennen minua ja isäni alkoi saamaan painomusteallergiansa takia yskänkohtauksia kahden ensimmäisen sivun jälkeen! Näitä molempia oireita ajattelen nyt lämmöllä, sillä tästä huolimatta, kirjat luettiin aina loppuun. Äitinkin jatkoi uskollisesti heti kun olin töninyt hänet hereille.

Minulle olikin itsestään selvää, että satuja meidän perheessämme tullaan lukemaan. 

Aloitimme kirjojen katselun jo neidin ollessa kaksi kuukautta, mutta ensimmäiset oikeat sadut luimme hänen ollessaan puoli vuotta. Tänä päivänä luemme lähes joka ilta ja välillä ihan muutenkin vain. Pitkään sain aivan itse päättää mitä luemme milloinkin, mutta tänä päivänä kirjan itse valitseminen on osa prosessia, jos äiti yrittääkään salakavasti valita mieleisenä kiikutetaan se takaisin ja vaihdetaan.

IMG_7506.JPG

Kestosuosikki meillä on ollut 90-luvulla julkaistu Lasten Parhaat Kirjat -kerhon Muumilaakson Tarinoita, itse asiassa vielä jokin aika sitten se oli ainoa kirja, jota meillä luettiin. Hyvänä kakkosena on tullut Maikki Harjanteen Vanttu -kirja, joka on peruja minun lapsuudestani. Kummassakin kirjassa kuvat ovat selkeitä ja tarinaa sivulla juuri sen verran kuin Pirpana jaksaa kuunnella kääntämättä sivua. Yksinkertaista tarinaa on myös helppo toistella perässä: ”Hemuli, apua” tai ”Koija tikkaji”.

Olen säännöllisin väliajoin hankkinut kirjahyllyymme täytettä toiveena löytää muutakin luettavaa kuin nämä kaksi kirjaa. Suurin osa on jäänyt vaille mielenkiintoa. Viimeisimmät lisäykset hyllyyn ovat kuitenkin tuottaneet tulosta ja nyt meillä lasketaan Muumilorujen tahdissa ”kipoja numeria” (äidin tyttö!) ja luetaan pienestä koiranpennusta Pepistä, josta tykätään täysillä! Ja taas sama juttu: kuvat ovat yksinkertaisia ja tarinapätkät kohtuullisen mittaisia aukeemaa kohden.

IMG_7503.JPG

Disney Satuhelmiä, Pepi ja herkkuluu

IMG_7504.JPG

Muumipeikon leikkikoulu, Muumien numeroleikit, Tuula Korholainen

 

Eilen sain vahvistuksen siihen, että työ ei ole mennyt hukkaan, vaan kirjoista ja saduista on muodostunut osa meidin maailmankuvaa; yllätin hänet nimittäin sängystään lukemasta ”vauvalle” satua. Sängyllä ja vauva peiteltynä. Minut huomatessaan hän hiljaa suhahti: Poish, nukkuu <3

 

Ja millaisia kirjasuosikkeja teillä on? Ja onko sinulla jotain suosikkipaikkaa hankkia niitä?

 

rauhallista alkanutta viikkoa

M

 

Kommentit (11)
  1. Meidän juuri kaksi vuotta täyttänyt poika tykkää tosi paljon Puppe- sarjasta sekä muista sopivan pituisista kirjoista. Tuoreena kiinnostuksen kohteena on nyt Akut ja Tosi Elämää (!!) lehdet jotka ovat lähinnä vanhempien rouvien lukemistoa. Sain lehtiä omalta äidiltäni ja nyt taapero makaa iltaisin sängyllä toinen jalka toisen yli heitettynä, plärää lehteä jo toteaa välillä asiantuntevasti ’ohhoh!’

    1. Puppe on ihana! Ja niissä on todella hyvän mittaisia tekstejä, kune ei keskittymiskyky ole vielä ihan huippuunsa hiottua 🙂

      Meillä neidille tulee nalle puh, niin on aika hyvin pysynyt sen selailussa.

      Nuo ”aikuiselkeet” on kyllä niin huvittavan söpöjä!

  2. Meillä tykätään myös kirjoista mutta yhtään satua en ole vielä saanut lukea (muuta kuin yksinlukuna 😉 ). Ainoastaan kirjoista katsellaan kuvat ja kysellään mikä toi on ja opetellaan sanoja. Hyvin neiti jo tunnistaakin kuvista asioita ja osaa ne nimetä 🙂 Kyllä ne sadutkin vielä tulevat! 🙂 Nyt kesällä on myös hitiksi tullut isompien ja ei lasten kirjojen sivujen pläräily 😉 Mainitakseni yhden Menestyjän kuntosali harjoittelu ja ravitsemus 😉 Siinä on hauska kun hän kyselee kuvista mikä toi on esim. Kun on lihaksista kuvia tai tietystä liikkeestä 🙂 ”Hauislihas, penkkipunnerrus ” 😉 Kohta on ihmisen anatomia hallussa =D

    1. Kylläl tädit kohta hämmästyy kun lihakset tulee litaniana =D

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *