Miten 2-vuotias nukkuu?

Kaksi elämää ja sen laatua määrittelevää asia: syöminen ja nukkuminen. Ensimmäisestä tällä tontilla on puhuttu paljonkin. On ollut ruokalakkoja, ollaan vaivuttu jopa epätoivoon, on sormiruokailtu ja päästy vihdoin melko seesteiseen vaiheeseen, jossa suurin ongelma tuntuisi olevan ajanpuute ruuanvalmituksen suhteen. Jälkimmäinen ei niinkään ole ollut tapetilla, kuin kausittain poikkeuksellisen huonojen kausien yhteydessä. Nyt kuitenkin katsaus meidän uniin!

Neidin 2-vuotispäivä kolkuttaa ovella ja unirytmi on taas murroksen alla. Aikaisemmat kahden-kolmen tunnin päiväunet ovat nykyään aivan liikaa ja päiväunet ovatkin muuttumassa tunnin nokosiksi. Kahden tunnin toteutuessa (kolmesta puhumattakaan) ei väsymyksestä ole tietoakaan kun nukkumaanmenoaika koittaa.

Entäs sitten yöt?

Me kuuluimme niihin onnekkaisiin, joiden lapset ovat nukkuneet syntymästään asti hyvin, täydet yöt alkoivat kun viisi kuukauta vanha neiti S siirtyi omaan huoneeseensa nukkumaan. Heti syntymänsäkin jälkeen hän oli niitä lapsia, joita heräteltiin syömään: kaksi herätystä yössä, sillä mentiin pääasiallisesti.

Kunnes tuli muutto.

 

Muutettuamme helmikuussa uuteen kotiin, ei nukkuminen enää ole onnistunut entisen lailla. Pitkään heräilimme jopa viisi kertaa yössä. Nukkumaan meno onnistuu pääasiallisesti hyvin, omaan sänkyyn iltasadun saattelemana, nukuttaminen kestää vaihtelevasti 10 minuutista 45 minuuttiin. Aivan poikkeuksellisen hankalina iltoin puolitoista tuntia. Kello 2-3 yöllä kömpii pieni känisijä meidän keskellemme nukkumaan, nykyään onneksi jo aivan itse, mutta tässä vaiheessa on kuitenkin lähes poikkeuksetta päästävä potalle ja saatava vesihörppy, ennen kuin unet voivat jatkua. Kokonaisista öistä meillä ei siis ole ollut tietoakaan helmikuun jälkeen. Enkä usko, että niitä kovin nopeasti on tulossakaan (pessimisti ei pety).

Ja tällä hetkellä neiti S pongahtaa ylös sängystä kello viisi. Tuskin maltan odottaa, että kellot siirtyvät talviaikaan. Näitä kukonlaulun aikaan heräämiskausia on kuitenkin tullut ja mennyt ennenkin, joten uskon se muuttuvan hyvinkin pian.

Pikaisella matemaattisella laskutoimituksella tämä tarkoittaa sitä, että toinen meistä nukkuu 4-5 tuntia ja toinen 5-6 tuntia yhdellä tai kahdella herätyksellä. Oma nukkumaan meno kun väistämättä viivästyy aina lähelle puolta yötä. Ehkä pitäisi opetella itsekin simahtamaan yhdeksältä? Illat ne vain on niin ihanan rauhallisia ja omaa aikaa.

Elättelin kovasti toiveita, että ruokahalun paraneminen oli vaikuttanut myös yöuniin, mutta näin ei käynyt. Kodissamme majaileekin tapaherääjä, jollainen olen itsekin ollut. Taisin oppia nukkumaan yöni kokonaan ollessani 8-vuotias.

Unien vähyydestä huolimatta en ole osannut olla kovinkaan tyytymätön, olen paikkaillut lyhyitä unia päiväunilla vapaapäivinä ja viikonloppouisin, sekä yksinkertaisesti oppinut pärjäämään vähemmällä: kuusi tuntia tuntuu tällä hetkellä sopivalta, vai onko se vain mieli joka minua huijaa, jotta kestäisin kroonisen univajeen?

 

Miten teillä muilla nukutaan? Miten nukahdetaan ja heräillaankö yöllä? Miten te suhtaudutte yöheräämisiin, saako viereen tulla?

 

rauhallista viikonloppua

E