Päivä ohjelman puuttuessa kokonaan, keksimme aamulla suunnata Hietalahden kirpputorille katselmaan miltä siellä näyttää ja kuluttamaan aikaa. Emme kumpikaan ole mitään kirpputorien suurkuluttajia, päinvastoin. Itse olen kerran ollut myymässä omia vaatteitani ja kirppari vierailunikin taitavat mahtua yhden käden sormiin. Lastentarvikekirpputoreilla on tullut käytyä muutama kerta edellä mainittujsen lisäksi.

Ja taas muistin miksi näin on:

1) Väenpaljous. Pöytien tutkiminen on lähes mahdotonta, kun jonkun kyynärpää on jatkuvasti upotettuna kylkiluihin. Rattaiden kanssa kulkemisesta en viitsi edes sanoa mitään.

2) Kopio, kopio, kopio. Paljon ”merkkitavaraa”, jotka jo pikaisella silmäyksellä osoittautuvat kopioiksi. Myyjien mukaan kaikki on kuitenkin aitoa ja käyttämätöntä.

3) Tinkiminen. Kuten monen muun suomalaisen, se on minun heikkokohtani. Päädyn siis useimmiten maksamaan tavaroista aivan liikaa vain, koska minusta on kohteliasta maksaa se mitä pyydetään.

Erityisesti tässä kirpputorissa positiivista kuitenkin oli ulkoilma. Vaikka mitään ei olisi löytynyt, oli kiertely huomattavasti mukavampaa ajanvietettä kuin kotona päiväohjelman pohdiskelu. Aurinko paistoi ja mieli oli hyvä, neitikin veteli parin tunnin päikkärit, kun rattaat olivat jatkuvassa liikkeessä.

Ja tein minä löydönkin, Fred Perryn (luultavasti jopa oikeasti) huppari. Varsin hyvä lenkkivaate, eikä hinnalla pilattu. Pulitin siitä huikeat 5 euroa.

Jos joukosta löytyy kokeneita kirppareiden koluajia, otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä paikoista tehdä löytöjä?