Onnellisin ikinä.
Tänään on ollut väsynyt päivä. Siis minulla, neiti S ei ole nukkunut kuin yhdet mitättömät puolen tunnin päiväunet ja sen seurauksena käynyt poikkeuksellisen ylikierroksilla. Normaaliin päivään kuuluu 3-5 tuntia unta päivälläkin, mutta tämän päiväiset kyläilyt laittoivat pieneltä ihmettelijältä pasmat sekaisin, liikaa tutkittavaa ja ihmeteltävää.
Kotiin tullessamme olimme molemmat kitiseviä, sekä minä että S. Vastailin lyhyen epäkohteliaasti mieheni esittämiin kysymyksiin, jotka olivat vain aitoa kiinnostusta päiväämme kohtaan. Olin tyly. Pyysin anteeksi.
Jäin kuitenkin miettimään, että kaiken sen huomion keskellä jota neiti S vaatii ja ansaitsee, jääkö minulta liiankin usein huomioimatta se toinen maailman tärkein? Muistan kyllä kertoa neidille noin seitsemäntoista kertaa päivän aikana kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka onnellinen olen siitä, että hän on tullut elämäämme, mutta muistanko kertoa sitä tuolle (minun mielestä, ja muilla ei väliä) maailman parhaalle miehelle kuinka tärkeä hän on? Ja kuinka olen onnellisin ikinä? Vai saako hän liian usein vastaansa vain neidin uuvuttaman ihmisraunion, joka on tyly?
Tässä on varmasti skarppaamisen varaa. Totuus kuitenkin on, että minä OLEN onnellisin ikinä eikä mitään niistä asioista, joista olen onnellinen olisi ilman häntä.
PS. Tässä vielä tunnelmia parin päivän takaa, neiti nauttii kovasti valokuvauksesta, joten hassuttelemmekin lähes päivittäin kameran kanssa 🙂
-minena
