Kastepäivänä

IMG_8845.JPG

Kun on oikein pieni

voilentää linnun untuvalla,

nukkua orvokin lehden alla,

kun on oikein pieni.

 

Kun on oikein pieni,

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.

 

Kun on oikein pieni,

voi istua lumihiutaleille,

ja liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni.

(Hannele Huovi)

 

Tänään vietettiin pienen kummityttöni kastejuhlaa enkä voi kuin pakahtua onnesta nähdessäni kuinka ystävyys jatkaa kulkuaan ja siirtyy sukupolvesta toiseen eteenpäin. Niin kuin rakastan ystävääni, rakastan tuota pientä ihmisen alkua enkä voisi olla onnellisempi saadessaani harteilleni kunniatehtävän; kummitädin tehtävän <3 

Kuvassa myös pieni vinkki kummin lahjaksi kastepäivänä: kastesormus, joka koristaa sormea alkutaipaleella ja myöhemmin sen voi ripustaa kaulaan.

 

ihanaa lauantai-iltaa

E

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Mansikka-Avocado pirtelö

Arkiruokapostauksen yhteydessä sain toiveen paljastaa muutaman meidän fruitie -resepteistä, tässä siis ensimmäinen! Kuten olen useita kertoja maininnut ovat pirtelöt vallanneet päivästämme vähintään yhden ruokailukerran, joinakin päivinä jopa kaksi, joten variaatioita löytyy useita. Arkiaamuisin pyöritellän useimmiten viherpirtelöitä, joita nauttii perheen aikuisväki, pikkuneidin aamupala-aika on päiväkodissa.

Välipaloilla pirtelöistä jää pois pinaatit ja salaatit, joilloin ne ovat koko perheen herkkua! Yksi suosikki yhdistelmistämme on tällä hetkellä mansikka-avocado, joka uppoaa ongelmitta myös perheen nuorimmaiselle.

DSC_0390.JPG

DSC_0398.JPG

 

mansikka-avocado pirtelö

(aikuiselle ja lapselle)

1/2 avocado

1,5 dl jäisiä mansikoita

1,5 dl omenamehua

1tl hunajaa

(2tl tyrnirouhetta)

vettä

Vettä voi laittaa sekaan, tai olla laittamatta, itselläni se riippuu käytettävästä mehusta. Kuvassa näkyvä omenatäysmehu on esimerkiksi on niin kirpeää, että hyvin onnistuu laimentaminen, joitakin muita mehuja käytettäessä (ja vain itselle valmistaessa käytän nesteenä pelkkää mehua). Vedellä on myös helppo säädellä paksuutta. Jos sattuu pitämään kirpeästä antaa tyrnirouhe mahtavan lisän pirtelölle ja sitä käytänkin usein aamuisin.

DSC_0405.JPG

 

ihanaa viikonloppua kaikille!

E

 

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe DIY