Ne jotka seuraavat Instagramiamme tietävätkin, että on taas sairastettu pitkään ja hartaasti (siksi myös osittainen blogihilaisuus). Flunssat alkoivat viime viikolla ja vaikka hetkellisesti viikonloppuna näyttikin siltä, että tauti oli parissa päivässä selätetty, ei näin ollut, todellakaan. Flunssame yltyivät maanantaiksi niin, että lääkärirumba neidin kanssa sai taas alkaa. Yskä ja loppujen lopuksi lähes 40 asteessa huiteleva kuume on ajanut meidät tällä viikolla lääkärin vastaanotolle jo kolmesti.

pikkupotilas<3

Neiti S on lähes koko pienen elämänsä pelännyt lääkärissä käyntiä niin, että heti tutkimusten aloittamisesta sinne kassalle saakka on huutoitkua riittänyt. Erityisesti stetoskooppi ja korvien katsominen ovat aiheuttaneet hysterian.

Tästä syystä en todellakaan ollut riemastunut (ja kuka nyt olisi muutenkaan lapsen sairastaessa) kun lääkäriin meno oli taas edessä. Vesirokon aikana kotiin kutsutulla lääkärillä oli jo jollain asteella positiivinen vaikutus asiaan. Veikkaisin syyksi sitä, että ympäristö oli tuttu ja turvallinen koti. Kokonaan se ei kammoa kuitenkaan poistanut. 

Mutta tällä kertaa tapahtuikin kummia: ei mitään. Ei itkua, ei vastaan rimpuilemista, ei pihahdustakaan, vain kiltti ja rauhallinen tyttö, joka lääkäri sai tutkittua huolellisesti!

Jäin pohtimaan tämän täyskäännöksen syntyperiä ja ymmärsin mistä oli kysymys. Neiti S oli viime viikolla minun mukanani lääkärissä. Hän näki kuinka minulta otettiin tulehdusarvot sormen päästä ja myös hän sai laastarin sormeensa (kohokohta!). Hän näki kuinka äidin korvat katsottiin ja kuinka keuhkot kuunneltiin. Ja tarkasti hän seurasisikin, ja kuunteli. Kuunteli kuinka sairaanhoitaja kertoi ottavansa äidin sormesta puolukat talteen tutkittavaksi ja kuinka lääkäri kertoi, että keuhkot kuulostavat hyviltä. Maanantaisella lääkärikäynnillä sama toistui: ensin tutkittiin äiti ja perään neiti.

Ei tietoakaan pelosta tai kammosta. Eilinen käyntimme vahvisti tämän ajatuksen, sillä ainoa asia, joka loppujen lopuksi käynnisti paniikin oli nenään katsominen; sitä ei ollut koskaan ennen tehty kenellekään.

Nyt ajattelenkin, että niin kauan kun neiti on noinkin pieni eikä kaikkea ole mahdollista hänelle selittää, hyvistä verbaalisista taidoista huolimatta, menemme lääkärissä äiti edellä. Aina kun mahdollista. Jospa näin tehtävät tutkimukset tuntuisivat turvallisemmilta. Äidilläkän ei ole hätää.

Voisikohan näin jo ehkäistä kammon syntymistä? Tutkimalla ensin sen vanhemman?

Itse olen ainakin onnellinen, että perustutkimuksien osalta meillä ei enää sitä ole.

ihanaa viikonloppua toivottelee

työsuhteiden välissä viikonloppua viettävä M

PS. Puolukkatarina muuten teki neitiin niin lähtemättömän vaikutuksen, että hän selvitti sen eilen hyvin tarkasti laboratoriohoitajalle, joka ei moisesta ollut kuullutkaan: Nyt pittää, titten tuee puoukoita. Titten tulee noosu (se putkilo) ja keää ne taateen. Shitten shaa laashtain!!