Sunnuntai, jona kellot siirrettiin kesäaikaan, piti tänä vuonna sisällään kaksi kappaletta ekoja kertoja, pienen neidin ja sen vanhempien elämässä. Molemmat hetket niin kauniita ja ainutkertaisia, että Äidillä oli itkussa pitelemistä.

1. Kävelyn Isin kanssa käsi kädessä meren rannassa.

2. Äidille tienvarresta poimitut leskenlehdet.

Katselin kauempaa päiväretkellämme Inkooseen kolme elämäni rakkautta: Isiä, neitiä ja merta. Seurasin kuinka Isi ja neiti S tepastelivät käsi kädessä rantaa kohti ja keskustelivat linnuista ja vedestä, hämmästelivät veneitä (niitä harvoja, jotka olivat jo päässeet takaisin veteen) ja puhuivat ”sitten kesällä mennään taas mökille” -turinoitaan. (Tarkennettakkoon, että Isi puhui, neiti S vastaili ja huuteli yksisanaisillä lauseillaan, jotka jättävät tulkinnan varaa.) En voinut olla ajattelematta, että: Wau, tähän on nyt todella tultu: meillä on lapsi. Siis onhan se ollut meillä jo kohta puolitoista vuotta, mutta pitkään hän oli vauva, mikä on ihan eri juttu, tiedättekö? 

Entäs ne kukat? Voi itku mä sanon! Olin keittiössä laittamassa ruokaa, kun kuulin ovelta Isin supatusta: vie ne äidille, muistatko kenelle ne piti viedä?  Niin sieltä tepasteli hiekkaisissa lenkkareissa, haalari päällä pieni tyttö, joka ojensi kätensä minua kohti; kädessä kolme leskenlehteä. Äiti, kukka! Ota.

Niin, että arvatkaa meinasiko itkettää? Ehkä yksi äitiyden huippuhetkiä tähän mennessä. Enpä muuten olisi ikinä voinut kuvitellakaan kuinka uskomattomalta kauniilta ja suurilta ne kolme (lievästi rypistynyttä) leskenlehteä voikaan näyttää! Kauneimmat kukat ikinä <3

Kyllä tällä taas jaksa puurtaa! <3

mukavaa tulevaa viikkoa ja mahdollisimman helppoa sisäisenrytmin tasausta!

M

PS. Nämä kuvat ja paljon muuta reaaliajassa, löydät Instagramista, kun klikkailet itsesi seuraamaan käyttäjää @kasvukayrilla!