Perhepedissä – Arjenhallintaa part 4

Nukkuminen ja sen vaikeudet ovat vilahdelleet kirjoituksissani aina aikajoin ja viimeisin viuhahdus löytyi suoraan ketutuksen keskeltä, täältä. Vähäisestä huomiostaan huolimatta voisi sanoa, että jos arjen haasteita pitäisi listata voisin vaikka vannoa, etä suurimpien konfliktien jäljet johtavat kaikki samaan osoitteeseen: väsymykseen ja unen puutteeseen.

En tiedä mitä tapahtui, mutta alku kesän jälkeen olemme saaneet heittää hyvästit täysille yöunille, sellaisia ei kerta kaikkiaan enää ole. Ollenkaan.Nukkumisestä on perusoikeuden sijaan tullut arjenluksusta, josta yritetään ottaa irti niin paljon mahdollista, niillä tunneilla, joita on käytettävissä. 

Näin ollen olemme myös heittäneet hyvästit systemaattiselle ”nukutaan kaikki omissa sängyissämme” pingottamiselle. Tätä nykyään meillä nukutaan siellä minne halutaan mennä nukkumaan, olemme nimittäin tässä useiden kuukauden käytännön tutkimuksessa huomanneet, että ne yöunet on paljon rauhallisemmat, jos nukkumapaikan saa valita itse illalla. Useimmiten neiti S valitsee oman sänkynsä ja kömpii sieltä aamuyöstä meidän viereemme, mutta parina iltana viikossa on valinta ehdottomasti isoon sänkyyn.

Sitten ollaan isossa sängyssä kaikki yhdessä.

IMG_0290.JPG

Tällä taktiikalla me saamme nukkua edes vähän, mutta en voi olla miettimättä ruokimmeko me itse tätä ongelmaa ylläpitämällä epäsäännöllistä systeemiä? Jospa onkin karhunpalvelus mennä siitä mistä aita matalin? Mutta sitten taas, jos se kainallossa kölliminen tekee pienen onnelliseksi, en voisi mitenkään sitä häneltä kieltääkään. Vai voisinko?

 

Onko muilla kokemusta taaperovaiheen uniongelmista? Mistä niitä voisi lähteä purkamaan? Kaikki apu ja vinkit otetaan ilolla vastaan, sillä nukkuminen; se on oikeasti aika nasta juttu.

 

väsähtänein terveisin

E, joka muutenkerran viikossa painuu kahdeksalta neidin kanssa yhdessä nukkumaan tasatakseen viikottaista unimäärää, sekös vasta ihanaa onkin!

Kommentit (19)
  1. Mä luulen, että unikoulut on vähän myös niille, joilla yöheräilyt ja -valvomiset ovat jatkuneet jo aika pitkään, eivätkä maitopullot tai viereen ottamiset auta. Jos perheenjäsenten terveys tai esimerkiksi työkyky alkavat olla vaakalaudalla, eikä heräilevä lapsi ole enää vauva, on toisinaan ihan fiksuakin kokeilla (lempeitä) unikouluja. Rankka yöheräily on pitkään jatkuessaan haitallista lapselle itselleenkin.

  2. Mä en koskaan unohda sitä, että mut kannettiin aina pienenä lastenhuoneeseen omaan sänkyyn, kun pyrin isän ja äitin väliin. Mua pelotti usein nukkua omassa sängyssä, vaikka olikin sisaruksia ympärillä. Nuorin siskosai sitten meidän muidenkin edestä, kun nukkui 7-vuotiaaksi välissä ja sen jälkeen halusi itse omaan sänkyyn. Jotenki lunkein tapaus siitä sitten tulikin. 😉

    Omaa lasta en voi ottaa viereen, kun en saa sitten nukuttua, mutta pidetään sen sänky aivan meidän sängyssä kiinni, että yöllä yltää silittämään, jos tarvii. Omaan huoneeseen saa siirtyä vasta sitten, kun haluaa sitä itse. Välillä vähän herkkä tapaus kun hänkin tuntuu olevan.

    1. Mä muistan hei myös omasta lapsuudesta miten aina piti nukahtaa omaan sänkyyn, mutta sitten yöllä sai mennä väliin nukkumaan, ja pitkään sitä teinkin. Ja muistan myös sen miten yksin omassa huoneessa ahdisti, ehkä juuri siksi olenkin niin ”lepsu” tämän asian kanssa, kun omat muistot elävät vieläkin.

      Varmasti hyvä ratkaisu mys tuo, että sänky on siinä vieressä, meillä ei valitettavasti makuuhuoneeseen mahu neidin sänkyä. Mutta toisaalta, kun hän kuitenkin aina välillä haluaa myös omaan huoneeseen, niin hyvä seo n kai näinkin. Kunhan yöheräilyt on minimissä 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *