Viimeinen päivä

Kasvukäyrillä

Vanhempainvapaani päättyy tänään. Huomenna olen jo talvilomalla ja seuraavat viisi viikkoa kesälomalla, siis vähän niin kuin töissä. Ja se saa minut haikeaksi. Itseasiassa minun tekisi mieli itkeä. Aika, jonka kuvittelin kestävän ikuisesti on ohi.

kaksi päivää vanha S

Pieni tyttöni on jo kohta yhdeksän kuukautta, hän leikkii, konttaa, kävelee tuettuna, sanoo "Äiti" lähes oikein, hänellä on viisi hammasta ja hän on vielä kuitenkin niin pieni. Ja silti niin iso. En voi kuin (taas kerran) ihmetellä, minne aika meni?

Olen kaikista suurista suunnitelmistani mennä töihin takaisin heti vanhempainvapaan päätyttyä päättänyt jäädä vielä kotiin, vielä loppu vuodeksi. Silti, tuntuu todella hurjalta, että tuo äitiä ympäri vuorokauden tarvitseva ihmisalku, menisi hoitoon jo viiden kuukauden kuluttua. Sydän särkyy kun ajattenkin sitä. Siispä en ajattele, en vielä. (Hoitopaikkaa tosin on pikkuhiljaa alettava jo hakemaan, jos haaveilee saavansa sellaisen toivotusta paikasta. Voi kyynel.)

Haikeuden ja kuluneen ajan muistelun lomassa keräsin muutaman kuvan matkastamme, jotka halusin jakaa teidän kanssanne. Itse en pysty kuin kyynelehtimään, kun palaan takaisin noihin hetkiin. Elämäni tähtihetkiä.

odottavan aika on pitkä

rv 41 + jotain, odottavan aika on TODELLA PITKÄ

ensihetkiä äitinä

äidin lähellä on hyvä olla

tässä me ollaan nyt

ensimmäistä kertaa liukumäessä

 

Takana aika, jota en koskaan unohda. Edessä vielä niin paljon sellaisia hetkiä, mutta ei enää koskaan samoja.

 

Kuulisin mielelläni muidenkin ajatuksia töihin paluusta ja/tai vanhempainvapaan muuttumisesta hoitovapaaksi!

 

Kommentit

kirsikkainen (Ei varmistettu)

Olin vielä ulkomailla kun lapseni meni vuoden ikäisenä ensimmäisen kerran päiväkotiin. Se oli kamalaa!!! No ja samalla kuitenkin huomasin kuinka huomiotta sitä jättää itsensä ja kuinka kiva oli taas tehdä ihan omia juttuja ja palata omaan minäänsä johon kuuluu edelleenkin muutakin kuin vain äiti :) Tuli muiden ihmisten kanssa taas jotain muutakin puhuttavaa kuin ne yöheräilyt, kakkavaipat, suloiset hymyt, syömään oppiminen jne. Nyt ollaan jo Suomessa ja jo kohta 3 vuotta täyttävä tyttöni on ollut kesän ajan pois päiväkodista. Kohta on paluu taas päiväkotiin nyt taas vähän haikeana itse kun tiedän, että kokoaikainen omistautuminen tämän lapsen kohdalla on päättymässä ja opiskelu/työ jatkuu tiukasti sitten seuraavaan vauvamasuun saakka. Mutta nyt jo helmpomaa tämän ikäisen kanssa tietysti, etenkin kun kyselee jo päiväkotikavereiden perään jo lähes päivittäin (yhyyyy, mä en enää ees kelpais :,( )
Tsemppiä sinulle, sitten kun tyttösi menee hoitoon aluksi on haikeaa, mutta löytyy ne edutkin aika nopeasti ja teet sen myös lapsesi parhaaksi! Kaikkien meidän on opittava kommunikoimaan ulkomaailman kanssa ja vuoden ikäisenä aloittaminen on mun omasta mielestä oikeen hyvä. Huuh niitä lapsia, jotka on äitin/isin / mummin helmoissa pitkään, ei siinä ole sosiaaliset lahjat aikuisenakaan vielä monilla kehittynyt!!!

MinEna
Kasvukäyrillä

Kiitos kirsikkainen kommentistasi!

Kyllä mäkin kaiken haikeuden keskellä ajattelen niin, että on se lapsen parhaaksi mennä muiden ikäistensä joukkoon jossain kohdassa, ja se vuosi - puolitoista on musta "oikea aika". S on mielettömän touhukas ja loman aikana nautti silmin nähden muiden lasten seurasta: sitä ei äiti voi tarjota. 

Mutta silti: yhyyyyyyy!

Tässä kun pikku hiljaa pohjustaa itseään niin eiköhän me siitä selvitä, ehkä.

 

Mindeka
Ma-material Girl

Meidän poika syntyi 7/2011 ja 8/2012 irtisanouduin kokoaikaisesta työsuhteestani ja 9/2012 aloitin uuden työni vaatemyyjänä nollasopimuksella. Ja juuri siksi, että saan olla hoitovapaalla mahdollisimman kauan. Nyt on 7/2013 ja samalla tiellä ollaan edelleen. Toiset ajattelevat, että olin hullu, mutta meille tämä on ollut täydellinen järjestely.

Poika täytti juuri kaksi vuotta ja vaikka vielä on vuosi aikaa olla kotona, niin huomaan, miten paine työhönpaluusta kasvaa. Paine ei kuitenkaan ole negativista tai ahdistavaa, vaan lähinnä jännitystä siitä, että pitäisi löytää myös työ jonne palata ;) Tuo nykyinen sopimukseni ei siis voi jatkua kokoaikaisena, eikä se (mm.työaikojensa puolesta) olisikaan sellainen, jota haen. Aika jännää.

P.S. Muistan miten tuossa tilanteessa mietimme, että miten ihmeessä sillä hoitorahalla muka pärjää, mutta näköjään sitä hyvin on suhteuttanut menot miehen palkkapussin suuruiseksi ;)

Tsemppiä!

MinEna
Kasvukäyrillä

Kiva kuulla, että myös sinun ratkaisusi on tuntunut hyvältä. Kyllä mullakkin kutkuttaa kokoaika selkäytimessä ajatus "entä jos kuitekin voisin olla kotona pidempää". Olisihan se ihanaa, niin ainutkertainen tämä elämänvaihe on!

On varmasti jännittävät ajat jos (kun) töihin paluu alkaa olla ajankohtainen ja uusi työ on tarpeen, sehän on muutenkin jännittävää!

Ja mitä tuohon raha asiaan tulee: sepä se on mikä tässä hirvittää, mutta saatat olla oikeassa, ihminen sopeutuu ja sopeuttaa.

Tsemppiä myös teille uusiin tuleviin elämänvaiheisiin!

Mimosa

Meikä jää hoitovapaalle syyskuussa ja oon moneen kertaan miehelle kauhistellut sitä, että pojan voisi sitten viedä jo päiväkotiin. Poika on vielä niin pieni ja avuton, niin tekee ihan pahaa ajatella, että sen hoitoon laittais näin pienenä.
Ite oon päättänyt olla kotona, kunnes poika on joku parivuotias. Mutta vaikeeta se tulee sillonkin olemaan. En raaski ees ajatella.

MinEna
Kasvukäyrillä

Kiitos mimosa kommentistasi!
Meillä taitaa siis suunnilleen saman ikäiset lapset?
Ei mullakaan olisi sydäntä viedä neitiä hoitoon NYT. Mutta pari vuotta taitaa jäädä vain haaveeksi :(

Mimosa

Taitaapi olla, pikkuäijä synty joulukuussa 2012.

Oon niin kauan ku muistan halunnut olla lapsen kanssa kotona ja yritin mahollisimman paljon varautua tähän kotonaoloon etukäteen.

Mutta kukin tehköön miten parasta. Eihän se kaikille oo mahollista. Eikä se kyllä helppoa oo meikällekkään. Mut eipä tommosii kannata liikaa murehtii, sitä on tehtävä mikä on tehtävä :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.