Elämää vauvakuplan jälkeen?

Pitkästä aikaa minulle tuli inspiraatio kirjoittaa. Se on ollut kateissa koko kesän, mikä ei kesän riennoissa pienen vauvan ja viisivuotiaan äidiltä ole mitenkään tavatonta. Olen pohtinut viime aikoina kovasti sitä, kuka minä olen, muuta kuin kahden maailman rakkaimman tyttären äiti. Tällä kertaa vauvakupla on kestänyt pidempään, kuin ensimmäisellä kerralla. Uskon sen johtuvan puhtaasti siitä, että imetän yhä pian 7 kuukauden ikäistä vauvaamme. Esikoisen aikaan imetys ei ollut näin isossa roolissa ja kestikin vain pienen osan tästä ajasta, mitä nyt olen imettänyt. Imetyksen ansiosta olen saanut uppoutua niin syvälle vauvakuplaan, että nyt kun se on alkanut osoittaa ohenemisen merkkejä, olen aivan kuin uudesti syntynyt. Kaikki on uutta ja ihmeellistä naiseuden maailmassa. Onko elämää tosiaan vielä kuplan toisellakin puolella?!

Imetystä en ole vielä lopettamassa, en edes harkitsemassa lopettamista, mutta kiinteiden ruokien aloituksen jälkeen hormonitoimintani on tainnut alkaa työstää sitä tosiasiaa, ettei imetyskään kestä ikuisesti. Silmäni ovat alkaneet avautua sille, että saan myös panostaa omaan hyvinvointiini ja jaksamiseen. En ole pelkästään äiti, vaan myös nainen. Tytär, ystävä ja puoliso. Ei haittaa, vaikka välillä kävisin yksin jossain, tai jos välillä ostan ihan vain itselleni jotain.

Olen tietoisesti alkanut karsia elämästäni pois asioita, mitkä kuluttavat energiaa antamatta mitään tilalle. Aika on rajallista, joten miksi tuhlata sitä sellaiseen, mikä ei tuota itselle iloa? Joskus tällaiset asiat ovat niitä, mistä joskus sai paljon irti, mutta nykyään tuntuu taakalta. Silloin on osattava päästää irti. Sen jälkeen elämään mahtuu taas jotain, mikä antaa enemmän, kuin ottaa.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Syvällistä

Pitkä automatka vauvan kanssa – Kesälomareissu!

Päätettiin jo toissa kesänä, että seuraava kesälomareissu tehdään Korkeasaareen. Viime kesänä ei päästy reissuun kuitenkaan Vuokattia pidemmälle, sillä minäkin olin töissä koko kesän. Korkeasaaren reissu otettiin toteutukseen siis vihdoin tänä kesänä. Päätimme lähteä matkaan autolla, koska tarvitsimme mukaamme paljon tavaraa, mitkä olisi ollut työlästä lastata ensin junaan ja sieltä pois ja perille päästyämme jälleen autoon. Lisäksi autolla matkatessa pystyimme pysähtymään aina tarvittaessa. Yleensä pääkaupunkiseudulla käydessämme majoitumme isäni luokse Sipooseen, joten tarvitsemme autoa aina myös siellä päässä. Matkaa meillä oli ajettavana noin 600 kilometriä.

Viisivuotiaamme on tottunut autolla matkustaja, mutta vauvalle pitkä matka oli luonnollisesti ensimmäinen laatuaan. Lähdimme matkaan päivällä, kun vauvalla oli sopivasti päiväuniaika. Adanna nukkui ensimmäiset noin parisataa kilometriä, jonka jälkeen pidimme ensimmäisen pysähdyksen. Söimme ja vaihdoimme vauvalta vaipan. Lähdimme jatkamaan matkaa, mutta Adanna ei enää viihtynyt yhtään autossa. Pysähdyimme pian uudestaan tien sivuun,imetin, jatkettiin matkaa, kunnes pian pysähdyimme taas. Hyppäsin kahden turvaistuimen väliin takapenkille viihdyttääkseni vauvaa, mutta tällä kertaa sekään ei auttanut. Pysähdyimme vielä ainakin kolme kertaa, ennen kuin pääsimme perille. Loppumatka tuntui pitkältä, kuin nälkävuosi. Vauva huusi koko ajan, jos ei nukkunut. Aina pysähtyessä hän oli iloinen, kuin Naantalin aurinko. Sydän särkyi aina, kun jatkettiin matkaa ja vauva ei viihtynyt yhtään. Saavuimme vihdoin perille illalla yhdeksän jälkeen.

Heti seuraavana päivänä teimme kesäloman odotetuimman retken, eli lähdimme kohti Korkeasaarta. Ajoimme autolla Sipoosta Keravalle, jossa hyppäsimme junaan kohti Helsinkiä. Helsingissä kävelimme kauppatorille ja odottelimme lautan saapumista. Halusimme mennä lautalla, sillä onhan sekin  elämyksellinen osa Korkeasaaressa käyntiä, etenkin lapselle. Lautalle mahtui hyvin vaunujen kanssa, eli jos joku miettii kulkua pienten kanssa, niin lautalle vain, vaikka mukana olisi lastenvaunut! 🙂

Sää suosi meitä Korkeasaaressa!
Adanna jaksoi hyvin <3

Hän ei päästänyt minua ohi, joten kierrettävä oli.

Kissaeläimet pääosin nukkuivat varjossa lämpimänä päivänä, vaan onneksi nähtiin sentään leopardi näin läheltä.

Matkamuistot mukaan ja lautalle.

Helsingissä meillä meni koko päivä, joten tuolloin ei tehty enää muuta. Seuraavana päivänä kävimme shoppailemassa Vantaan Jumbossa. Päästiin siellä aika vähällä, sillä en itselleni yrittänytkään etsiä vaatteita. Katsotaan vaatehankintoja sitten, kun raskauskilot ovat karisseet ja tiedän minkä kokoista vaatetta tarvitsen. Kengät kuitenkin löysin itselleni ja Auroralle, sekä Adannalle bodyn ja tunikan.

Lupasin Auroralle Korkeasaaresta pehmolelun, mutta muuten en ole leluja ostellut. Olen tietoisesti vähentänyt lelujen ostelua, kun niitä tulee kuitenkin joka syntymäpäivänä ja jouluna, sekä juurikin esim. ”matkamuistoina”. Kirjoja sen sijaan voi mielestäni aina tilaisuuden tullen ostella, sillä lukeminen kannattaa aina! Jumbon Akateemisessa kirjakaupassa oli loppuunmyynti, jossa kaikki kirjat olivat -60%. Sieltä ostin nämä alle kolmella kympillä (normaalihinnat yht. lähes 70€!) Tosi hauska muuten tuo Mutzi-kirja!

Kolmantena päivänä kyläiltiin parissa paikassa, jonka jälkeen pakkailtiin ja valmistauduttiin aamuöistä starttaamista kotimatkaa varten. Päätettiin nimittäin lähteä kotimatkalle aamuyöstä, joten meillä soi herätyskello jo kolmelta aamuyöstä.

Oli ihanaa matkustaa autolla auringon noustessa.

Hieman ennen neljää olimme tien päällä. Adanna saatiin nostettua nukkuvana autoon, mutta Aurora valvoi ensimmäiseen pysähdyspaikkaamme Hirvaskankaan ABC:lle asti, jossa söimme aamupalan. Kun matka jatkui, molemmat tytöt nukahtivat ja nukkuivat taas Pyhäjärvelle asti. Seuraava pysähdys oli isovanhempieni mökillä. Sieltä lähdimme, kun Adanna alkoi päiväunille. Sitten pääsimmekin lähes kotiin saakka, ennen kuin vauva taas heräsi. Paluumatka sujui siis paljon joutuisammin! 🙂

Paljon muutakin ollaan keretty tänä kesänä tekemään, siitä kerron sitten myöhemmin! ♥

Perhe Lapset Matkat Suosittelen