Vauvamme nimen tarina

Vietimme reilu viikko sitten ristiäisiä, mutta en ole ennen tätä löytänyt sopivaa hetkeä tulla päivittämään blogia. Nyt on kuitenkin sen aika, sillä vauva nukkuu ja esikoinen on päiväkodissa. Ristiäistunnelmiin palaan vielä oman postauksen kanssa, sillä tänään kerron vauvamme nimestä, josta ei tullut Aadaa tai Amandaa, vaan Adanna!

Kysyin Instagramissa nimiarvauksia ennen ristiäisiä ja oli hauskaa miten suurin osa nimiarvauksista alkoi a-kirjaimella.Vaikka toki ihan ymmärrettävää, kun esikoinenkin alkaa a:lla. Kukaan ei kuitenkaan arvannut nimeä oikein, vaikka hyvin lähelle mentiin.

Ylivoimaisesti eniten veikattiin nimeksi Aadaa. Muita arvauksia joita tuli vähintään kaksi jokaista oli Aava, Amanda, Anniina ja Aleksandra. Lisäksi veikkauksia tuli nimille Adessa, Rosarinna, Isla, Maria, Teresa ja Elsa. Adanna-nimeen päädyttiin pian rakenneultran jälkeen, eikä tultu toisiin aatoksiin synnytyksen jälkeenkään.

Miten päädyimme nimeen Adanna?

edf

Aluksi ehdotin vauvalle nimeksi Isabellaa, mutta mieheni ei lämmennyt ajatukselle. Selailimme sitten yhtenä iltana rakenneultran jälkeen netistä jotain nimilistaa, jossa oli harvinaisia nimiä pitkä listaus. Nauroimme nimille, kun siellä oli tosiaankin mitä kummallisempia nimiä. Sitten luin nimen Adanna ja hetken päästä mieheni toisti nimen, koska se oli jäänyt niin mieleen. Mies alkoikin pian tuon jälkeen kutsumaan vauvaa Adannaksi. Tykästyin itsekin tuohon nimeen nopeasti. Nimi on harvinainen, mutta ei liian hankala tai eksoottinen. Kun vauva syntyi ja mitä lähemmäksi ristiäisiä päästiin, nimi alkoi koko ajan tuntua aina vain oikeammalta. Näin hänestä tuli Adanna.

Toiset nimet tulevat suvusta.

Kun Aurora syntyi, mietin hänen toiseksi nimekseen Ainoa tai Kaisaa, jotka ovat edesmenneiden isomummujeni nimet. Silloin päädyin antamaan toiseksi nimeksi Aino ja päätin, että mikäli joskus saan vielä toisen tyttären, hänen toiseksi nimekseen tulee Kaisa. Joten Adannan toinen nimi oli helppo päättää. Koska esikoisellani on kolme nimeä, halusin myös Adannalle kolmannen nimen. Auroralla on sama kolmas nimi, kuin minun ja äitini toinen nimi, joten vaikka Johanna ehkä sointuisi paremmin Adannan ja Kaisan kanssa, jäi se kuitenkin tällä kertaa jo pois. Kolmanneksi nimeksi päätettiin antaa mieheni äidin toinen nimi Orvokki. Ja näin oli toisen rakkaan tyttäremme nimi valmis, Adanna Kaisa Orvokki. ♥

Perhe Lapset Vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.