Neuvolassa
Eilen oli pitkästä aikaa käynti neuvolassa. Tai ei edellisestä neuvolasta ole oikeastaan edes pitkään kulunut, mutta jotenkin kuluneen kuukauden aikana on tapahtunut niin paljon, että tuntuu lähes iäisyydeltä. Seuraava neuvola sitten onkin ihan pian, nimittäin jo kolmen viikon päästä, jolloin vuorossa on jo 5kk neuvolatarkastus.
Tällä kertaa Adannalle ei annettu rokotteita. Tehtiin tavalliset mittaukset ja keskusteltiin, kuinka on mennyt. Minulta kysyttiin, joko olemme ajatelleet milloin annamme Adannalle kiinteitä. Sanoin, että mikäli kasvu on yhä tasaista, en pidä vielä mitään kiirettä kiinteiden maistelun aloituksen kanssa, vaan voidaan odottaa hyvin sinne puolenvuoden ikään. Mittausten jälkeen terveydenhoitaja totesi, että kasvun puolesta ei ole mitään kiirettä aloittaa kiinteitä, sillä käyrät nousevat tasaisesti. Ja näin olen ajatellutkin, että maito vielä toistaiseksi riittää, sillä öisin Adanna herää yleensä vain kerran syömään ja päivälläkin on erittäin tyytyväisen oloinen. Kuulemma allergialääkärit suosittelevat kiinteiden aloitusta neljän kuukauden iässä, mutta itse uskon, että allergiaa tulee jos on tullakseen aloitetaan kiinteiden syönti sitten nyt tai kahden kuukauden päästä.
Lopuksi kävimme vielä lääkärin luona, joka totesi myös kaiken olevan mallillaan.
Adanna on nyt alkanut kääntyilemään niin paljon, että ei aikaakaan kun kääntyy vatsalleen. Pitkään hän on kääntynyt kyljelleen, mutta nyt on ihan päivässä tapahtunut niin iso muutos, että varmaan pian alkaa tapahtua. Ihanaa, mutta samalla vähän haikeaa, kun pieni sylivauvani alkaa liikkumaan. <3
Loppuun vielä tuoreet mitat (suluissa edellisen neuvolan mitat)
6160 g (5495 g) | 61,3 cm (59 cm) | 40,8 cm (39,1 cm)