Synnytyksestä kuntoutuminen
Edellisestä synnytyksestä on nyt jonkin verran yli kaksi kuukautta. Päätin heti, etten pidä mitään kiirettä liikunnan aloittamisen suhteen, mutta nyt asia alkaa tuntua ajankohtaiselta. Olenkin kolme kertaa käynyt Adannan kanssa äiti & vauva -joogakurssilla, mikä on tuntunut ihanan lempeältä liikunnan aloitukselta pitkän ajan jälkeen. Liikkumiseni oli nimittäin ennen raskautumistakin aika vähäistä, jota olen selitellyt koulustressillä, sekä auton hankkimisella.
Esikoisen aikaan sain mukavat kuusitoista raskauskiloa ja tällä kertaa suurinpiirtein saman verran. Ensimmäisellä kierroksella kilot karisivat todella nopeasti ja muistelen, että kolmen kuukauden tienoilla olin jo palautunut niihin mittoihin, joista lähdin uuteen raskauteen neljä vuotta myöhemmin. Tällä kertaa kilot ovat tiukassa, kaksi kuukautta synnytyksestä on kulunut ja kiloja on yhä kymmenen lähtöpainoon. Esikoista osittaisimetin kaksi kuukautta, jonka jälkeen maidon tulo loppui, mutta nyt maitoa on riittänyt ja täysimetyksellä ollaan edelleen. Imettäessä pitäisi syödä enemmän kuin tavallisesti, mutta koska olen aina ollut aika huono syömään, en aina saa syötyä tarpeeksi nyt imettäessäkään. Uskoisin kilojen sen takia pitävän niin tiukasti kiinni, jotta energiaa riittää maidontuotantoon. Onneksi maitoa tulee huonoista ruokailutottumuksista huolimatta!
Tavoitteenani ei tällä hetkellä ole lähteä nopeasti pudottamaan painoa, vaan vetreyttää kehoa ja saada lisää energiaa liikunnan avulla. Siksi en ole ottanut mitään kuvia lähtötilanteesta synnytyksen jälkeen, enkä tilanteesta nyt. Tärkeintä on voida hyvin ja aloittaa liikunnan harrastaminen kehoa kuunnellen. <3