Kuka minä olen (tällä hetkellä) ?

Ylipainosta ja terveyden reistailusta kärsivä, arkirutiineihin jumittunut, naimisissa oleva, 35-vuotias, 3 lapsen äiti.

Sitä vain havahtui eräänä päivänä töissä siihen että oli sitten maanantai,perjantai tai sunnuntai niin kaikki päivät ovat melko samanlaisia. Eihän siinä sinänsä mitään vikaa ole että elää rutiininomaisesti päivästä toiseen, silloin elämä on yllättävän helppoa.

Nyt olen kuitenkin miettinyt viikon verran mitä haluan elämältäni juuri nyt. Minulla on aina ollut elämässäni tavoitteita jotka ovat vieneet minua hymyssä suin eteenpäin, koska aina on ollut jotain odotettavaa. Nyt olen kuitenkin tullut pisteeseen jossa minulla ei ole mitään minkä eteen ns. ”tehdä työtä”…  Sitä nousee joka aamu klo: 4.00, tekee aamuaskareet samalla rutiinilla, vie nuorimmaisen lapsen tarhaan, menee töihin, hakee nuorimmaisen tarhasta, tulee kotiin, alkaa tarkistamaan 2 lapsen läksyjä samalla nuorimmaista lasta viihdyttäen. Sitten on taas ruoan laittamista ja siivoamista kunnes aika syödä jne kunnes kello tulee 21.00 jolloin koko perhe menee viimeistään nukkumaan että jaksaa taas seuraavan päivän…HUOH! Mutta en usko että olen ainut jota tämä ”normaali elämä” hieman harmittaa…

MIKÄ NYT AUTTAISI?

Mikä olisikaa parempi kohde kuin minä itse?! Jos ottaisinkin tavoitteeksi saada paremman olon itselleni jonka myötä perheeni ja ympärilläni olevat läheisetkin saisivat minusta enemmän iloa. Jos asettaisin tavoitteita itselleni liittyen omaan hyvinvointiini?

Olen muutama vuosi sitten pudottanut painoani (-20kg), mutta koska en kyennyt tekemään siitä elämänmuutosta tulivat kilot takaisin. Olen siis jälleen samassa pisteessä. Tai en aivan..olen miettinyt ja tutkiskellut mikä meni pieleen.. Tuleva viikko tulee olemaan pyhitetty minulle henkiseen valmistautumiseen seuraavaa ”dieettiä” varten. Olen persoona joka tarvitsee kunnon alkustartin että motivaatio pysyy eli pakko nähdä tuloksia HETI. Siksi päätinkin tällä kertaa kokeilla jotain uudenlaista ja ehkäpä radikaalia.

Nämä seuraavat viikot tulevat varmasti olemaan täynnä ylä- ja alamäkiä ja niistä tulenkin kirjoittamaan hyvin suoraan!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *