Papan pöytä

PPEN2028.jpg

 

Aloitin sisustussuunnittelun opinnot syyskuussa ja seuraavat lähiopetuspäivät ovat viikon päästä. Kotitehtäviäkin tuli. Selväksi kävi myös se, että työpöytäni oli auttamattomasti liian pieni minkäänlaiseen piirtämiseen tai suunnitteluun. Piti hankkia uusi. Tai oikeastaan vanha. Viime hetkellä muistin, että vintissä on pappani vanha työpöytä. Eikun mies sekä poika hommiin ja pöytä alas vintiltä.

Asumme 60-luvun talossa, jossa on onneksi ihan järjettömän istot makuuhuoneet (ainakin nykystandardiin verrattuna). Työpöydän sijoittamisen kanssa ei siis tullut ongelmaa vaikka uusi pöytä on huomattavasti vanhaa suurempi. Lipastoa ja sänkyä kymmenisen senttiä toiseen suuntaan ja isompi työpöytä mahtui hyvin ikkunan alle.

 

PPEN2018.jpg

 

Pöydän pinta oli aika huonossa kunnossa, joten hioin ja lakkasin sen uudestaan. Muulle osalle en tehnyt mitään muuta kuin pyyhin pölyt. Lakan sävykin osui ihan nappiin! Uuden valaisimen ostin Krunikan Olkkarista.

 

PPEN2005.jpg

 

Laatikot paperoin Cole & Sonin Woods tapetilla, jota meillä oli ennestään. Rullalla ollu tapetti tahtoi aluksi mennä rullalle uudestaan, mutta tasoittui nopeasti, kun päälle lastasi tavaraa.

 

PPEN1998.jpg

 

PPEN2034.jpg

 

PPEN2037.jpg

 

Kaikista laatikoista löytyi Häklin Huonekalutehtaan leimat.

 

PPEN1985.jpg

 

Ja tässä se vanha työpöytä. Pikkuruinen Artekin pöytä, jonka olen joskus ostanut Huuto.netistä. Tuoli on jostain lopetusmyynnistä hankittu Tapiovaaran Aslak. Valaisin kirppikseltä muutamalla eurolla. Söpö, mutta ihan liian pieni, että valaisisi tarpeeksi.

 

PPEN1976.jpg

 

Valaisin löysi uuden kodin tyttären huoneesta ja pöydästä tuli hyvä alusta printterille. Printteri olikin majaillut viime aikoina vanhan tv-tason päällä, mikä ei ehkä ollut ihan optimaalinen ratkaisu…

 

 

Koti Sisustus DIY

Blue Monday

PPEN1922.jpg

 

Syksyistä ja pimeää. Tänään ei satanut kuin vähän…  Tästä Globlow-valaisimesta tulee kuitenkin aina hyvälle tuulelle. Kuin poutapilvi sinisellä taivaalla. Olen aika harkitseva sisustaja ja tätäkin hankintaa mietin aikanaan pitkään. Ei ole kaduttanut. Kun valon sammuttaa tyhjenee valaisin hiljalleen. Tyhjänäkin tämä mielestäni näyttää ihan kivalta. Tykkään siitä, että sisustuksessa on vähän huumoria.

 

PPEN1923.jpg

 

80-luvun eläneenä olin pitkään aika allerginen sähkönsiniselle. Aikaa on ilmeisesti kulunut tarpeeksi, kun sekin alkaa jo näyttää ihan hyvältä. Murretuista sinisistä olen pitänyt aina. Kynttilänjalat ovat Tamara Aladinin Riihimäen lasille suunnittelemat Taalarit. Kynttilänvalossa syksykin on ihan siedettävä.

 

PPEN1929.jpg

 

 

Koti Sisustus