Kolme hyvää

Silloin tällöin törmää tilanteisiin, joissa pitäisi kertoa jotakin itsestään aivan vieraalle tai lähes tuntemattomalle ihmiselle: työhaastattelu, ystävän ystävän tapaaminen tai vaikka itsensä esittely bloginsa lukijoille. Olen usein näissä tilanteissa vähän hukassa, oli sitten kyse aivan yllättäen kohdalle sattuvasta tilanteesta tai sellaisesta, johon olen voinut valmistautua etukäteen. Mitä pitäisi kertoa ensimmäisenä? Mikä on tärkeintä? Mikä kuulijaa kiinnostaa? Sitten pitäisi vielä puhua selkeästi, olla unohtamatta, mitä on suunnitellut sanovansa ja osata sulkea suunsa, jos hermostutuksissaan alkaa höpöttää mitä sattuu.

Tällä pohjustuksella päästään siihen, että skippaan suosiolla varsinaisen itseni esittelyn. Sen sijaan ujutan epävirallista esittäytymistä vähän sinne sun tänne. Olen lukenut useammalta bloggaajalta kolmen kohdan listauksia erilaisista hyvistä asioista ja ajattelin tarttua haasteeseen. Tässä oma listani, jonka avulla yritän kertoa jotakin minusta sekä siitä, mistä tässä blogissa on kyse.

 

Kolme hyvää asiaa päivässäni:

Sain nukkua aamulla pitkään. Minulla on ollut pitkä hyvän nukkumisen kausi, mutta näyttää siltä, että se on päättynyt. Toivottavasti vain hetkellisesti. En saanut millään unta ja pötköttelin sängyssä kuunnelleen BookBeatin äänikirjaa neljään asti. Pieni ahdistus alkoi nousta, kun katsoin kelloa ja laskin montako tuntia on siihen, kun herätyskello soi. Minun oli tarkoitus nousta viemään lapset päiväkotiin, mutta onneksi mieheni lupasi hoitaa homman ja minä sain jäädä vielä petiin ja heräillä ihan rauhassa tyhjässä talossa.

Vastapestyn villan tuoksu. Olen intohimoinen pyykkihuoltaja. Laitoin aamukahvikuppi kädessäni punaiset villapyykit koneeseen pyörimään ja nuuhkin ihanaa tuoksua ripustaessani niitä kuivumaan. En pidä kovin vahvoista tuoksuista, mutta tämä niin hyvä.

Hyväntuuliset lapset. Pyrin henkisesti varautumaan siihen, että perjantai on meillä raivopäivä, lapsilla siis. Ehkä heilläkin on takana raskas viikko ja stressi alkaa purkautua, kun näkevät äidin päiväkodin ovella. Tänään sain hakea kotiin poikkeuksellisen aurinkoiset tyttöset ja leppoisa meininki jatkui koko illan. Hyväntuulenpuuskassani jaksoin hääräillä keittiössäkin vähän tavallista pidempään ja ruoka oli pikkaisen fiinimpää kuin ihan tavallisena arkipäivänä.

 

Kolme hyvää asiaa minussa:

Ajattelen kaikesta ja kaikista hyvää. Minussa on oletusasetuksena, että ajattelen kaikista pelkkää hyvää, ennen kun todistetusti olen väärässä. Joku voi nähdä piirteen naiiviutena tai sinisilmäisyytenä, mutta itse näen sen hyvänä asiana. Tosin sitä täytyy kompensoida muilla ominaisuuksilla, kuten kyseenalaistamisella ja epäilyllä.

Löydän aitoa iloa pienistä asioista. Toki ulkomaanmatkat, upeat elämykset ja muut hienot asiat ovat hienoja, mutta minulle riittää useimmiten vähempikin. Pitkään parittomana pyörineelle sukalle on kiva löytää kaveri sängyn alta. Ilman kiukutteluja sujunut päiväkotiin lähtö pitää hyvällä mielellä iltaan asti. Kukkaset keittiön pöydällä saavat ruuan maistumaan paremmalta. Ja voi sitä riemua, kun jättimäinen tahra irtoaa pesussa lempparimekon rinnuksista. Pienissä ja arkisissa asioissa piilee paljon iloa ja onnea.

Luovuus. Sen lisäksi, että tietyn verran luovuutta on vaadittu, jotta olen selvinnyt joistakin koulukursseista, luovuus helpottaa myös arkisista elämää. Luovuudesta on hyötyä, kun toteaa jääkaapin olevan tyhjä, mutta silti jotakin pitäisi syödä. Siitä on myös apua, kun lasten varavaatteet ovat jääneet kotiin ja lapselle on puettava päälle jotakin. Luovuudesta on hyötyä oikeastaan missä tahansa tilanteessa, kun tarvitaan jotakin, mitä ei ole. Tiedän, että keksin aina jotakin.

 

Kolme hyvää asiaa elämässäni:

Parasta elämässäni on tietenkin lapset, ei epäilystäkään. Lapseni ovat ihania henkilöitä ja olen onnellinen, että saan elää elämääni heidän kanssaan. Sen lisäksi, että he ovat valloittavia persoonia, nautin siitä, mitä lapset tuovat elämääni- lapsiperhe-elämän. Elämä kahdestaan olisi varmasti hyvää ja eri tavalla antoisaa, mutta tämä on haaveeni, jota saan elää.

Koti, jossa viihdyn. Olen oikea kotihiirulainen ja koti on minulle ehdottomasti paras paikka maailmassa. Olemme asuneet nykyisessä kodissamme vajaat kaksi vuotta. Pelkäsin muuttoa, koska en ollut varma, alkaisiko uusi koti tuntua kodilta ja tulisinko vain ikävöimään vanhaa, jossa olin asunut yli kymmenen vuotta. Pelko oli turha. Kotiuduimme koko perhe tosi nopeasti. Täällä on monia juttuja, jotka odottavat edelleen pientä laittoa, mutta olen yllättänyt itseni kärsivällisyydelläni. Täällä on keskeneräisyydestään huolimatta jotenkin levollinen tunnelma, joten emme pidä hoppua.

Perhe. Meidän oma nelihenkinen perheemme on erinomainen kokoonpano, ei epäilystäkään. Sen lisäksi on minun lapsuuden perheeni eli vanhempani ja kaksi siskoani perheineen. Hurjan tärkeitä minulle kaikki. Lisäksi on vielä mieheni lapsuuden suurperhe eli vanhemmat ja hurja määrä sisaruksia perheineen. Olen valitettavan huono pitämään yhteyttä ystäviini, niin tärkeitä kuin he ovatkin, mutta perhe on ja pysyy, ilman että se vaatii minulta aivan samanlaista yhteydenpitoa. En ota perhettä itsestäänselvyytenä, mutta siinä on jonkinlainen ero. He vain tietävät, koska meillä leivotaan synttärikakkua ja tupsahtavat oikeana päivänä, oikeaan aikaan ilman, että olen edes muistanut kutsua. Soittavat sattumalta juuri sillä hetkellä, kun kaipaan juttuseuraa tai lähettävät hassun kuvaviestin, kun kaipaan piristystä. Erityisesti pikkusiskollani on tarkka vainu. Ovat niin usein oikeassa paikassa täsmälleen oikealla hetkellä.

 

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna:

Kesä. Odotan malttamattomasti tämän vuoden kesää- lämpöä ja aurinkoa. Meillä tulee olemaan kolmas kesä tässä kodissamme, jossa meillä on pieni piha, toisin kuin entisessä kodissamme. Ensimmäisenä kesänä lapset olivat niin pieniä, että ulkona oleminen oli sitä, että vartioin, ettei kukaan laita suuhunsa mitään hengenvaarallista tai karkaa. Viime kesänä päästiin nauttimaan pihasta jo vähän monipuolisemmin, mutta säät eivät aivan suosineet. Kunpa tulisi lämmin ja aurinkoinen kesä. Silloin minut löytää ulkoa.

Elämänvaihe. Lapset ovat kasvaneet sen verran isoiksi, etteivät tarvitse minua enää joka hetki ja taskussa on tuore vestonomin tutkintotodistus Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Hetkittäin olen ollut varma, ettei kumpikaan näistä tule tapahtumaan ainakaan niin, että minä olisin elossa ja suunnilleen selväjärkisenä näkemässä. Olen nyt elämänvaiheessa, jonka näen risteyskohtana, josta voisin lähteä useampaan suuntaan. Olen tovin seissyt risteyksessä ihmetellen, kerännyt voimia sekä rohkeutta ja seuraavaksi minun pitäisi valita se polku, jota lähden viidakkoveitsineni raivaamaan. Aika näyttää, mihin polkuni johtaa.

Uusi keittiö. Meillä alkaa pian keittiöremontti ja olen aivan innoissani. En remontista niinkään, se suorastaan vähän jännittää, mutta lopputuloksena saamme vihdoin tilavan ja toimivan keittiön. Mieheni kanssa kahdestaan meille riitti hyvin entisen kotimme keittiö. Kun kuvioihin astui kolmas ja neljäs perheen jäsen, olimme kuin sillit suolassa. Muuton jälkeen tilanne parani hieman, mutta ei tarpeeksi. Uutta keittiötä ollaan suunniteltu pitkään ja pian se on täällä.

 

Kolme hyvää asiaa blogissani:

Kirjoittaminen. Lukiossa ammatinvalintatestin tulos kertoi, että minulle kaikkein huonoiten sopiva ammatti on äidinkielen opettaja. En itse ihan allekirjoittanut tulosta ja se herätti jonkinlaisen uhman. Aikaisemmin äidinkieli tai kirjoittaminen ei herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen, mutta pieni palo kirjoittamiseen oli syttymässä. Lukion kirjoitusten jälkeen monta vuotta kului pelkkiä tekstiviestejä ja kalenterimerkintöjä kirjoittaessa. Ammattikorkeakouluopintoni aloittaminen muutti taas tilanteen. Opintoni eivät liittyneet mitenkään kirjoittamiseen, mutta kirjallisia tehtäviä tehtiin paljon. Alkuun tuntui tahmealta, niin opinnot kuin kirjoittaminenkin, mutta vauhtiin päästyäni aloin saada parempaa palautetta ja parempia arvosanoja. Useimmat tekstit päätyivät vain opettajan luettavaksi, jotkin myös opiskelijatovereiden. Valmistuttuani koulusta jäin ikävöimään kirjoittamista yleisölle, vaikka yleisö olikin useimmiten siis yksi henkilö. Opettajan oli ymmärrettävistä syistä pakko lukea kaikki, mitä tuutista hänelle tuuppasin. Tuntuu todella jännältä ajatella, että nyt tekstiäni lukee joku aivan vapaaehtoisesti. Kiitos siis, että luet.

Valokuvaus. Viitisen vuotta sitten osana kouluprojektia aloin opetella valokuvausta. Innostuin ja kuvasin jonkin aikaa. Sitten käytännön asiat astuivat minun ja kameran väliin. Lapset olivat aivan yltiökiinnostuneita kamerasta ja suorastaan hyökkäsivät sen kimppuun, jos kaivoin sen esiin. Puhumattakaan siitä, että olisin jättänyt sen vaikka pöydän kulmalle. Jopa kiinnostus puhelinta ja kaukosäädintä kohtaan oli merkittävästi laimeampaa. Kantokapasiteetti ei riittänyt pitämään kameraa mukana menoissa, eivätkä kaksi kättä olleet tarpeeksi kahden lapsen tyytyväisenä pitämisen lisäksi kuvaamiseen. Pitkään parasta mihin pystyin oli lievästi tärähtänyt puhelinräpsy. Nyt ajat ovat muuttuneet edukseni. Uskallan jättää kameran kotona näkyville ja kassissa on tilaa kameralle. Nyt on lisäksi syy tarttua kameraan ja se on mukavaa. Tosin pieni alemmuuskompleksi iskee, kun katsoo taitavien bloggareiden upeita blogikuvia ja sosiaalisten medioiden kuvavirtoja. Kaunista katsottavaa. Käännän aavistuksen kateellisen ihailuni inspiraatiokseni.

Uutta näkökulmaa elämään ja asioihin. Olen elänyt omassa äitikuplassani sen verran pitkään, että on tullut aika ottaa uutta raitista ilmaa kupla täyteen tai vaikka poksauttaa koko kupla. Tuuletusta kaipaavat sekä ajatukset että koko äiti. Uskon, että bloggaaminen auttaa minua katsomaan asioita vähän eri perspektiivistä kuin aikaisemmin ja kannustaa minua tekemään asioita, joihin en ehkä muuten tarttuisi. Minulla on vahva usko, että tästä seuraa jotain hyvää.