Kolme vuotta

Kaikki tuntuvat huokailevan nykyään samaa asiaa –aika kuluu niin kovin, kovin nopsaan. Tänään juhlittiin nuorimmaisen tyttösen kolmivuotissyntymäpäivää. Tuntuu aivan mahdottomalta, että siitä päivästä, kun kurvasimme aamulla sairaalan pihaan siinä uskossa, että olemme vain pikaisella visiitillä ja H-hetki koittaa joskus myöhemmin, on kulunut jo kolme vuotta. Niin se vain on, aika aivan lentää hyvässä seurassa.

 

 

Toisaalta taas tuntuu siltä, että olisin tuntenut hänet ihan aina. Elämä ennen häntä tuntuu nyt kaukaiselta, jopa vieraalta. Jo ennen hänen syntymäänsä, minulla oli vahva tunne, että juuri hänen kuuluu olla meidän kanssamme. Ensimmäisten liki yhdeksän kuukauden lisäksi seuraavat 15 kuukautta vietimme aivan kylki kyljessä. Vaikka emme enää ole fyysisesti koko ajan näin lähellä toisiamme, henkisesti hän on tiukassa halauksessani joka hetki.

 

Juhlimme lähimpien sukulaisten ja ystävien kesken, mutta yllättävän isot ja villit bileet saimme taas aikaan. Innostuin viime viikolla belgialaisista vohveleista ja päätimmekin pitää vohvelikestit. Paistoin jo hyvissä ajoin pakastimeen läjän vohveleita ja tänään jokainen vieras sai lämmittää oman vohvelinsa paahtimessa ja kasata itselleen toiveidensa mukaisen vohveliannoksen.  

 

Päivänsankari sai mieleisiä lahjoja vinot pinot. Itse meinasin jäädä pieneen pulaan lahjani kanssa, koska toivoin viimeiseen asti päivänsankarin muuttavan lahjatoivettaan. Mistä nimittäin keskellä talvea taiotaan kukkaseppele? Hän kuitenkin pysyi tyylilleen uskollisena ja pysyi päätöksessään. Siispä tämä äiti kaivoi viimeisenä yönä ennen syntymäpäivää askartelulaatikkonsa esiin ja taikoi käsillä olevista tarvikkeista lapselleen kukkaseppeleen. Yllätin itseni ja lopputulos oli varsin sievä.

 

 

Onneksi seuraaviin lastenjuhliin on reilusti aikaa. Vaikka juhlien järjestäminen ja juhliminen hauskaa onkin, on se vaan niin rankkaa. Kolmevuotias vielä jaksaa, mutta kolmekolmosella alkaa ottaa voimille.