Tarkkaa hommaa
Pyykkiä ripustellessani aloin pohdiskella, miksi meidän perheen niillä jäsenillä, jotka ripustavat pyykkiä kuivumaan, on niin kovin erilainen tapa suorittaa tämä näennäisesti yksinkertainen askare.
Jotkut asiat teen tarkasti, jotkut lähes naurettavan pikkutarkasti ja jotkut asiat huitaisen juuri ja juuri välttävästi. Mietin millaiset asiat kuuluvat mihinkin ryhmään, ja miksi.
Kuten ehkä saatoitte ymmärtää neuleuiden talvihuoltoa koskevasta postauksestani, suhtaudun intohimolla villapaitojeni hoitoon. Se kuuluu ehdottomasti siis kategoriaan naurettavan pikkutarkkaa hommaa.
Suhtaudun erityisellä tarkkuudella oikeastaan kaikkeen pyykkihuoltoon: pyykin lajitteluun, pesuun, ripustamiseen, silittämiseen. Huolella venyttelen jokaisen vaatteen alkuperäiseen muotoonsa, sukista lähtien, ja ripustan tarkasti jokaisen vaatteen sille parhaalla tavalla omalle paikalleen. Omasta mielestäni hoidan hommat täsmälleen oikein, tietenkin.
Koska itse toimin näin, kuvittelen liian helposti myös muiden toimivan samalla tavalla. Muistutus ihmisten erilaisuudesta ja erilaisista tavoista tehdä asioita, tulee kuitenkin ihan oman perheen sisältä. Meillä on mieheni kanssa hyvin erilainen käsitys siitä, miten pyykit ripustetaan.
Mieheni puolestaan on ollut menettämässä hermojaan kanssani jo vuosia, koska en huuhtele kunnolla tiskikoneeseen meneviä tiskejä. Lisäksi jatkuvaa väittelyä on käyty siitä, saako astioita jättää altaaseen likoamaan vai ei. Tietysti saa! Omasta mielestäni olen suoriutunut tiskeistä aina aivan riittävän hyvin. Miksi muka pitäisi pestä astiat ennen kuin ne menevät koneeseen PESUUN? Jos joku kuppi jää likaiseksi, sen voi aina laittaa uusintakierrokselle. No big deal.
Tiskikoneeseen, huuhtelu vai liotukseen? Kas siinä pulma.
Ehkä näissä asioissa on kyse itselle tärkeistä ja merkityksellisistä asioista. Sellaisista elämän miniarvoista. Minä arvostan kauniita vaatteita. Sellaisia, jotka ovat alkuperäisen kokoisia, värisiä ja muotoisia, eivätkä ole tuhannen rypyssä. Lisäksi lasten pienikokoiset vaatteet ovat niin hankalia viikattavia ryppyisinä ja kovin kurjan näköisiä myös.
Kun jonkin asian tekee tarkasti, siihen menee useimmiten enemmän aikaa, kuin jos sen tekisi hutaisten. Minä olen valmis käyttämään aikaani siihen, että varmistan, että saan nauttia näistä minulle tärkeistä asioista. Mutta onko minulla oikeus vaatia samaa mieheltäni? Tuskin, enkä vaadi. Myös taistelut tiskeistä ovat jääneet vähemmälle. Ehkä me alamme oppia, näin 12 vuoden yhteiselon jälkeen, että toista on kovin vaikeaa ja tarpeetontakin muuttaa.
Kun elämän tärkeimmät arvot kohtaavat, ei näillä miniarvojen yhteentörmäyksillä ole niin suurta merkitystä. Vaikka kyllä niistä toisinaan saadaan yllättävän isoa vääntöä aikaiseksi. Jatkuvaa taistelua antoisampi näkövinkkeli asiaan on koittaa ymmärtää, mikä miniarvo toiminnan takana piilee. Todennäköisesti taustalla on joku toiselle tärkeä asia, ei halu ärsyttää.
Ajatus lähti harhailemaan paljon monimutkaisemmille poluille kuin oli tarkoitus. Alkuun mietin siis ihan vain sitä, miksi pieniä yksinkertaisia kotihommia tehdään niin kovin monella eri tavalla. Yleensä näitä hommia ei tehdä vieraiden läsnä ollessa vaan ihan omassa rauhassa tai perheen kesken, joten enpä muista montaakaan kertaa nähneeni tuttujeni pesevän ikkunoita, imuroivan, pyyhkivän pölyjä, pesevän vessaa, hoitavan huonekasvejaan tai kiillottavan pöytähopeitaan. Kunpa pääsisi kärpäseksi kattoon ja näkemään, miten kukin jokapäiväiset rutiinihommansa suorittaa.
Kerro siis ihmeessä, mitä arjen askareita sinä teet suurella intohimolla ja erityisellä tarkkuudella? Tai mikä suoritat rimaa hipoen? Piileekö taustalla jokin miniarvo? Vai teetkö niin kuin olet kotoa oppinut?