On jo paljon enemmän kevät. Vihaan rappusia ja kerrostaloa, siltä ainakin tuntuu. Juoksen monta kertaa päivässä vauvan kantokopan kanssa edestakaisin, jotta vauva pystyy nukkumaan päiväunensa. Joskus odottelen heräämistä ulkona. Hissittömässä talossa on mahdotonta kantaa vaunuja kotiin. Sataa vettä ja olen ulkona jonkun parvekkeen alla. Olisipa oma piha, sitten minulla ei olisi tätä ongelmaa. Koen, että portaat ovat täydellisen perhearjen edessä. Sellaisen, jossa olisi oma piha. Siellä voisin olla vauvan kanssa. Kärrytellä pihalla, imettää ja vaikka nukkua itse päikkärit silloin kun vauva nukkuu.

Pian lääkärinaika lähestyy. Mieheni mielestä vatsavaivat kuuluvat vauvan arkeen. Minä haluan optimoida tämänkin asian. Haluan sen pihan, haluan eroon rappusista, haluan eroon vatsavaivoista. Aiheuttiko sektio jotain pysyvää? Pilasivatko antibiootit suoliston pysyvästi. Luulen, että olin aikamoisessa vauvahormoonikuplassa.

Yritän jälleen kerran optimoida lääkärinaikaa ja vauvan unia. Jos nukutan ensin jonkin pätkän, vauva on virkeä lääkärissä. Siispä siirryn keskustaan hyvissä ajoin ja kävelen kärryillä mukulakivikaduilla. Näissä saa hyvän töyssytyksen ja saankin vauvan uneen. Ei ihan täydellisesti, mutta melkein. En halua aiheuttaa vauvalle turhia herätyksiä tai mielipahaa.