laiskuus. laziness. mikä se sana onkaan ruotsiksi. (slöhet?) 
mä vihaan tota sanaa jokaikisellä kielellä, jota osaan puhua. se kuulostaakin jo niin laiskalta. lei-zi-nez. tavut vaan pulpahtaa ulos suusta kuin sammuneen juopon purjo. 
mä vihaan myös adjektiiviä laiska. mä vihaan sitä itsessäni. en läheskään niin paljoa muissa. en voi mitään niiden muiden mitäänsaamattomuudelle, mutta omalle voisin. 

saamattomuus on ainakin mun tilanteessa synonyymi laiskuudelle. mä olen itse itseni tiellä. haluaisin ja pystyisin tekemään varmasti mitä tahansa, mutta alkuun päästyäni kuluu tunti ja olen työpöytäni ääressä selaamassa instagramissa fitspiration- ja suklaavesiputous-kuvia. siitä ei tuu yhtään mitään. mulla pitäisi olla laput näköesteenä sivuille kuin milläkin ravihevosella. tätä tekstiäkin kirjoittaessa eksyn aina muutamiksi minuuteiksi sKrOLLaiLemaAn ja ReBloGGaileMaan Tumblriin. epäilen vahvasti mun keskittymiskykyäni. 

eniten mua pelottaa laiskuuteni ja alkuhitauteni ylioppilaskirjotusten alkaessa. mulla on kuusi tuntia aikaa. ei herran jumala se riitä mulla äikän esseeseen! mä tarviin kaks-kolme päivää ajatusten makusteluun ja pohtimiseen ja vasta sitten saattaa syntyä jotain kasipuokin arvosta. että mä olen kauhuissani.

apuva.

mun mielessä näyttää ihan varmasti tältä silloin kun pitäs keskittyä.

lumisia autoja. kaikki on toisaalta niin paikallaan, mutta toisaalta kulkee kahtasataa päin seinää.