Mustavalkohaaste

Ai että mä meinasin repiä taas pelihousut, kun somessa pyöri mustavalkohaaste ja ihmiset pahoitti mieltään. Joku ei tiennyt haasteen alkuperää. Joku sanoi, että on hyvä, että osallistutaan haasteisiin, mutta se ei auta ketään. Se sitten taas varmaan auttaa, kun joku kertoo haasteen alkuperän ja on siten parempi ihminen? IHMISET PLIIS!

Mut haastettiin kans tähän, mutta multa menee nää haasteet yleensä ohi silmien kaiken somehöpinän keskellä. En osallistunut, mutta huomasin kuinka uutisiin pamahti tosi ihania mustavalkokuvia. En tiennyt mikä oli alkuperäinen idea. Mistä mä toisaalta heti olisin voinut tietääkään tai kukaan meistä. Haasteita kun tulee ja menee.

Jos sitten mennään itse aiheeseen niin väkivalta. Erityisesti naisiin kohdistuva. Suomi. Tabu. Se on ihan sama missä päin maailmaa ollaan niin asia on väärin. Se mikä sai mut miettimään haasteen aiheuttanutta haloota oli se, että haaste, joka pyöri somessa ei monenkaan tekstissä  sivuuttanut sitä asiaa, että myös kotimaassamme vallitsee väkivalta. Tilaisuus olisi ollut oiva siihen. Aiheestahan on kirjoitettu sata lauluakin. On kyseenalaista, että täällä ei puhuta alkoholismista eikä kotiväkivallasta. On fakta, että täällä sitä tapahtuu todella paljon. Enemmän kuin ehkä muualla.

Sä et välttämättä edes tiedä, jos sun työkaveria, siskoa, äitiä, mummoa tai naapuria lyödään kotona. Puhumattakaan henkisestä väkivallasta. Miksi? Koska tässä maassa siitä ei puhuta. Ei edes silloin, kun aihe on tapetilla. Joo joskus taisi terveydentiedon tunnilla saada jonkun puhelinnumeron, jos on hätä, mutta siihen se tais jäädä. Aihe, joka koskettaa noin kolmasosaa suomalaisista naisista. Mistä tämä tilasto on otettu? Tapauksista, jotka tulevat ilmi viranomaisille? Entäs ne tapaukset, jotka melankolisten laulujen maassa lakaistaan maton alle?

Tiedostan, että maassamme se ei kuitenkaan ole samalla tavalla hyväksyttyä kuin joissakin muissa maissa. Tiedostan, että täällä ei olla purkamassa sopimuksia eikä väkivaltaan kannustetta oppikirjoissa. Mutta onko se hiljaista hyväksyntää, kun emme kuitenkaan puhu ongelmastamme, jossa olemme tilastojen kärjessä ? Sama koskee alkoholin käyttöä, jonka tiedän lisäävän väkivaltaa kotona.

Moniko meistä näkee vierestä kuinka mies puhuu rumasti  naiselleen? Moniko näkee päältä mitä toisten kotona tapahtuu? Ei se ole kovin vaikeaa, jos avaa silmät. Vaietut ongelmat ovat läsnä, koska emme puhu ääneen edes omista ongelmistamme. Kyllä mä tiedän, että jos joku tätä postausta erehtyy lukemaan se tietää mistä mä puhun.

Mun mielestä on surullista, että pitkät pyhät nostavat tilastoja. Mutta oletteko ajatelleet, että ehkä ne ei nostakaan? Ehkä ne ovat ne oikeat tilastot. Vaietut salaisuudet nousevat pintaan silloin kun ei jaksetakkaan esittää. Kun on aivan liian monta päivää jaksettava pitää kulissia yllä.

Naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä? Mistä tämä juontaa juurensa? Asenteet, jotka meihin suht nuoreen kansaan on istutettu ei ole sadassa vuodessa hoidettu pois. Tai on, jos niistä ei puhuta. Iskelmälauluissa pyörii sanoituksia ankeasta avioelämästämme. Kuuntelemme niitä perjantaisin oluttuopin äärellä hiljaa hyväksymmällä. Vaikka oikeasti ne ovat totisinta totta.

Ensi kerralla, kun tulee haaste avaa suusi. Mutta älä kauniista kuvista, vaan vaietuista salaisuuksista. 

<3: Kattu