Inventaariota elämän tärkeistä asioista

Keskustelin erään ystäväni kanssa kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä tässä eräänä päivänä. Siitä, miten kummalliselta tuntuu, että maailmassa ihan oikeasti on ihmisiä, jotka työskentelevät unelmatyöpaikassa, ja ovat silti tyytymättömiä tilanteeseensa. Toki tämä kertoo ehkä siitä, että ihminen saattaa olla väärässä paikassa; en minäkään tuntenut työstäni mitään erityistä kiitollisuutta silloin, kun elämässäni oli kaikki puitteet kohdallaan. Mutta kun sama ihminen vuodesta toiseen hakee ja pääsee lähes jokaiseen unelmatyöpaikaksi kutsumaansa paikkaan ja on silti tyytymätön asiaan, herää kysymys, mikä on vialla?

Ulkopuoliselle tämä näyttäytyy kiittämättömyytenä. Ettei osaa arvostaa sitä, mitä on juuri nyt, vaikka tulevaisuudessa asiat voisivatkin ehkä olla vielä paremmin. En minäkään kuvailisi omaa elämäntilannettani sanalla ”täydellinen”, mutta koen että minulla on läjäpäin asioita joista olla kiitollinen juuri nyt. Saan kirjoittaa, ja olen saanut kirjoittaa tänä vuonna valtaosan vuodesta. Se on jotain, mitä en ole aiemmin koskaan saavuttanut.

En osaa samaistua ajatukseen, jonka mukaan minun pitäisi tässä hetkessä olla tyytymätön siitä, etten ole saanut kirjoittaa koko vuotta, vaan olen joutunut tekemään muutakin. Mitä se hyödyttäisi? Ketä se hyödyttäisi? Ei minua ainakaan. Olen aivan sykkyrällä onnesta, kun olen saanut otettua jälleen uuden askeleen urallani.

Keskustelu siirtyi meiltä sujuvasti illan edetessä kohti elämän tärkeitä asioita. Se sai minut pohtimaan, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä omassa elämässäni juuri nyt.

Potkunyrkkeily on kolahtanut kovaa, enkä muista ihan hetkeen milloin jokin asia olisi antanut minulle näin paljon kirjoittamista lukuunottamatta. Vaikka ennen treenejä väsyttäisi ja ottaisi päähän, joka kerta olen lähtenyt treeneistä tyytyväisenä. Tyytyväisenä itseeni, tyytyväisenä elämään, tasapainossa kaiken kanssa. En halua enää koskaan jättää säännöllistä liikuntaa ja adrenaliinitreenejä pois elämästäni, sillä treenaaminen tekee minulle kokonaisvaltaisesti hyvää. Nukun paremmin ja sikeämmin, en ole koko ajan kroonisesti väsynyt, muistan syödä ja juoda, ja alkoholia sekä kahvia menee koko ajan vähemmän.

Perhe on ollut minulle aivan uudenlainen voimavara. Aiemmin elämässäni minulla on ollut vaikeuksia luottaa tai nojautua oikein kehenkään tai mihinkään, mutta nyt olen pikkuhiljaa oppimassa siihen, että apua voi pyytää – ja sitä myös saa. Ihan hiton hämmentävää. Voimaa saa jo pelkästä ajatuksesta, että sellainen yksikkö on olemassa, eikä katoa minnekään vaikka ei joka päivä tai viikko nähtäisikään.

Oma asunto. Kajaanissa yksin asuminen tuntui ahdistavalta ja yksinäiseltä, siltä että olen ihan kirjaimellisesti yksin ja oman onneni nojassa – hylätty. Täällä yksin asuminen on tuntunut voimaannuttavalta, helpottavalta ja siltä että saan rauhassa levittäytyä omaan ympäristööni ja katsella itseäni. Välillä sotkuisesta, välillä puunatummasta näkökulmasta. Saan olla oma itseni, itseni näköinen miettimättä hetkeäkään sitä, mitä joku toinen minusta tai elämästäni ajattelee.

Kirjoittaminen ja taide. Itsensä ilmaisemista, tietenkin, mutta myös kehittymistä kahdessa sellaisessa ammatissa, joiden toivon olevan osa elämääni jatkossakin. Katselin hiljattain kuvakansiotani ja harmittelin, kun siellä ei tunnu tältä vuodelta olevan juuri mitään vaikuttavaa tai omaa silmääni miellyttävää, ja jäin miettimään mihin tämä vuosi on oikein mennyt. Sitten muistin, että väsään tälläkin hetkellä animaatiota, suurta projektia jollaista en ole koskaan aiemmin tehnyt. Sen ohella ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa tehdä paljon kuvia.

Tämä vuosi ja ensimmäinen apurahani ovat molemmat opettaneet minulle hurjasti kirjoittamisesta, kirjallisesta työskentelystä, itsestäni ja ammatistani. Toivon, että onnistun jatkossa siirtämään kaiken oppimani suoraan tekstiin; ainakin suunnitelmallisempi ja määrätietoisempi minusta on tullut.

Myös musiikki tekee paluutaan elämääni. Hitaasti, mutta syvemmin kuin aikaisemmin.

Mielenkiintoista kyllä, kaikkia näitä asioita yhdistää yksi ja sama asia, juttu mistä saan toistuvasti palautetta treeneissä:

En osaa pitää hartioitani rentoina. Missään muualla kuin kotona omassa sängyssäni. Ehkä sekin pikkuhiljaa onnistuu.

Laitetaan tähän loppuun edistyskuva, niin ei pääse unohtumaan. Ensi viikosta alkaen kolmet treenit viikossa; tiistai, torstai ja sunnuntai.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *