Kaikki on aina muiden vika

Ilmastokeskustelu muistuttaa uhriutumisen maailmanmestaruuskisoja, joissa Suomi on yksi kärkimaa. ”Kyllähän me tehtäisiin muutoksia, mutta kun Intia ja Kiina…” Ilmastonmuutos aiheuttaa radikaaleja olosuhteita ihmisille, tieteen vastustajat maalaavat maailmaa jossa he ovat oikeassa, kaikki muut väärässä, ja menettävät kaiken kyvyn minkäänlaiseen objektiiviseen ajatteluun.

On kuin ihmiset eivät tajuaisi, että tämä kaikki koskee juuri heitä, heitä ja heidän lapsiaan. Sitä tosiasiaa, että emme tuhoa luontoa, vaan omia edellytyksiämme elämään – luonto selviää kyllä, se mukautuu. Ihminen ei kykene mukautumaan samassa tahdissa.

Hetkittäin on sanoa elänkö todellisuudessa vai sci-fi-dystopiassa, kun laittomuudesta tulee laillista, moraalittomasta normaalia ja vastuunpakoilusta arkipäivää. Se, että omassa elämässään syö kasvispainotteisesti ja pyrkii harmoniaan ympäröivän luonnon kanssa, käyttää julkisia yksityisautoilun sijaan eikä osta uutena juuri mitään, tuntuu vähältä. Jopa se, että lähtee tukemaan ympäristöä suojelevia järjestöjä ja poliitikkoja, tuntuu liian vähältä. Yhden ihmisen harteille ei sittenkään mahdu enempää kuin yhden ihmisen asiat, niillä ei voi kantaa koko maailmaa.

Totuus on, että jokainen poliitikko joka sanoo ettei ilmastonmuutos ole tärkeä tai ajankohtainen asia, valehtelee. Ongelmaan ei ole helppoja ratkaisuja, mutta jos asialle ei tehdä mitään, meillä ei välttämättä pian ole yhteiskuntaa, jota nämä ongelmat koskettavat. Ratkaisu tietysti sekin.

Koska suurin osa nykyihmisistä asuu somessa, Twitterissä kannattaa tutustua häsään #munilmastoteko. Sieltä löytyy pieniä ja suuria asioita joita ihmiset tekevät muuttaakseen päivittäistä elämäänsä ympäristöystävällisemmäksi – ja tietenkin kannattaa postata myös omat tekonsa sinne! Omia tekojani ovat muunmuassa:

– Koko ajan kasvispainotteisempi ruokavalio (ja silloin kun lihaa syön, pyrin ostamaan sitä muualta kuin ruokakaupasta – metsästäjiltä tai pientiloilta)
– Tutkitun, vertaisarvioidun tiedon levittäminen niin netissä kuin livenäkin
– Järjestöille lahjoittaminen (Greenpeace, WWF, Kirkon Ulkomaanapu)
– Kaikkien jätteiden lajittelu (muovi, bio, paperi, pahvi, lasi, metalli, ja ongelmajäte kierrätyskeskukseen)
– Lämmitys pois päältä kesä talvet (vähän extreme-ratkaisu, mutta sopii minulle)

Haaveilen myös jatkuvasti omavaraisemmasta elämästä. Kunhan saan opiskeluni päätökseen, aion muuttaa asuntoon tai taloon jossa on niin iso piha, että voin pitää pieniä kotieläimiä ja pitää kasvimaata – silloin tämäkin blogi saanee uudenlaista ilmettä, vaikka käsityöt (syksy/talvi), puutarhanhoito (kevät/kesä) ja kirjallisuus tulevatkin pysymään menossa mukana.

Jakakaa hei teidän ilmastotekoja! Pieniä, suuria, tavallisia, omituisia! Yhdessä tätä maailmaa muutetaan.

44148926_2288043317933541_7235358806568337408_n.jpg

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta syvallista ajattelin-tanaan