Keskittyminen ja etologia

Olisi hirveän ihana sanoa, että minulle on helppoa keskittyä yhteen projektiin kerrallaan, ja etten epäile hetkeäkään, ettenkö kykenisi viettämään puolta vuotta vain yhden projektin parissa. Totuus on, että minulla on usein monta rautaa tulessa, usein vielä alasinkin, enkä ihan tiedä, millä keinoin saisin itseni pidettyä kurissa.

Aion silti yrittää, ja onnistua. Jos en millään muulla, niin pelkällä itsekurilla ja kiukulla.

Olen siis kieltänyt itseltäni kaikkien muiden tarinoiden, tekstien, runojen ja romaanien kirjoittamisen. Jaettu Maa tulee täyttämään elämäni seuraavat puoli vuotta. Olen tehnyt listoja kirjoista, joita aion lukea ja joiden uskon inspiroivan minua, ja listoja asioista, joita aion tehdä pitääkseni itseni liikkeessä ja ajatukseni raikkaina.

Yksi näistä tulevista tekoasioista on käydä Venäjällä ensimmäistä kertaa aikuisiälläni. Sinne pääsee kätevästi junalla, se on aivan rajan takana, siellä on hieno kulttuuri ja kaunis kieli – en ole vain aiemmin uskaltanut lähteä. Tämä vuosi, jona aion muutenkin kohdata pelkojani ja varjokohtiani, on siis hyvä ajankohta tällaiselle reissulle.

Minulta on kysytty kysymyksiä kirjoittamiseen liittyen.

”Mikä sen kirjan nimi on?”

Jaettu Maa.

”Mistä se kertoo?”

Se kertoo ihmisistä, mutta toisten näkemänä. Eläinten näkemänä. Luonnon näkemänä. Susien näkemänä. Peurojen näkemänä. Lintujen näkemänä. Norppien näkemänä.

(Spoiler twist, se kuva ei ole kovin kaunis.)

Se kertoo pakokauhusta, ahdistuksesta, kidutuksesta ja kuolemasta.

”Onko sinulla jo synopsis ja suuntaviivat valmiina?”

Ei ole. Minulla on pohja-ajatus ja yksittäisiä kohtauksia, mutta varsinaiset, oikeat suuntaviivat aion vetää tässä seuraavan kuukauden aikana, niin että maaliskuun alussa voin istua suoraan pöytäni ääreen ja aloittaa sen varsinaisen työn. Tähtään jonnekin kahdensadan ja kolmensadan liuskan väliin, mikä itsessään on jo sellainen määrä tekstiä etten ole kirjoittanut sellaista aiemmin yhteen pötköön. Siitä editoin pois viisikymmentä tai sata sivua, riippuen siitä paljonko turhia langanpätkiä rivien väliin jää roikkumaan.

”Onko ihanaa, kun voit nyt hyvällä omallatunnolla lukea mielenkiintoisia kirjoja kirjoittamista varten?”

On. Se on tosi ihanaa. Tarvitsee kaivaa kirjastokortti esiin jostakin ja malttaa mennä nukkumaan.