Kirjoittajan päivärytmi
Olen nyt ollut täysipäiväisenä kirjoittajana kolmisen viikkoa. Ajattelin että nyt olisi hyvä hetki pysähtyä kirjoittamaan muutakin kuin romaanitekstiä ja summata hieman fiiliksiäni prosessin alkuvaiheesta.
Kukaan ei ole onneksi sanonut minulle suoraan, että ”no nyt kun sinulla on tuo apuraha niin sinähän voit viettää päiväsi kuten haluat” – joskin tämänsuuntaista ajatusta sivuavia kommentteja on tullut vastaan pari kappaletta. Suurin osa kuitenkin on ymmärtänyt aika hyvin, että päivärytmini on ollut apurahan saamisen jälkeen osapuilleen seuraava:
7-8.00 Herätys, sängyssä makoilua ja mietiskelyä tunnin tai parin verran.
8-10.00 Ylös nouseminen, pupujen ruokkiminen, koiran ulkoilutus, aamutee.
10-12.00 Kirjoittamista toimistossa pupujen nakerrellessa villasukkia ja varpaita.
12.00-14.00 Aamukahvi, puhtaaksikirjoittelua koneella, mahdollisten poimintojen tekeminen sosiaaliseen mediaan
14.00-15.00 Jooga-tai kävelytauko kun jalat puutuvat, leipää ja hedelmiä, yleensä jotain pientä siivoilua.
15.00-17.00 Kirjoittelun wrap-up, siirtymä kirjan kuvituksen työstämiseen
17.00-20.00 Jos on hyvä päivä, työt on tähän kellonlyömään mennessä tehty, päivän tavoitteet saavutettu ja illalla jää muutama tunti ruoanlaittoon ja rentoutumiseen.
20.00-23.00 Jos työt ovat edenneet hitaasti, käytän koiran nopeasti ulkona, laitan nopeasti jotain ruokaa ja jatkan töitä iltaan asti. Nukkumaan menen vaihdellen 21.00-01.00 välillä.
Päivät ovat siis työntäyteisiä, ja työ ja vapaa-aika eivät eroa toisistaan samalla tavalla kuin leipätyössä. Kun käyn ulkona, mietin työskentelyä. Kun käyn vessassa, mietin työskentelyä. Kun laitan ruokaa, mietin työskentelyä. Illat, joina ehdin tehdä muutaman tunnin jotain mikä vie ajatukset pois töistä (Netflix, pelailu, sosialisointi somessa) yleensä vaikuttavat positiivisesti seuraavan päivän työhön, sillä ajatustyöskentelyssä taukojen ja töiden välisen rytmin optimointi on tärkeää.
Eli tavallaan voisi sanoa ”kyllä, teen juuri sitä mitä haluan ja vietän päiväni juuri kuten haluan” – se vain on vähän erilaista kuin ihmiset kuvittelevat sen olevan. Minun on saatava työskennellä jonkin projektin eteen, että pysyn tyytyväisenä. Kaksi laiskottelupäivää peräkkäin menee vielä, mutta kolmantena alkaa tulla levottomuus ja ärtymys. Minua ei ole kai luotu laiskottelemaan. Lieneekö tämä temperamentti- vai kasvatuskysymys?
Aikataulullisesti projekti on edennyt hieman hitaammin kuin visioin. Tämän en usko aiheuttavan suurempia ongelmia, sillä tekemäni aikataulu oli 1) löyhästi suunniteltu 2) optimistinen ja 3) suuntaa-antava. Voi olla, että huhti-toukokuussa asiat etenevät suunniteltua nopeammin, tai voi olla että kokonaissivumäärä (joka oli tähtäimessä välillä 200-250 x A4) jää hieman suunniteltua pienemmäksi. Isoihin ongelmiin en siis ole törmännyt.
Fiiliksetkin vaihtelevat. Välillä olo tuntuu siltä, ettei minulla ole mitään sanottavaa, ja kaikki se mitä tahtoisin sanoa, on jo sanottu monta kertaa paremmin kuin mihin kykenen. Välillä olo on voittamaton, kuolematon ja jumalasta seuraava. Nämä ovat tuttuja fiiliksiä jo aiemmista kirjoitusprojekteista, joten niihin osaa suhtautua sen mukaisesti: oli fiilis hyvä tai huono, kirjoitettava on. Tuli tekstiä paljon tai vähän, kirjoittamisen lopettaminen ei ole vaihtoehto. On vain puskettava eteenpäin ja muistutettava itselleen, että editointivaiheessa tekstistä saa karsia kaiken tyytymättömyyttä herättävän pois. Vasta silloin siis, ei aiemmin.
Kaiken kaikkiaan koen tekeväni juuri nyt unelmatyötäni. Minulla on palava halu ottaa näistä kuukausista kaikki irti, oppia niin paljon kuin voin, kehittyä niin paljon kuin voin, ja kirjoittaa niin hyvä teos kuin vain voin. Kaikki, mikä seisoo sen tiellä, tuntuu vähäpätöiseltä ja ärsyttävältä.
Jotain tästä syntyy.