Muutoksen aika

Luonto ei ole asia, jossa käydään ja poistutaan. Se on kaikkialla, se on ympärillämme, se on läsnä joka hetki. Me olemme osa sitä, ja jos se kärsii, mekin kärsimme. Näitä asioita pohdin tänään hölkätessäni tunnin kylmässä kaatosateessa, ja sitä seuranneessa kuumassa suihkussa. Katselin kuinka sade piiskasi syksyn viimeiset lehdet maahan ja pohjusti talven tuloa. Pimeydestä huolimatta tiesin, että juuri nyt ei ole aika käpertyä kerälle ja olla tekemättä mitään.

Tänään julkaistiin ilmastoraportti. IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) on jo vuosia tuonut ihmisten tietoisuuteen ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sitä, että aikaa vaikuttaa katastrofien hillintään alkaa olla koko ajan vähemmän ja vähemmän.

Aihe voi monen mielestä olla kuivakka, mutta se on niin tärkeä, ettei meistä kenelläkään ole enää varaa ummistaa siltä silmiämme. Asioiden on muututtava, niin yksilöiden elämässä kuin yhteiskunnallisella tasollakin.

Meidän on opittava tekemään uudenlaisia valintoja. Ottamaan vastuu jokaisesta tavarasta, jonka ostamme – vaatteet, ruoka, kodintarvikkeet, meikit, kulkuvälineet, kaikki. Meillä ei ole enää etuoikeutta sanoa, ettei asia koske meitä – edellisen kuuman kesän olisi pitänyt tähän mennessä havahduttaa jokainen.

Uskon, että meidän jokaisen tulee myös löytää uudelleen oma luontosuhteemme. Koen että moni nykyihminen on niin vieraantunut luonnosta että kokee sen ahdistavaksi, siitäkin huolimatta että sen jos minkä pitäisi olla meille kaikille luonteva, ominainen asia. Jokaiselle eri tavalla, mutta jokaiselle joka tapauksessa. Luontoa on tutkittu valitettavan vähän ja riistetty hälyttävän paljon. Siihen kytkeytyvät sellaiset suuret asiat kuin ihmisoikeudet, pakolaiskriisi, eläinten kohtelu ja ihmiskunnan tulevaisuus.

Kuvassa minulla on ystävältä saadut kengät, punaisella langalla polvipaikatut housut, kirpparilta hankittu takki, osapuilleen kahdeksan vuotta vanha huivi, äitini vanha mekko ja paita, joka on ostettu alelaarista ja jota on pidetty rakkaudella niin kauan, että sekin alkaa pian olla paikkaamisen tarpeessa. En erityisemmin pidä shoppailusta, haluan että ostamani asiat kestävät elämän kolhuja ja käänteitä, eikä minun tarvitse heti heittää niitä pois.

Kun tavaraan luo tunnesiteen pitkän ajan kuluessa, siitä tulee ystävä. Ja kun tavaroista tulee ystäviä, niitä alkaa haluta vähemmän ja vähemmän – näin ainakin omalla kohdallani.

En väitä olevani puhtoinen ilmastoasiassa. Syön pääasiassa kasvisruokaa, lihaa ostan kotiini vain koiralle. Pyrin kulkemaan jalan ja pyörällä kaikkialle minne vain pääsen, ja suosimaan julkisia pidemmillä matkoilla. Kierrätän kaikki roskani ja lahjoitan rahaa kuukausittain sellaisille järjestöille, jotka ajavat ympäristöasioita (Greenpeace, WWF, Kirkon ulkomaanavun puiden istutus, etc). Pyrin puhumaan asioista ääneen ja levittämään tietoisuutta.

Seuraavissa kunnallisvaaleissa aion asettua ehdolle kotikunnassani. En ole päättänyt puoluetta, en vaalislogania enkä vastauksia vaalikoneiden kysymyksiin, mutta koen sen olevan seuraava asia, jonka haluan tehdä. Tahdon olla mukana tekemässä omien pienten päätösteni ohella myös yhteisiä ja suuria päätöksiä.

Meidän on aika muuttaa maailmaa, ja sen voimme tehdä vain yhdessä.