Omat varjopuolet

Hiljattain käsittelin blogipostauksessani omia ilmastotekojani, eli tekoja joita teen minimoidakseni oman vaikutukseni ilmaston lämpenemiseen. Ajattelin kuitenkin myös avata julkisen häpeäpaalun, eli avata tekoja joista en ole niin ylpeä. Kulttuurissa, jossa on tapana ottaa esille vain omia onnistumisia ja pitää epäonnistumiset piilossa, on monen helppoa ajatella ettei kannata kierrättää vähän tai lopettaa shoppailua, koska ei kuitenkaan kykene olemaan täydellinen.

Joten täältä pesee. Epätäydellisen maailmanpelastajan epäonnistumisia, ja ajatuksia siitä kuinka ratkaisen nämä asiat tulevaisuudessa.

– Yksityisautoilu. Vaikka suosin julkisia parhaani mukaan ja liikun jalan sekä pyörällä suurimman osan aikaa, liikun pidempiä matkoja perheeni luo ja vaellusreissuille autolla. Koira, joka ei ole sopeutunut vieraisiin ihmisiin, vaikeuttaa julkisilla liikkumista huomattavasti. Autoiluni kohosi huippuunsa välittömästi ajokortin saamisen jälkeen, sillä pelkäsin unohtavani kaiken oppimani ellen autoilisi useampaa kertaa viikossa – sen jälkeen olen pyrkinyt tasaisesti vähentämään ajamista.

Minua hirvittää myös ajatus siitä, että häiritsen ajamisellani metsäneläinten rauhaa. Pelkään ajavani jänisten, oravien ja hiirien yli, ja pyrin ajamaan hitaasti etten aiheuttaisi kivuliasta äkkikuolemaa toiselle elävälle olennolle.

Ratkaisu: ajan nykyisellä bensa-autollani enää vuoden, ja koko sen ajan pyrin elämään niin säästeliäästi että voisin vuoden kuluttua investoida hybridiautoon. Sähköautojen latauspaikkoja rupeaa olemaan Kajaanin korkeudella jo niin paljon että hybridi on ehdottomasti kannattava valinta jopa tänne. Autoni tahdon valita siten että voin ajaa sillä 5-10 vuotta, ja vaihtaa sen jälkeen puhtaaseen sähköautoon. Leikkaan siis muista elinkustannuksista säästääkseni rahaa parempaan tulevaisuuteen.

– Lentäminen. En lennä lomamatkoille enkä montaa kertaa vuodessa, mutta työn ja opiskelun parissa olen lentänyt kerran vuodessa jo monen vuoden ajan. Viime vuonna olin Japanissa, tänä vuonna ostin lennon Ranskaan, sitä edellisinä vuosina lensin muunmuassa Teneriffalle ja Luxemburgiin. Yksi lento vuodessa ei ole katastrofaalinen määrä, mutta se on silti yksi suurimmista ilmastosynneistäni.

Pelkään lentämistä ja tunnen lentäessäni syvää ahdistusta. Minun on vaikea hengittää. Silloin tulevat mieleeni kalat, jotka edellisen kuuman kesän aikana tukehtuivat hengiltä hapettomiin jokiin – ja tulevat kalakuolemat, joita tulee lisää, ellei maailma muutu.

Ratkaisu: Oletan että myös tulevaisuudessa joudun lentämään työni puolesta. Yritän pitää lentomatkat minimissä (1-2 kertaa vuodessa), ja aion maksaa jokaisesta lentomatkasta vapaaehtoisia päästömaksuja. Valitsen myös lentoyhtiön, joka tiedostaa toimintansa saastuttavuuden ja pyrkii pitkällä aikavälillä vähentämään päästöjään jatkuvasti (esimerkiksi Finnairilla on erikseen Environmental Management-sähköposti ja ympäristötavoitteita, sekä vapaaehtoinen päästökompensaation laskuri). Muistaahan jokainen myös, että välilaskulliset lennot suorien sijaan saattavat jopa tuplata päästömäärät?

– Maitotuotteet. Yhtenä tämän vuoden järkytyksenä minulle tuli, että juusto ja maitotuotteet ovat ympäristölle yhtä haitallisia kuin lihansyönti. Sinänsä tässä ei ole mitään yllättävää, onhan maidontuotanto linkitetty tiiviisti lihatalouteen, mutta jotenkin se silti pysäytti. Juusto on ollut yksi paheistani kasvissyöjänä, ja löytämäni vegaanijuustot ovat olleet lähinnä kammottavia kokemuksia. Osa minusta ajattelee, että en voisi mitenkään elää ilman juustoa.

Voisin kuvitella edelleen ostavani lihaa ja maitotuotteita, ellen jokaisella ostollani päätyisi tukemaan tehotuotantoa. Tehotuotanto erottaa meidät luonnosta, rääkkää eläimiä ja kohtelee elämää kilohintana. Riistan kalleus on auttanut minua pysymään päätöksessäni kasvissyönnistä.

Ratkaisu: Muistan joskus ajatelleeni, että en voisi mitenkään elää ilman maitoa. Aloin kuitenkin ostaa kotiini lehmänmaidon lisäksi myös soija-, manteli- ja kauramaitoja, milloin mitäkin kokeillen. Ajatuksena oli että käytän molempia rinnakkain, kunnes totun kasvimaitoihin niin ettei minun tarvitse enää edes miettiä asiaa. Näin myös kävi: nykyään kaupassa en edes harkitse lehmänmaitoa. Uskon että sama voi tapahtua myös juuston kanssa, kunhan vain jaksan keskittyä asiaan. Vuoden 2019 projektini voisikin siis olla juustosta eroon opettelu, ja vegaanisemman elämäntavan omaksuminen.

– Muovipakkaukset. Kaupassa on yhä vaikeampi käydä ilman, että mukaan tarttuisi jotain muoviin käärittyä. Erityisen vaikeaa tämä on ollut opiskelijabudjetilla, jossa pitää usein mennä sen mukaan mikä on halvinta, eikä sen mukaan mikä on ekologisinta. Muovijäteahdistusta helpottaa se että pihassani kierrätetään nykyisin muovia, mutta kyllä se silti ahdistaa. En haluaisi lisätä omalla toiminnallani maailman roskien määrää enää yhtään.

Vasta pari päivää sitten näin Facebook-feedissäni kuolleen linnun, jonka vatsa oli avattu. Se oli täynnä muoviroskaa. Pillejä, muovipussin palasia, kovia muovinkappaleita, johdonpätkiä. Kallis hinta piittaamattomuudesta.

Ratkaisu: Olen ollut viime aikoina yhteydessä pieniin vuokralle annettuihin omakotitaloihin, jotka sijaitsevat kaupungin ulkopuolella. Työmatkat pitenevät ja yksityisautoilua tulee jonkin verran lisää, mutta voin pitää osan työpäivistäni etänä – ja, ennen kaikkea, ottaa vihdoin kanoja ja kaivaa pihalleni kasvimaan. Tavoitteenani olisi ensi vuonna kasvattaa itse yhden ihmisen vuoden tarpeiksi porkkanaa ja perunaa, jolloin pystyn jättämään pastat ja muovitetut vihannekset kauppaan. Kanoista saan lisäksi munia ja lihaa, joilla en päädy tukemaan vihaamaani tehotuotantojärjestelmää.

Uskon, että jokainen pystyy lähestymään oman elämänsä ongelmakohtia ratkaisulähtöisesti, jos vain haluaa. Ehkä on vaikea myöntää että omissa toimintatavoissa olisi parantamisen varaa, mutta meidän on muutettava elintapojamme ja kaikkea sitä, mihin olemme tottuneet. Se, teemmekö sen vapaaehtoisesti vai pakottaako länsimaisen sivilisaation romahtaminen meidät tekemään sen väkisin, on meistä itsestämme kiinni.