Suruneule 1 – Vauvan junasukat

Olen kohdannut viimeisen parin kuukauden aikana syvää surua, sellaista minkä luulin jättäneeni taakseni jo monta vuotta sitten. Olen aina käsitellyt tunteitani jonkin verran tekemällä käsitöitä, mutta vasta hiljattain törmäsin termiin ”suruneule” neulovien ystävieni suusta. Ilmeisesti monet muutkin kokevat että käsillä tekeminen on tapa tehdä surusta näkyvää, ja siten helpommin käsiteltävää.

Ensimmäinen suruneuleeni oli neuloa ystäväni tulevalle vauvalle sukat. En ole koskaan tehnyt vauvalle vaatteita ja yllätyin siitä, kuinka pieniä ne tosiaan osaavat olla. Neuloin ja annoin surun virrata langan lomaan. Neuloin lukiessa, neuloin bussissa, neuloin tapaamisissa, neuloin kotona, neuloin ennen nukkumaanmenoa, neuloin katsoessani sarjoja.

Ja suru pieneni. Ei kadonnut kokonaan pieniin sukkiin eikä muihin sen jälkeen tulleisiin projekteihin, mutta pieneni silti.

Ystäväni synnytti kauniin pienen vauvan, jolle syntyi lisää vaatteita. Niitä, ja muita suruun työstämiäni käsityöprojekteja, esittelen osana tätä blogia. Jos jollain tälle sivulle eksyvällä on kokemuksia suruneuleiden tekemisestä, vaihtaisin mielelläni ajatuksia asiasta – vaikka jo tuon kirjoittaessani pohdin, mahtaako minulla olla siitä oikeasti mitään sanottavaa, vai kuvittelenko vain.

Lokakuu on saapunut ja enteilee talven saapumista.

Junasukkien ohje, ja tarina niiden takana, löytyy allaolevasta linkistä!

https://www.taitoep.net/muut/junasukka-ohje