Syyskuun laventelikynttilät

Viime viikot olen viettänyt enemmän aikaa yksin kuin vuosiin. Olen polttanut laventelikynttilöitä, kärrännyt kirjastosta kilokaupalla uutta luettavaa ja viimeistellyt omia tekstejäni. Pian ne ovat valmiita lähetettäväksi eteenpäin. En tiedä, ylittääkö mikään niistä vieläkään julkaisukynnystä – tänä vuonna on valmistunut kaksi, ja luulen että saan valmiiksi vielä kolmannen – mutta ilahdun huomatessani, että joka vuosi tapahtuu kehitystä.

Jonain päivänä kirjoitan vielä ammatikseni. Siihen asti askellan eteenpäin hitaasti, vakaasti ja itseäni kuunnellen. 

Hiljaisesta, tasaisesta onnesta tulee kirjoittaneeksi liian vähän silloin, kun olotila on päällä. Kenties siitä on vaikeampaa puristaa tunnetta irti kuin suurista, käänteentekevistä hetkistä – sekin harmi, sillä jokainen hetki on merkityksellinen. Olen tietoisesti pyrkinyt pysähtymään niihin hetkiin, joissa ei tunnu olevan mitään ihmeellistä. Pyykin viikkaus, aamuiset toimet, ikkunasta ulos katseleminen pilvisenä päivänä.

Viimeaikainen kipu ja valheet ovat jääneet elämässä taustalle, pohjavireeksi. Niiden sijaan mietin muita asioita. Hymyilen oman elämäni estetiikalle. Kävelen keltaisten lehtien täplittämää tietä Metsän kanssa, keskustelen omasta elämästäni ja hänen elämästään, ja siitä miten me näemme maailman. Istun Deanin kanssa iltaa minun tai hänen luonaan, silloin tällöin katsomme animea, toisinaan vain olemme kumpikin omissa ajatuksissamme. Aika paljon olen vain yksin, kirjoitan ja piirrän.

Silloin tällöin tuntuu kuin kävelisin sumussa. Kaikki tuntuu harmaalta ja utuiselta, vaikeasti kosketeltavalta. On vaikea motivoida itseään lähtemään liikkeelle ja perustella miksi pysähtyminen ei ainakaan paranna oloa. Vasta kun jokin työtehtävä tulee päätökseensä ja onnistuu, siihen liittyvät tunteet räjäyttävät sumun pois kuin tulipallon.

Ilman sumuakin elämässä on usein pimeää nyt, kun illat ovat hämärtyneet ja aamut lyhentyneet. Mutta sumun hälvettyä taivaalla näkyy usein tähtiä, jotka muistuttavat että talven jälkeen on tulossa kevät. Säilön tulen rintaani, kannan sitä mukanani Bach kuulokkeissani soiden, ja kuljen pihlajanmarjojen alla.

Syksy on valmistautumista pitkään talveen, mutta siinä on paljon kauneutta sille, joka uskaltaa katsoa.