Talvi ja lunta

On ollut tapahtumarikas ja pitkä vuosi. Niin hyvässä kuin pahassakin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraava vuosi tulee olemaan ratkaisevasti erilainen. Muutan pois kerrostaloasunnosta. Alan toteuttaa unelmaani omavaraistaloudesta yksi askel kerrallaan. En jatka enää samoja töitä, joita olen tehnyt nyt jo pari vuotta. Elämästäni on kadonnut ihminen johon luotin enemmän kuin mihinkään muuhun maailmassa, ja joka valehteli minulle monta vuotta lähes kaikesta. Elämääni on jäänyt ihmisiä, jotka ovat aitoja ja rehellisiä, ja minulle tärkeämpiä kuin koskaan aikaisemmin.

Teen asiat eri tavalla. Seuraavasta vuodesta tulee ilon vuosi.

Kaikki tuo kuulostaa hienolta ja ylevältä, mutta tosiasiassa minua pelottaa ihan saakelisti. Pelottaa heittäytyä tyhjän päälle, pelottaa tavoitella niitä asioita joita oikeasti elämässä haluan. Vieläkin enemmän minua kuitenkin pelottaa ajatus siitä, että olisin vielä kovin monta vuotta kiinni elämässä, joka ei vie minua unelmiani kohti. Selviän aina jotenkin. Ehkä asun omakotitalossa vielä pitkään, ehkä joudun myymään koko omaisuuteni, nukkumaan autossa koiran kanssa, elämään pelkillä nuudeleilla ja pastalla, löytämään merkityksellisyyden kodittomuudesta.

Mitä tahansa tulee eteen, minä selviän.

Tänään hyppään auton rattiin ja ajan pohjoiseen.  Reilun viikon päästä suuntaan itään joululomalle perheeni kanssa. En odota kummaltakaan reissulta mitään erityistä – vain oleskelua, ihmettelyä, pohdintaa ja elämistä. Kaikkea sitä, mikä on elämässä tärkeää. Samalla etsin töitä akselilla kirjoittaminen, editointi ja sihteeri.

Ajan hetkeksi pois siltä todellisuudelta, että muutan sunnuntaina pois tästä asunnosta. Noin puolet tavaroista on jo laatikoissa, osa laatikoista jo viety uudelle asunnolle. Lauantaina vien loput laatikot, sunnuntaina on huonekalujen vuoro. Minulle – meille – tulee muuttoapua, palkkioksi työstä on luvattu pitsaa, kali-aa, sekä iltasauna. Kaksi viikkoa olen pakannut muuttolaatikoihin suruja ja iloksi muuttuneita murheita. Kaikkea surua en voi jättää tähän asuntoon, mutta kaikki eivät mahdu mukaan.

Odotan kevättä ja sulavesiä, jotka huuhtovat loputkin murheeni pois. Vain niiden, joiden on pakko jäädä, annan pysyä luonani.