Yhtenevä teema

Viime aikoina tapahtuneita asioita (ei missään erityisessä järjestyksessä):

– Satoi melkein puoli metriä lunta parissa päivässä. Ajoin samana päivänä parisataa kilometriä vastavaihdetuilla kesärenkailla päästäkseni yliopiston haastattelutilaisuuteen. Pohdin puolet matkasta, mahdanko kuolla.

– Olen pohtinut ja hämmästellyt länsimaista hyväosaisuutta ja sitä, miten itsestäänselvyytenä asiaa täällä pidetään. Siis sitä, että meillä on oltava kaikki saavutetut edut, vaikka se tarkoittaisi että joku muu jossain kärsii, ja pahimmassa tapauksessa kuolee.

– Piirsin selkeitä rajoja ihmissuhteisiini. Se tuntui siltä kuin olisi maalannut valkoisia vaatteita tai huonekaluja sotkuisella mustalla maalilla, mutta pitkässä juoksussa se on osoittautunut hyödylliseksi. Lyhyessä juoksussa tuntui siltä kuin kuolisin.

– Löysin vihdoin terapeutin Kelan tukemaa terapiaa varten. Puhuin hänelle kaikenlaisista asioista, mutta tuntuu etten silti saanut esille niitä tärkeimpiä, ainakaan sellaisessa järjestyksessä että niissä olisi ollut mitään järkeä. Puhuimme kuolemasta ja sen kaipuusta.

– Annoin itselleni luvan olla vihainen. Maailma ei loppunut, kukaan ei kuollut, en edes minä.

– On raskasta yrittää auttaa ihmistä, joka mieluummin kuolisi kuin ottaisi vastaan apua.

Viikonlopuksi sää mukautui mielialaani, ja olen ihastellut nyt kahtena iltana peräkkäin kohisevaa kaatosadetta ja välkkyvää ukkosta. Kevätsateet puhdistavat.

hyvinvointi oma-elama