Noin neljä vuotta sitten Peter Panini sai minut täysin pauloihinsa ja tempaisi täysillä mukanaan mikä-mikämaahan. Mikä-mikämaassa oleiluni piti kestää vain muutaman kuukauden. Toisin kävi, olimme niin rakastuneita, niin onnellisia, Peter Pan oli lähdössä jo pois, mutta päätti jäädä. Siitä alkoi huumavan onnen aika, luulin jo joskus ettei minun koskaan tarvitsisi lähteä pois mikä-mikämaasta. Viikko sitten kuitenkin tuli aika sanoa hyvästi mikä-mikämaalle ja rakaalle Peter Panilleni. Päätimme yhdessä, että nyt on aika erota. Vaikka päätös oli yhteinen ja odotettavissa, mitään näin vaikeaa en vielä koskaan ole kokenut.

Kulunut viikko on ollut tunteiden vuoristorataa. Vielä perjantaina lähtöni jälkeen luulin voivani hyvin, kyllä tämä tästä ajattelin. Lauantaina todellisuus iski päin naamaa. Kaikista vaikeinta tässä on se, että tietää päätöksen olleen oikea. Haluamme tulevaisuudelta aivan eri asioita. Se ei silti muuta sitä että välitimme toisitamme paljon. Peter Panini oli minulle, hellä, hyvä, ymmärtävä ja rakastava. Peter Panilla varmasti on aina paikka sydämmessäni, en vain halunnut luopua unelmistani Peter Panin tähden.