Gynekologin sijasta jouduin terapiaistuntoon

Ohjelmassa eilen oli käynti hormonitoimintaan erikoistuneen gynekologin vastaanotolla ja syynä mystisesti (mm. syömishäiriön takia) kadonneet kuukautiset. 

Tapaaminen ko. lääkärin kanssa alkoi jo hyvin huonosti, sillä kun hän tuli pahoitellen ilmoittamaan että on hiukan aikataulusta myöhässä, minä tyttö suureen ääneen tokasin suu mutrulla että ”voi persreikä, kai se on sitten vaan pakko jäädä odottelemaan”.

Kymmenen minuutin odottelun jälkeen pääsin jo kuitenkin lääkärinhuoneeseen, tiukkasanaisen luennon saattelemana siitä kuinka joskus vaan aikatauluista myöhästytään kun potilaat vievät suunniteltua enemmän aikaa, ja istahdin penkille. 

Täti kysyi heti aluksi että mikä mahtaa olla vaivana ja kysäisinkin että luitko jo edellisen lääkärin kirjoittamat kommentit koneelta ja sain siihen sarkastisentokaisun että ”en kuule ehtinyt kun otin sut suoraan sisään, mutta nyt luen, odota hetki”. Joopa joo mä tiesin että tämä yhteistyö tämän tätin kanssa tulisi olemaan tuskaa, ellei jopa mahdotonta.

Tädin luettua sairashistoriani koneelta hän otti selkeästi ”nyt laitetaan tämä syömishäiriöinen nuori nainen ruotuun ja herran nuhteeseen” -asenteen. Täti alkoi kyselemään kummallisia ja minä vastailin kysymyksiin ”miten tää nyt liittyy tähän asiaan mitenkään” tyyppisesti. Verisen kommenttien vaihdon jälkeen täti tokaisi että me voidaan joko tehdä yhteistyötä tai lopettaa tähän mutta että hän on ollut syömishäiriöisten kanssa niin paljon tekemisissä että tietää miten ne käyttäytyy. Ja ne kuulemma käyttäytyy juuri niin kuin minä nyt. (WTF?! eli istuu tuolilla suu auki ja ihmettelee)

Tämä varmasti totta mutta mun käytökseni tällä kertaa johtui kyllä suureksi osaksi vain ja ainoastaan siitä että täti aloitti potilassuhteemme hyvin hyökkäävästi ja keskittymällä aivan epäolennaisiin seikkoihin siihen nähden mitä varten olin vastaanotolle tullut. Kuinka sillä on merkitystä kuinka pitkiä lenkkejä (siis kilometri määrä) voi olla sille että selvitetään onko monimunarakkulaisuuteni synnynnäistä vai hormoniepätasapainon aiheuttamaa vai kenties molempien summa. Täti ei ilmeisesti tajunnut, eikä sitä ymmärtänyt kysyä, että olen käsitellyt jo itse syömishäiriön jo muiden asiantuntijoiden kanssa ja täältä tulin hakemaan vain ko. asiaan näkemystä. Mutta täti oli ilmeisesti sitä mieltä että hän oli nyt ensimmäinen joka vasta kunnolla puuttui sairauteeni todenteolla. Joo niin taisi ollakin, mutta sellaisen VUODEN MYÖHÄSSÄ JA VÄÄRÄÄN AIKAAN. 

Tiivistettynä käynnistäni vastaanotolla voin kuitenkin sanoa että olinkin oikeastaan melko onnekas päästessäni juuri tämän lääkärin käsiin. Hänellä näytti olevan aidosti välittämistä sekä ammattitaitoa hoitaa kaltaisiani potilaita. Ilmeisesti tämän voi sanoa olevan myös fakta sen perusteella mitä hän kertoi aiemmasta lääkärinurastaan. Loppuvaiheilla käyntiä meidän lääkäri-potilassuhde oikeestaan tekikin sen tärkeimmän käänteen ja muuttui epäluuloisuudesta luottamukseksi ja minun osaltani lisäksi kunnioitukseksi lääkäriä kohtaan. Tosiasiat mitä hän minulle lateli asiaan liittyen olivat kaikki olennaisia lopullisen paranemisen kannalta ja liittyivät myös siihen asiaan miksi alunperin vastaanotolle olin tullut. Eikä sitä voi erottaa asia yhteydestä vaikka eri alan lääkäri käytännössä olikin.

Sainkin lääkkeeksi keltarauhashormoonin sijaan kotitehtäviä. Kotitehtävän saada paino nousemaan vähintään 50 kg ja vähentää liikunnan vähintään 4 krt/vko. Juuh ja siis tämän ei tarvitse onneksi tapahtua tämän viikon aikana!

Aikaisemmat lääkärithän ovat tarjonneet minulle aina e-pillereitä kuukautisten ylläpitämiseksi tai keltarauhashormoonia kuukautisten pakkokäynnistykseen, mutta haudanneet alle sen mistä se kaikki johtuu. 

Nyt sain taas uutta potkua skarppaukseen loppusuoralle sillä totta puhuen motivaatio olikin jo ollut hukassa hetken. 

No kuinka aion suorittaa kotitehtävät?

• Kun pääsen töistä haen kaupasta lohta. Laitetaan hyvää rasvaa suonet täyteen!
• Mussutan manteleita. Lisää hyvää rasvaa suonet täyteen!
• En vahdi syömisiäni joka päivä, esim. huomenna haen ruuaksi vaikka sushia! Se että ylipäätään en itse valmista (pelosta muiden ruokia kohtaan) jokaista suupalaani on jo edistystä!
• En enää harrasta liikuntaa ikinä silloin kun ei tee oikeasti mieli! Noh ei oteta lukuun sitä kaikilla olevaa ”ei jaksa mennä salille” -iltapäivä väsymystä, vaan siis tarkoitan sitä syömishäiriöisen pakkomielle ajattelua. 
• Liikuntaharrastuksen vähentämiseksi lisään käsityöharrastustani. Ja tietenkin sosiaalista elämää!
• TÄRKEIN: muistan jo kuinka pitkän matkan olen tähän mennessä tehnyt ja saavuttanut, ja muistan sen miksi sen teen: Itseni takia. 

Seuraavassa kuvat kahdesta eri henkilöstä elämän ääripäistä. Nämä motivoimaan ja herättämään ajatuksia tehtävien suorittamiseen. Kumpi henkilö on tällä hetkellä enemmän tavoittelemisen arvoinen? Kumpi on kauniimpi ja elinvoimaisemman näköinen? Kumpaa miehet todennäköisesti katsoo mieluummin tai kumpi ylipäätään muistuttaa enemmän naista kuin sukupuoletonta olentoa?

Hyvää unesta herättelevää arkiviikon keskimmäistä päivää! Jos joku yrittää ravistella sinuaväkivaltaisesti  ulos kolostasi, malta sinäkin hetki ja laita edes varvas ulos sieltä toviksi. Ulkoilma saattaa tuoda varpaasi taas aivan erivalossa esiin!