Valkosuklaa panda konvehti?! Mä olin liian kauan pois pussilta.

Vasta valmistunut jäätelönsyöjä maisteri ja ehdoton irtokarkeista kieltäytyjä, käänsi takkinsa viikonloppuna. Hyvä Mies tekee minusta hyvää vauhtia kunnon herkkupersettä ja hyvä niin. 

Mä olin aiemmin tämän maakunnan suurin tyhjien kaloreiden ja valkoisen sokerin vastustaja. Toisin sanoen siis karkkien, suklaan, jäätelön sun muiden teollisten sokerivalmisteiden. Hyvän miehen seurassa olen pikku hiljaa taas opetellut herkuttelemaan. Siksi TAAS, koska nuorempana ennen syömishäiriötä ja terveysuskontoa, olin melkoinen herkkuperse. 

Askeleeni takaisin tyhjien kaloreiden ja sokerin maailmaan alkoi jäätelöstä, eteni raakasuklaan kautta tummaan suklaaseen jne. kunnes viikonloppuna löysin käteni hyvän miehen karkkipussista. Olin ottanut muutaman lusikallisen omasta Ben&Jerry Cookie Dough törppösestä todeten että nyt ei maistu tarpeeksi hyvälle että söisin tätä yhtään enempää ja työnsin törppösen Hyvän miehen kouraan. Hyvän miehen irtokarkkivalintakyky on äärimmäisen surkea ja pussista löytyikin aivan vääränlaisia irttiksiä, mutta jäin haaveilemaan ajatuksissani irtokarkkihyllystä, jonka olen aiemmin ohittanut lähes huomaamatta. Namusista innostuneena halusinkin ihan ikioman pussin seuraavaksi illaksi ja vietinkin seuraavan päivän suunnitellessani reissua Makuuniin. Kyllä vain, olin kuin lapsi lauantaina karkkipäivän kynnyksellä. Mikä juhlapäivä! Ihan ikioma pussillinen valkoista kultaa lisä- ja väriaineilla höystettynä! 😀

Salaatti ei kuulu asiayhteyteen millään tavoin, Tampereen Kulmakonditoriossa on vaan niin pirun hyvä salaattivalikoima ja emmeet, ai että!

Se miksi olen tästä niin innossani on se että minulle ei tullut ahdistunut olo. Sellainen olo että mitä tästä hyödyin. Vaan sen sijaan nyt totesin pussin tyhjettyä että olipa mukava syödä nameja ja hemmotella itseään. Tästä nousikin monia ajatuksia siitä miksi en aiemmin syönyt karkkia ja miksi se taas nykyään ei ole minulle enää mikään negatiivinen asia. Aiemminhan olisin mielummin varmaan syönyt pieniä kiviä kun laittanut kitusiini irtokarkkeja, noita teollisen sokerin ruumiillistumia suoraan perkeleestä.

Olen vihdoin huomannut kuinka paljon enemmän elämässä on kuin kauneuden, laihuuden ja täydellisyyden tavoittelu. Huomannut sen että se jos jokin, ei ole ihmisen elämän tehtävä tai tavoite elämässä. Mun ei tarvitse olla mallin mitoissa tai omistaa Mansen litteintä mahaa tai kireintä itsekuria. Ihan ensiksi sen takia että en tee työkseni mitään sellaista joka sellaista vaatisi ja toiseksi sen takia että nuo ovat yhteiskunnan häiriintyneitä kriteerejä illuusiosta nimeltä arvokas ihminen. 

Mun tehtävä elämässä on olla hyvä ja hyödyksi rakkaille ja läheisilleni.Yrittää tuottaa iloa ja hyvää oloa muille ja siinä sivussa itselleni myös. Ihmisen tehtävä on oppia ja nauttia elämästä. Ja kuinka pieni asia on vatsamakkarat siinä sopassa!

Ja vielä yksi askel syvemmälle.

Katsoin treenatessani Aamusydämellä ohjelmaa eilen aamulla. Ohjelmassa haastateltavana ollut nainen sanoi että ei se onnellisuus löydy harrastuksista, jatkuvasta touhottamisesta, työstä tai muista ihmisistä. Oikein! Kyllä se löytyy ihmisestä itsestään, sieltä syvältä sisimmästä. Sieltä mistä kumpuaa hyvä olo olla omassa kehossaan ja päässään, sekä tässä meitä ympäröivässä maailmassa. Toki kaikki nämä arjen peruspilarit ja ihmisen perustarpeiden täyttäminen ovat tärkeitä ja niitä tarvitaan, mutta niin kun monesti nykyään on nähtävissä, nämä kaikki ulkoiset asiat voivat olla paremmin kuin hyvin, mutta silti ihminen on onneton ja tyhjä. Nyt ymmärrän miksi monet vakavasti sairastuneet ja toimintakykynsä menettäneet ihmiset pystyvät kaiken jälkeen olemaan niin onnellisia ja tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä. He ovat oivaltaneet sen olennaisen.

Ja toinen kuva irti asiayhteydestä. Lenkkimaisemia, lauantainen auringonnousu Tahmelan rannassa. 

Kovin suuria ajatuksia herätti niinkin pieni asia kun irtokarkit. Pieni askel ihmiskunnalle mutta iso askel pienelle tytölle ymmärtämään elämän tarkoitusta taas edes vähän paremmin.