Monta tapaa Rakastaa
Meillä kaikilla tuntuu olevan oma tapa rakastaa. Mutta koska useimmiten ihmisillä on kuitenkin tapana muistuttaa toisiaan, en halua puhua 7 miljardista eri tavasta rakastaa, vaan vaikka näin alkuun muutamasta. Niistä jotka tulivat ensimmäisenä mieleeni.
Sen lisäksi että kaikilla on oma tapansa, on myös tietynlaisella ihmisuhteen muodolla oma erityinen luonteensa. Ystävän rakkaus, äidin rakkaus, RAKKAUSrakkaus…
Mä olen viime aikoina laittanut erityisesti merkille miten kukin näyttää välittävänsä tai rakastavansa. Mähän olen päässyt tarkkailemaan aitiopaikalta viime vuosina läheisten ihmisteni tapaa suhtautua mun syömishäiriöön ja sen kautta muhun itseeni. Elämässä kohdatut vaikeudet, jos mitkä näyttää ihmisten todellisen luonteen, rakastamisen laadun ja määrän.
On ihmisiä, jotka huomasivat heti jonkun menneen vinoon ja yrittikin puhua siitä mulle. Jotkut näistä ihmisistä ei kuitenkaan tiennyt mitä tehdä sulkeutumiseni jälkeen, joten he jäivät katsomaan katsomon puolelle surullisen kuuluisaa sirkusnäytöstä. MUTTA, he eivät kuitenkaan lähteneet pois.
Sitten on ihmisiä, jotka ollessaan vihaisia koko tilanteelle, suuttuivat myös mulle ja lähtivät pois. Esitys oli kai liian rankka katsottavaksi, tai lippujen hinta ei vastannut näytöksen laatua.
Kuitenkin, oli myös ihmisiä jotka huomasivat illan suunnan ja todettuaan että ei sille mitään tässä vaiheessa mahda, hyppäsivät areenan puolelle ja lähtivät mukaan showhuni. Ei siksi että he olisivat halunneet olla showssa mukana, vaan siksi että siihen oli helpompi vaikuttaa edes vähän itse näyttämöltä. He tiesivät kenties että loppujen lopuksi showni päättyy joskus johonkin loppu tulokseen, joten on parempi jäädä samantien kehän sisäpuolelle keräilemään palaset esityksen päätyttyä. Ensiapua nääs.
Meidän äiti se päätti jäädä sivu osaan tähän sirkukseen. Huomasin kyllä itsenkin välillä että äiti ei itsekään tajunnut missä se oli tai mihin oli ryhtynyt mutta hienosti se jaksoi rakastaa läpi shown vahvasti, päättäväisesti ja aina, joskin joskus hieman myös tuomitsemalla. Mä luulen että meidän isä ei oman sairautensa johdosta, tainnut edes huomata koko esitystä. Kyllä se siellä katsomossa oli mutta uppoutuneena niin taivaan pilviä katselemaan joten ohitti näytöksen melkein kokonaan, hyvä niin. Veljeni luultavasti seisoi koko näytöksen ajan sisäänkäynti oven ulkopuolella ja arpoi josko menisi vai ei, selkeästi epävarma kyvyistään osallistua näytelmään. Noh, paras meno onkin ollut nyt jatkoilla, joihin hän onkin innokkaasti osallistunut.
Mua yllätti sydäntä lämmittävästi kuinka vilpittömästi mun ystävät ovat olleeet oikeasti niinkin kliseisesti mutta kokoajan hengessä mukana. Ja mikä ihaninta mä voin aistia sen vilpittömän ilon mitä ne kokee nyt kun kaikki muuttuu kokoajan entistä paremmaksi. Se kannustaa mua entistä enemmän haluamaan palata takaisin, ei takaisin entiseksi Tytöksi, vaan palata takaisin entiseen Maailmaan uudeksi Tytöksi.
Mä olen merkinnyt että on olemassa Lempeää ja huolehtivaa rakkautta. Sitten Mustasukkaista ja omistushaluista rakkautta. Lsäksi Passiivista mutta kestävää rakkautta. Ja Palvovaa ja kaiken nielevää rakkautta.
Sitten on vielä se Hellä ja kutkuttava Hölmö rakkaus, joka vaatii saada vapauden päästä välillä omille retkilleen ja tulla takaisin, ikään kuin hakeakseen voimia rakastaa sitten vielä paremmin. Rakkaus, joka käy ryttäämässä valkoiset hotellin lakanat ja saa vienon hymyn huulille. Kaikesta hyvästä huolimatta Mun täytyy onnittella itseäni siitä että mä en ole enää tunne sitä rakkautta.
Sillä rakkaus mitä mä toivon on ehdoton, rehellinen, ikuinen vatsapalat helläksi naurattava ja kaatosateessa vierellä hölkkäävä Selkä.
Kaikkea sitä treenin jälkeen suihkussa pystyy aivoriiheemään.
http://www.youtube.com/watch?v=CvjbA2CjxnY
