Prologi – Uusi alku

Heippa!

Kaikki on nyt todella jännää. Vähän surullista, vähän toiveikasta mutta kaiken kaikkiaan jännää.

Olen vastikään eronnut ja haen nyt siis elämääni omilla kahdella jalallani seisten. Surullista kaikki on siksi, että jätin taakseni ainakin tältä erää haaveet maalaistalosta, isosta perheestä sekä matkailuyrittäjyydestä maaseudulla. Hyvästelin koko aikuisuuden kestäneen parisuhteen, elämäni tärkeimmän yhteistyökumppanin… Toiveikasta kaikki on siksi, että uudessa alussa omilla jaloillani voin itsenäisesti päättää, mitkä minulle parhaat asiat otan uuteen elämääni!

Avioerosta puhuminen alkoi meillä jo puolitoista vuotta sitten ja nyt helmikuun alussa se sitten syntyi, yhteinen päätös jatkaa elämää erillään. Meillä oli täydelliset häät neljä vuotta sitten, ihana häämatka ja paljon mukavia muistoja joita lämmöllä muistella. Suuria haaveita, voi miten hienoja ne olisikaan olleet jos oltaisiin saatu ne toteutettua! Mutta lopulta pelkkä hyvä yhteistyökumppanius ei riittänyt tämän pidemmälle…

Meillä oli koti maalla ja maatilan yhteydessä mökkejä. Vuokrasin kesämökkejä Airbnb-vuokraussivuston kautta. Innostuksissani vuokrasin naapurin mökkiäkin! Ohjasin maalaistalon tanssilavalla, kylätaloilla ja palloiluhallilla Lavis-lavatanssijumppaa. Olin hotellin vastaanotossa töissä, jossa autonomisessa työvuorosuunnittelussa otettiin huomioon kaikki lukuisat menoni. Koin työni vastaanottovirkailijana todella tärkeäksi ja olin siinä omasta mielestäni hyvä.

Lähdössä Yön keikalle siskojen kanssa helmikuussa -18. Niiin itsevarmana uusissa ihanissa hiuksissa!

Elämässäni tapahtui iso muutos puolitoista vuotta sitten, kun tämä ensimmäinen ihka oikea työpaikkani, johon olin todella tyytyväinen, kotiutunut ja joka antoi minun kasvaa minun täyteen kukoistukseeni, joka oli elämäni yksi tukipilareista, myytiin.

Olimme mieheni kanssa päättäneet, että olisimme valmiita oman perheen perustamiseen. Siinähän saattaa hetki ke

stää, eihän raskaaksi yleensä tulla heti ensimmäisestä yrityksestä. Puolentoista vuoden yrittämisen, ovulaatiotestien, turhien raskaustestien, itkettävän seksin, jonkun odottamisen, luontaistuotteiden, monivitamiinien, vauva-arjen valmistelun, kalenterielämän ja lukuisien tutkimusten jälkeen päätin, että en enää toistaiseksi halua yrittää. Mieheni hyväksyi tämän ja jäi odottamaan. Molemmat silti halusimme, ja haluamme lapsia.

Pälvikaljuni tarina alkoi maaliskuussa 2018 kun kulmakarvani katosivat tasaisesti molemmilta puolilta päätä ensin vain puoliksi, eli kulmakarvojen”hännät” hävisivät huomaamatta. Samaan aikaan myös kampaajani kysyi, että olenko huomannut niskakuopassani kolme pientä läikkää hiuksissa? Läikät olivat n. 2 € kolikon kokoisia mutta en todellakaan ollut huomannut niitä paksun tukkani alta. Ei huolehdittu niistä läikistä sen enempää, oli Yön keikka tulossa siskojen kanssa ja kampaaja laittoi hiukset viimeisen päälle valmiiksi bileisiin! En osannut silloin yhdistää näitä kahta asiaa toisiinsa enkä oikeastaan murehtinutkaan niistä. Tiedostin kyllä, että kulmakarvat ovat varmaan lähteneet stressin takia, mutta kulmakynällähän ne sai piirrettyä paikalleen! Viime kesänä kuitenkin kävin kulmakarvojen mikroblading-kestopigmentoinnissa ja olen edelleen tyytyväinen valekulmakarvoihini!

Minulla oli uuden työnantajan alaisuudessa todella pahoja sopeutumisvaikeuksia, jotka yhdessä lapsettomuusoireiden kanssa lopulta johtivat uupumiseen ja masennukseen. Ruoka ei maistunut miltään, mikään ei tuntunut miltään. Terapeutti ehdotti mielialalääkkeitä joita anoppi puolsi. Siskot olivat onneksi toista mieltä. Tajusin itsekin, että kun en ole tyytyväinen elämääni, joko opettelen hyväksymään sen tai teen muutoksia jotta joskus olisi parempia päiviä.

Miettiminen ja miehen kanssa ”keskustelu” erosta kesti sen vuoden verran. Kerroin monesti, että minulla ei ole voimia yrittää enää, minusta tuntuu että jään jostain paitsi, elämme ihan erillisiä elämiä, meillä ei ole yhteistä puhuttavaa tai kiinnostuksen kohteita, meillä ei ole ”oikeaa” avioliittoa. Joskus jopa sanoin niinkin suoraan, että en halua tyytyä tähän elämään… Se kaduttaa, ei kukaan halua kuulla että häneen tai elämään kanssaan ”tyydytään”. Sain vilunväristyksiä jos ajattelinkin seksiä mieheni kanssa koska se toi aina vain mieleen ne turhat yritysajat, sen seksin missä tuijotettiin seinään tai kelloa…

1.10.18 Eka työpäivä uudessa työpaikassa, superjännää ja ihanaa! <3

Yritin keksiä muuta ajateltavaa ja katselin MOL.fi-sivuja silloin tällöin etsien uutta työpaikkaa. Löysinkin yhden jossa voisin nähdä itseni ja kävin haastattelussa. Pitkien haastattelujen ja pohdintojen jälkeen minua ei valittu hakemaani pestiin mutta yllättävä tekstiviesti parin kuukauden kuluttua tarjosi vielä parempaa työtä ja ensimmäistä esimiestyötäni! Jännittävää, haastavaa, pelottavaa! Tartuin haasteeseen ja halusin hotellin vastaanoton vuoropäälikkönä oppia kaiken heti. Olin ympäripyöreitä päiviä töissä mutta lopulta olin kuitenkin aika huono. En oppinut niin nopeasti kuin halusin ja huolestuin. Totesin, että en voi olla työssänikään hyvä, kun elämässäni on koko ajan harmaita pilviä, huolia ja murheita.

3.1.19 Näin kammattuna läikät ei näkyneet, ainakaan paljoa. Päätä ei kyllä kannattanut kääntää…

Vuoden vaihteessa tulin entistä tietoisemmaksi läikikkäästä tukastani ja muusta karvanlähdöstä. Hiusten- ja kaikkien karvojen lähtö kiihtyi ja tukkaa lähti mielestäni poikkeuksellisen paljon joka suihkukerralla. Hiusraja vetäytyi jakauksen kohdasta, toisaalta isoja läikkiä ilmestyi korvien yläpuolelle ja takaraivolle, hiukset harvenivat niin että kallo näkyi melkein joka kohdasta. Kampaajani yritti keksiä että jos kampaamme hiukset tiettyyn kulmaan, kaljuja kohtia ei näy. Asiakaspalvelutyössä haluan näyttää hyvälle yritykseni edustajalle ja hiusten valahtaminen pois paikaltaan respassa kiristi aina hampaita. Ajatukset alkoivat pyöriä entistä enemmän hiuksissa. Näkikö se asiakas läikän? Tämä tukka näyttää ihan kauhealle! Mitähän alaiseni ajattelevat… Huomasin kuluttavani päivittäin todella paljon aikaa negatiivisiin ajatuksiin hiuksistani. Helmikuun ensimmäinen päivä päätinkin marssia kampaajalleni ja pyytää ajamaan kaikki jäljellä olevat haituvat pois. Pyysin, että tekee minulle hienon kaljun! Töissä opettelin käyttämään työasuun kuuluvaa huivia päässä. Kävin kerran sovittelemassa peruukkeja mutta se vain vahvisti tunteen, etten halua sellaista. Ainakaan jokapäiväiseen käyttöön. Vaikka hiusten menetys oli kamalaa, päälimmäisenä oli kuitenkin helpotus. Ei tarvinut enää pohtia kuka näkee läikät!

Kävin myös lääkärillä, jolle kerroin karvojenlähdöstäni. Kulmakarvoja taitaa olla tällä hetkellä

31.1.19 Elämäni kamalimpia kuvia…

viisi kappaletta. Ripsiä parisenkymmentä. Kaikki muu karvoitus kropasta on jo melko lailla lähtenyt. Sain diagnoosin: Alopecia. Lääkäri kirjoitti minoksidiiliä sisältävää Rogainea ensimmäiseksi hoidoksi ja suositti ihotautilääkärin tapaamista.

Lopulta eroa alettiin valmistella tosissaan. Hankin asunnon kaupungista, valoisan kerrostalokaksion. Ensin asunto oli minulle vain ”mielenrauhan paikka” jonne menin rauhoittumaan tai lepäämään työvuorojen välillä. Huomasin kuitenkin vieväni omia tavaroitani asunnolle aina Corollan takapaksillinen kerrallaan. Mies pakkasi omia tavaroitaan autoon ja vei ne vanhemmilleen, alkoi katsella uutta kotia. Tunnelma oli hetken aikaa sellainen hartaan surullinen, kuin joku olisi kuollut ja sitä kuollutta haikeina muisteltiin… Maalaistalo jää tyhjilleen, puoliksi remontoituna, nyt kun mies on juuri tehnyt asuntokaupat. Meidän perheeseemme kuului meidän kahden lisäksi 3-vuotias maatiaiskissa Vili ja 8-vuotias cockerspanieli Robin. Vili on minun miehelleni hankkimani joululahja. Miehelle, joka vihasi kissoja… Vili onnistui sulattamaan miehen sydämen ja nyt mies ottaa Vilin mukaansa lähtiessään. Minä muutan Robinin kanssa, Robin on minulle alun perin siskoltani kulkeutunut.

28.2.19 Opettelua huivin käyttöön

Päätin lopettaa kaikki ”ylimääräiset” menoni, kuten Lavis-lavatanssijumpan ohjaukset ja Airbnb-majoittamisen toistaiseksi. Ainakin siihen asti kunnes löydän jonkin tasapainon elämääni. Airbnb-vieraiden vastaanottaminen on aina vain yhtä ihanaa, rakastan sitä!  Nyt siskoni, kuka on opettaja, tarjoutui hoitamaan ainakin ensi kesän Airbnb-varaukset ja niihin liittyvät asiat kuten viestinnän, siivouksen, vastaanoton yms. Voisi kuulemma muuttaa vaikka maalle, jotta olisi aina vieraiden tavoitettavissa niinkuin me mieheni kanssa oltiin. Taas yksi pelastava enkeli elämässäni jotta minä saan keskittyä uuden elämäni etsintään! <3

Tällä hetkellä aloittelen joogaa, lenkkeilyä, meditaatiota sekä kokeilen erilaisia hyvinvointihoitoja. Juuri eilen päättyi kolmen viikon kokeiluni intialaisesta päähieronnasta! Kävin mentaalivalmentajalla. Ostin Senshin-Do-harjoitus-DVDn, mitä ikinä se onkaan.
Tavoitteena on lisätä mielenrauhaa, poistaa stressiä ja… kyllä aina salaisissa haaveissani on palauttaa hiusten kasvu joten tutkimukset jatkuvat! Tulen kirjoittamaan näistä kokeiluista ja oivalluksistani tähän blogiin.

Tervetuloa mukaan uuteen jännittävään seikkailuuni!

Rakkaudella,
Hulda Huoleton

P.s. En oikeasti kirjoita näin pitkästi 😀 Yleensä!

Kommentit (4)
  1. Kiva esittely, kirjoitat mukaansatempaavasti. Kaikkea hyvää!

    1. Kiitos <3 Mukavaa päivää Sinulle!

  2. En osaa nimetä että miksi, mutta luin kiinnostuneena tekstin alusta loppuun, vaikka aiheet olivat rankkoja oli teksti kuitenkin kevyttä, rentouttavaa. Uppouduin. Kiitos 🙂 Ja iloa uuteen elämääsi! Jään seurailemaan.

    1. Kiitos miirakujalla!
      Elämä tuntuu iloiselta vaikka onkin rankkaa. Kliseisesti pieniä iloja pitkin päivien polkuja <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *