Ystävyydestä; saat sen mistä luovut

Onko se vahvuutta kieltäytyä jostain, koska tietää sen rasittavan enemmän kuin tuovan, antavan jotain hyvää? Vaikka toinen osapuoli pettyisikin. Onko se vahvuutta kun tietää, milloin pitää antaa jonkin asian olla, tavallaan luovuttaa? Luovuttaminenhan ei ole kovin positiivinen sana, mutta tässä se on positiivista mielestäni. Vai onko se edes luovuttamista, jos sanoo ”ei” jollekin asialle, jonka ei tunne olevan oikein, vaikka se olisi ollut tapana?Se taitaa olla itsensä suojelemista. Niin usein olen ollut helpottunut, jos jonkun tapaaminen on peruuntunut, niin paljon olen jännittänyt turhaan. Ajattelin että olenpa typerä, mutta nyt tiedän, että mieleni yritti sanoa sen mikä on parhaaksi itselleni. Tulee heti mieleen sanonta ”ihmeitä tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella”. Mutta ystävyyden kuuluu olla mukavuusalueella, ei sen ulkopuolella. Sen ei tarvitse olla jotain jota on tavoiteltava, sen kuuluu olla pehmeä syli, virkistävä tuuli. Jos ystävien tapaamiset joka kerta vaativat tsemppausta, on siinä jotain pielessä.

Kirjoitin jossain edellä siitä, etten tiedä mikä voimani vie. Huomasin kuitenkin nyt, että olen oppinut viime aikoina siitäkin paljon. Kuvittelen, että voimani on kuin se valuva hiekka tiimalasissa, pikku hiljaa voimaosio tyhjenee ja lopulta loppuu. Sitten on käännettävä tiimalasi, ladattava itsensä lepäämällä. Sitten taas sama alusta. En tiedä onko se niin, mutta tunnen, että tavallinen arki, kaikkine iloisine ja rasittavine tapahtumineen, kuluttaa hiekkaa, voimia. Olisiko se niin yksinkertaista? Luulen niin, koska en keksi muutakaan selitystä, vaikka olen asiaa pyöritellyt mielessäni vaikka kuinka kauan.

Anna mennä. Olen tänä vuonna perunut parin kaukana asuvan vanhan ystäväni vierailut, koska ne ovat jo useamman vuoden ajan vieneet enemmän voimia kuin tapaamisista on saanut iloa. Enää en vain jaksanut sitä rumbaa enää. Sen ei pitäisi olla niin vaikeaa. Ja olen huomannut, etten ole tuntenut oikeastaan yhtään huonoa omaatuntoa asiasta, tuntuu, että tein minkä piti tehdä, olisi jo vuosia sitten pitänyt tehdä. Samalla olen tehnyt sen oivalluksen, että syy tähän ei ole ystävieni, ei ehkä kenenkään, ei ehkä minunkaan. Ajattelen sen niin, että kauan ystäväni olivat juuri sitä mitä kaipasin ja meillä oli hyvät suhteet, mutta jokin on muuttunut, ehkä näen selvemmin mitä tarvitsen ja mitä en, ehkä olen tullut itsekkäämäksi?  Voi kuulostaa kovalta, mutta joskus elämä vain on. Friends should bring the best in you, not the stress in you.

Toki kaipaan heitä myös ja tunnen surua, että olemme ajautuneet erillemme. Minun ja ystävieni suhteet eivät ole olleet mitenkään yksinkertaisia, ehkä siitäkin syystä tunnen vapautta. Tunnen itseni vapaammaksi, kun tiedän, mikä tekee hyvää, on hyväksi enkä ole kiinni siinä kuviossa, mikä aina on ollut.  Olen saanut pari uutta todella hyvää ystävää, se on helpottanut ja auttanut näkemään, kenen seurassa saan olla itseni, kenen seurassa ystävyys toimii molempiin suuntiin. Tulee väkisin mieleen Tommy Hellstenin sanat Saat sen mistä luovut. Yksinkertaista ja onnellista. Niin kuin elämisen on tarkoitettu olevan. Itsekkyys voi olla todella hyvä asia, varsinkin sellaiselle, joka on useita vuosia antanut toisten määrätä minne mennä.

84e11e991e76d445798a2a601d87237f.jpg

 

Lucy

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *