”…. jokaisella päivällä ja vastoinkäymisellä on tarkoituksensa. En vaihtaisi päivääkään, en olisi se joka nyt olen ilman surua, tehtyjä virheitä ja koettelemuksia.”

Voi kyllä vaihtaisin pois viikkoja, ehkä kuukausiakin elämästäni. Uskon, että olisin sama ihminen, ehkä jopa onnellisempi? Tietysti joku määrä vastoinkäymisiä kuuluu elämään, jos ei olisi huonoja päiviä, ei olisi niitä hyviäkään. Mutta silti. Vaihtaisin pois ne päivät, jotka ovat olleet todella synkkiä. Jolloin olen ajatellut, että ilman perhettäni en jaksaisi enää. Vaihtaisin ne päivät, jolloin en ole pystynyt lähteämään mihinkään, tapaamaan ystäviä, olisin halunnut vetäytyä hetkeksi sivuun maailmalta, kunnes taas jaksaisin. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että elämässä kuuluu oppia, saada opetuksia, mitä varten? Kun nyt kerran vain täällä ollaan, voisi elämä olla vähän helpompaa ja hauskempaa, kyllä sitä vähemmälläkin oppisi elämästä.

Mielestäni lehdet romantisoivat masennusta. ”Ilman kriisiäni olisin ihan eri ihminen.” ”Selvittyäni masennuksesta olen saanut uuden suunnan elämälleni.” Joku on kokenut masennuksen ja selvinnyt siitä, eikä masennus ole toistunut. Nähtävästi ko. henkilö osasi muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan kriisin jälkeen. Se kuulostaa niin hienolta ja sitä se tietysti onkin. Toivon, että itse olisin saanut kokea ”yhden masennuksen, joka muutti elämäni täysin”. Vaan en, sen sijaan masennus on aina uusiutunut vuosienkin jälkeen. Kriisihän on aina tavallaan vedenjakaja, se kertoo että senhetkinen elämäntilanne tai -tyyli ei sovi ja että jotain on muutettava, jonkin muututtava. Mutta entä jos mikään ei ole huonosti? Perhe, työ, ystävät, koti, kaikki on hyvin, jotkut asiat erittäin hyvin. Miten silloin selittää muille, miksi voi huonosti, miksi taas ahdistaa ja masentaa. Mikä elämässäni tarvitsee muutosta? Sepä se, elämäni kysymysmerkki. En tiedä mikä on pielessä. Mutta jokin on. Toivoisin niin, että olisi joku syy, sitten tietäisin ainakin sen, ja ehkä osaisin tehdä muutoksia, elää sitä elämää joka on minulle tarkoitettu. Toki olen terapiassa oppinut paljon itsestäni, ja siitä miten oppisin nauttimaan elämästä enemmän. Mieheni kanssa rakastamme toisiamme, olemme oppineet keskustelemaan kaikesta. Meillä on ihana tyttö, koira ja kaunis koti. Molemmilla työpaikka. Kaipa se näyttää ulospäinkin hyvältä, koska aina kun vointini huononee ja sitten lopulta joudun sairaslomalle, tulee se täytenä yllätyksenä niin esimiehellenikin kuin ystävilleni, kaikille. Vuosi sitten olin leikkauksessa ja siitä jäi 20 cm pituinen arpi. Silloin ei tarvinnut selittää mitään, iso leikkaushaavahan oli todisteena ja sain rauhassa olla kuukauden kotona. Paras sairaslomani koskaan! Kukaan ei kyseenalaistanut vointiani, aika kului hyvin, en saanut nostaa maitopurkkia isompaa enkä muutenkaan riehua. Muut sairaslomani ovat aina olleet masennuksen tai ahdistuksen takia, joten voitte kuvitella kuinka nautin ”tavallisesta sairaslomasta”, sellainen joka voi sattua kenen tahansa kohdalle, jopa oman pomon.

Mutta, vuosien varrella olen myös huomannut kuinka monella on ahdistusta ja masennusta, päällepäin iloisilla, sosiaalisilla ihmisillä. Aina se tulee yllätyksenä. Sehän tämän sairauden paradoksi onkin, olisipa näyttää mustaa valkoisella, että olen sairas, tarvitsen aikaa ja lepoa. Ja kun sairaus ei välttämättä näy päällepäin, sitten sitä vasta saakin selitellä. Varsinkin kun tavaksi on tullut pinnistellä ja yrittää jaksaa vieraiden seurassa. Kotona sitten saa väsähtää ja olla oma itsensä, ahdistunut. Raskainta se on ollut tietysti perheelleni. Ja raskasta on ollut koettaa selittää sairauttani läheisilleni. Mieheni ymmärtää sairauttani niin paljon kuin sellainen voi ymmärtää, joka ei koskaan ole kärsinyt masennuksesta tai ahdistuksesta. Eikä voi vaatiakaan, että toinen ymmärtäisi täysin, mutta välillä se on turhauttavaa. Molemmille. Ja uskon, että tosi raskasta se on miehelleni, yrittää ymmärtää ja jaksaa olla tukenani ja olla koko perheen tukipilari. Onnekseni minulla on mies, joka haluaa ymmärtää ja haluaa auttaa. Kun itselläni on hyvä olo, tai olen tehnyt jonkin oivalluksen vointiini liittyen, hän sanoo aina, että pidä se, pidä siitä hyvästä olosta kiinni. Yritän tehdä niin. Tehdään niin kaikki.

Lucy