Sumuinen sunnuntai

Mistä sitä sitten puhua, jos ei ole mitään puhuttavaa? No säästä tottakai. Asia, joka varmasti koskettaa meitä kaikkia joka päivä ja vaikuttaa arjen ratkaisuihin. ”Pitäisikö lähteä ulkoilemaan?” ”No ei viitti, kun on niin kurja keli. ”Mitä mä laitan päälle, kun ulkona sataa ja tuulee?” ”No kuule laita vaikka muovipussi päälle, ei sitä kukaan huomaa, kun kaikki talsii pää kumarassa kuitenkin”. ”Jos lähdetään sinne kylään ja laitan paksun villapaidan, niin sisällä tulee kuitenkin hiki ja mihin hiivattiin mä oon sen harmaan paitani hukannut?”. ”Tuu nyt, autolla mennään kuitenkin, ja taas sua saa odottaa”. Tai jotain tämän tapaista keskustelu perheessä voisi olla.

 

 

Joten puhutaanpa sitten siitä, mikä puhuttaa. Eli vitsi, miten sankka sumu vallitsit tänään. Se on itseasiassa aika kaunista, asiat näyttää vähän pehmeämmiltä ja kuviin tulee kiva tunnelma. Sumussa kuvausta pitäisikin tehdä useammin mutta yksin tai muiden sumuun ja kuvaukseen hurahtaneiden kesken. Ei pienten vilkkaiden ipanoiden ja kärsimättömän miehen kanssa, joka haluaa äkkiä kotiin katsomaan futista. Ja jota ärsyttää, kun joku komentelee, että älä nyt noin kuvaa, ota tosta kuva, ei tuo nyt noin onnistu, ne vaan tärähtää jos noin otat. Joo ärsyttäisi varmaan minuakin. 

 

 

Säästä riippumatta, aina on kiva käydä ystäviä tapaamissa. Tänään brunssittelimme herkuista notkuvien pöytien ääressä, kiitos ihanan ystäväpariskunnan. Päälle en laittanut muovipussia, vaan päädyin rentoon fillarimekkoon (= puolihame, jossa siis kuvia fillareista), joka muistuttaa kesäisistä säistä ja lempeän tuulen tuivertamista paljaista kintuista.

 

 

 

Nyt ne kintut saa muhia mustissa sukkahousuissa, luultavasti ensi kevääseen saakka. Ja minä päivittelen säätä, aina kun tilanne sitä vaatii. Eli luultavasti joka päivä, ainakin jossain muodossa.

Kuulitteko muuten, että tiistaille oli myrskyistä säätä luvattu, ei kiesus, mitä mä sitten päälleni laitan…?

-M