Heittäydyn

Olen päättänyt heittäytyä. Kliseisistä sanoista huolimatta, tarttua härkää sarvista, tavoitella kuuta taivaalta ja luottaa siihen, että vain minä voin vaikuttaa siihen, miten minä elän. Minulla on kaikki se valta, tehdä juuri niitä asioita, joista olen aina haaveillut.

En olisi uskonut, mitä kaikkea voi tapahtua ja onnistua jos perusrealisti, puoliksi tyhjän lasin omistaja, päättää uskoa onnellisten ajatusten voimaan, irrottautua ”parempi pitää jalat maan tasalla” – mentaliteetin kahleista. Vuosi sitten maailmani oli hyvin erilainen, en olisi voinut kuvitella kirjoittavani julkisesti nettiin, saatikka lätännyt kuvaa omasta naamasta perään. Ajatus olisi ollut varsin pelottava, ei siis ollut edes ajatusta. Halusin jotain, mutta en tiennyt mitä. Ymmärsin jonkin uuden ajattelutavan tai tiedostavuuden olevan heräämässä mutta rohkeus ja keinot puuttuivat. Suomeksi tätä varmasti kutsutaan 30-kriisiksi. Minulle se merkitsi uuden ajanjakson alkua.

Monta asiaa on muuttunut, ei niinkään ulkoisesti, kuin oman pään sisällä. Lopetin narinan ja päätin tehdä jotain, mitä tahansa – ajattelin. Lähdin opiskelemaan, aloitin blogin, tartuin taas kameraan ja tästä kaikesta on vasta reilu puoli vuotta, siis todella vähän. Samalla myös päätin olla onnellinen, päätin että voin valita positiivisen ajatuksen negatiivisen sijaan, päätin että joskus pitää antaa vain olla. En väitä, että onnistun tässä aina tai, että se olisi helppoa. Toisinaan olen surullinen, väsynyt, riittämätön mutta tiedostan paremmin ne keinot, joilla pääsen näistä tunteista yli. En pysty muuttamaan muita, vain itseni. Enkä tässäkään yritä muuttaa kenenkään ajatuksia, haluan vain jakaa oman kokemukseni ja ehkä kuulla muiden ajatuksia? 

Tänään tunnen olevani avoimempi, rohkeampi, halukkaampi tarttumaan tilanteisiin ja elämään, ja murehdin ehkä aavistuksen vähemmän huomisesta. Pelkään edelleen nolaavani itseni totaalisesti mutta samalla tiedostan, että juuri se pelko itseni altistamisesta arvostelulle on kahlinnut minua. Ja kuvitelma siitä, että sillä on oikeastaan jotain väliä, mitä muut minusta ajattelevat. Vihdoin minulle riittää, että olen ”vain” minä.

Lopulta vain tekemällä asioita voi oppia eikä kaiken tarvitse olla täydellistä. Tärkeintä on olla avoin, oma itsensä, arvostaa muita, rakastaa ja tehdä niitä virheitä – niitä tekemällä oppii, kuten sanonta menee. Teen virheitä varmasti – aivan joka päivä.

Nyt joku takuulla ajattelee, että tuo nainen haihattelee omiaan ja kulkee täysin pää pilvissä. Toisinaan näin teenkin, tietoisesti. Pää pilvissä kulkeminen ei tarkoita, että se pää pitäisi puskaan tunkea, elämän realiteetit ovat aina mitä ovat. Mutta jos maailmaa edes joskus katsoo vähän kauempaa, sieltä pilvistä, niin voi huomata, että on maisematkin vähän hemmetin paljon paremmat.

Hei, minun nimeni on Miia Haavisto ja nyt olen heittäytynyt Olivia-lehden sivuille, omalla nimellä ja naamalla. Ja joo jännittää, ihan pirusti. Olen matkalla tuntemattomaan.

-M