Kohtalaisen rapsakka ilmanala iski viikonloppuna tänne eteläiseenkin Suomeen. Nenä punaisena, olat koholla, pää suunnattuna alaviistoon, tuulta vasten sai painella. Voiko nyt virallisesti sanoa, että talvi on tullut vai ilmoittaako Pekka Pouta vielä, että on lämpenevää luvassa?

Kuvan mukaisesti olen siis yhtenä mustana möykkynä painellut menemään Helsingin katuja pitkin. Kylmästä säästä huolimatta, on olo ollut kivan lämpöinen, opiskelua ja illanviettoa ystävien kesken, lämmittää mieltä. Vuosittaiset rapujuhlat vietettiin lauantaina, joka vuosi aikataulujen sopiminen tuntuu muuttuvan haasteellisemmaksi mutta tahtotila järjestää yhteiset kestit kuitenkin palkitaan satakertaisesti. Rapukaverit kun saadaan pakastealtaasta vuodenajasta riippumatta ja juhlafiilis syntyy ystävyydestä, hyvästä ruuasta ja juomasta, korkeista koroista ja punaisista huulista, tähän ei ajankohta tai vierivät vuodet tee muutosta. Ainoastaan juhlista toipumiseen tuntuu, että nykyisin ei päivä tai pari enää riitä… Miten kummassa tähän on tultu?

Viimaa ja arjen pakoa vastaan kääriydyn pari viikkoa sitten hankkimaani uuteen villakangastakkiin. Vaateliike COS on minulle usein hieman haasteellinen paikka selviytyä ulos kädet tyhjinä. Tällä kertaa törmäsin takkiin, joka onnekseni täyttää kaikki vaatimukseni takin hankintalistalla, se on tarkkaa puuhaa. Takki on riittävän pitkä ja väljä, malliltaan hyvin ajaton ja materiaali on laadukkaan oloista, jämäkkää ja painavaa villaa. Kaulukset voi tarvittaessa nostaa pystyyn ja jos oikein vihmoo, pystyy piiloutumaan syvälle takin uumeniin. Musta ei ollut ykkösvalintani takin hankintaa suunnitellessani mutta tähän törmättyäni, eivät mitkään muut vaihtoehdot tuntuneet riittävän hyviltä. Näissä asioissa mennään kuitenkin hyvin fiilispohjalta, sen tietää kun siihen oikeaan törmää.

-M