Neiti Kesäheinä

img_4323.jpg

Neiti Kesäheinä Janica, kuvien hippityttö lomailee tällä hetkellä jossain kaukana maailmalla ja toivottavasti nauttii auringosta ja merimaisemista. Nämä kuvat on otettu kesäkuussa uskomattoman kauniissa Haagan alppiruusupuistossa, rodojen eli alppiruusujen parhaana kukinta-aikana. Tutustuin puistoon ensimmäistä kertaa ja se oli todella ainutlaatuinen kokemus, tämänkaltaista puistoa ei Suomen oloissa toista ole. Tuhansittain kukkia, joiden keskelle pääsee suoraan sukeltamaan, täysin huumava tuoksu ja näky. Suosittelen tutustumaan mutta vasta ensi vuonna, jolloin paikka pääsee jälleen oikeuksiinsa.

img_4331.jpg

img_4325.jpg

Kaunis second hand -mekko istuu kauniisti päälle ja sopii kuin nakutettu kukkivaan ympäristöön. H&M:lta hankittu olkihattu kruunaa kokonaisuuden sekä suojaa auringonsäteiltä, Aarikan korut viimeistelevät ilmeen.

img_4340.jpg

img_4344.jpg

Ihmisten ja tilanteiden kuvaaminen kuuluu tällä hetkellä lempiharrastuksiini eli onneksi seuraavat kuvaustreffit onkin jo sovittu. Paikka taitaa vielä säilyä mysteerinä, katsotaan mihin tällä kertaa tutkimusmatkamme vie tämän pienen bloggaajaseurakunnan. 

-M

Muoti Ystävät ja perhe Päivän tyyli Trendit

Let´s Birk it Out

d2fa613369e2d87a92cb34ff840ce9de.jpg

Birckenstockit tai tuttavallisemmin Birksut ovat jälleen vallanneet kadut, eivätkä nämä ortopediset unelmat pelkästään laitoshuoltajien jalkoja korista vaan kunnon hipsterit ja muoti konossöörit ovat ottaneet ne omakseen. Céline otti ja löi ällikällä kaikki tuodessaan oman versionsa matalista terveyskengistä catwalkille ja kaiken lisäksi turkispehmustein koristeltuna. Birksut ovatkin siis köyhän miehen Célinet? 

5d7138e7582a3ce33802be9dc7d9f50e.jpg

ec0582e90f2830229b61f00d390b952a.jpg

8818c27e09dcd3b0acec057eff3d8882.jpg

dscf2624.jpg

ca885f0c86c9c6979cbcc4fdbf80c91b.jpg

Kuvat: 1/2/3/4/5/6/

Alin kuva 90-luvun Kate Mossista on ehkä suosikkini. Näitä mukavuuskenkiä joko rakastaa tai vihaa, kumpaan joukkoon sinä kuulut? Omani tilasin alennuksen kera Spartoo.fi -verkkokaupasta….

-M

Muoti Trendit