Koti kylpee valossa

img_4186.jpg

Valossa kylpevä koti ja siellä asuvat pojat ovat parasta. Tällä viikolla onkin valoa ja lämpöä riittänyt. Koti tuntuu avarammalta ja aurinko lämmittää nurkkia. Ainoa miinuspuoli on valon paljastamat pölypallerot ja likaiset ikkunat, mutta who cares, nyt me nautitaan auringosta.

img_4191.jpg

En juurikaan sisusta asuntoa eri ajankohtien mukaan, ennemminkin omien tuntemusten pohjalta. Tosin ihailen niitä koteja, joissa nähdään se vaiva ja innostus pukea koti esimerkiksi kesään tai syksyyn. Joulu taitaa olla ainoa vuodenaika, jolloin hurahdan koristamaan kotimme kaikella käsiini osuvilla jouluisilla esineillä ja kankailla. Mieheni toivoo aina, että jouluvaloja pidetään esillä melkein kevääseen asti, ja onhan ne kauniit talven pimeydessä. Itse asiassa yhdet jouluvalot saivat jäädä poronsarvia koristamaan ympäri vuoden, toimii kivana tunnelmavalona iltaisin.

img_4184.jpg

Tällä hetkellä kotimme saa silti kesäisen sävyn juuri tuosta valosta ja usein pihalta leikkaamistani tuoreista kukista. Haaveilen kyllä uusista sohvatyynyistä ja torkkupeitosta, joilla hieman piristäisi sohvan harmautta.

Onko sinulla tapana sisustaa kotia vuodenaikojen tai tapahtumien mukaan ja minkälaisia piristysruiskeita sille annat jos annat?

-M

 

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään

Pyöreät pokat

977192_534107596654204_913753151_o.jpg

Törmättyäni tähän kuvaan, en pysty enää vakuuttelemaan itselleni etten tarvitse uusia aurinkolaseja. Omat Ray-Banin Wayfarer lasit ovat palvelleen minua uskollisesti jo useamman vuoden ja edelleen säilyttävät asemansa lempi arskoinani mutta nyt taidan tarvita toiset niiden rinnalle. Pyöreät aurinkolasit ovat nyt kovasti tehneet tuloaan ja niitä onkin näkynyt useissa kuvissa ja blogeissa. En vain ollut varma ovatko ne ”minun juttuni” – nyt olen. Ne ovat niin minun juttuni, että painelen heti seuraavana palkkapäivänä kauppaan niitä kärkkymään. Onko vinkkejä, mistä minun kannattaisi aloittaa etsintä?

Photo by Peter Lindbergh for the CFDA journal.

-M

Muoti Trendit