Haalarihommia

img_2518.jpg

img_2612.jpg

img_2556.jpg

Tässä kohtaa on hyvää vetää haalarit niskaan ja aloittaa blogipostailu uudelta pohjalta. Lily kävi läpi suuren muutoksen, alusta vaihtui toiseen, ominaisuuksia tuli lisää ja paljon tuli muutoksia, joista voit tarkemmin lukea toimituksen blogista. Eli opeteltavaa riittää. Blogin ulkoasuun tulee varmasti vielä muutoksia, kun tässä opettelen lisää ja pääsen kunnolla taas hommaan sisään. 

Tässä tulikin lähes viikon tauko postailuun, mikä toisaalta oli hyvä juttu omalta kannaltani. Palasin hoitovapaalta takaisin työelämään ja paljon on ollut uutta ja vanhaa opeteltavaa sielläkin. Ihanaa, että on perjantai, voi huilahtaa hetken ja tutustua tähän uutuuttaan hohkaavaan Lilyyn kaikessa rauhassa. Ja tietenkin pitää myös nauttia auringosta sekä ulkoilusta yhdessä perheen kanssa, ei istua vain sisällä nenu kiinni tietokoneen ruudussa. 

Parannusehdotuksia omaan blogiini ja yleisesti Lilyyn liittyen otetaan mieluusti vastaan. Palautteen avulla pystytään sitten jatkossakin kehittämään ja ohjamaan toimintaa toivottuun malliin. Mutta nyt siis jatketaan uusin eväin ja vanhoin haalarein, toivottavasti siellä jaksettiin odottaa uudistusta ilman liikoja harmituksia ja nyt odotus palkitaan. Hyvältä vaikuttaa ainakin näin omin silmin katsottuna. 

Aurinkoista perjantai-iltaa kaverit, ihana olla taas täällä!

Kuvat minusta: Janica

-M

Muoti Raha Ajattelin tänään Päivän tyyli

Äitienpäivänä

img_3340.jpg

Voiko päivä enää paremmin alkaa kuin kahvilla ja kakulla suoraan sänkyyn kannettuna? Eikä se sen huonompana jatkunut; kesäistä säätä, retkeilyä järvenrannalla, grillailua. Eli nyt on myös grillikausi virallisesti avattu, herrrkullista!

img_3362.jpg

img_3370.jpg

img_3380.jpg

Terveiset mun uudesta ”home officesta”… Pöytä ja tuolit kannettu terassille ja minä siirryin koneen kanssa mukana. Kuinkahan myöhään tässä tänään tarkenee istua? Näitä päiviä voisi olla usemminkin vuodessa.

Terveisiä omalle äidille ja mummuille, teitä olisin tänään myös mielelläni halaillut. 

-M

Suhteet Ystävät ja perhe Hyvä olo Ajattelin tänään