Eduskunta sanoi ei turkistarhauskiellolle
Kansalaisaloitteen tekeminen tuli mahdolliseksi Suomessa maaliskuussa 2012. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi tehdä lakialoitteen. Kun aloitteen takana on vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista puolen vuoden sisällä kansalaisaloitteen teosta, voidaan se esittää eduskunnalle. Eduskunnalla on velvollisuus ottaa aloite käsittelyyn.
Yksi ensimmäisistä Suomessa tehdyistä kansalaisaloitteista oli kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi. Turkistarhaus ja siihen liittyvät eettiset ja ekologiset kysymykset ovat olleet pinnalla jo pitkään. En usko voitavan väittää, että Suomessa olisi yhtään aikuista ihmistä joka ei tietäisi mitä turkistarhaaminen tarkoittaa. Turkistarhaamisen kieltäminen lailla on ollut monien eläinoikeusjärjestöjen tärkeimpien tavoitteiden listalla jo vuosikaudet. Mahdollisuus saada tämä kuuma ja päättäjien keskuudessa ilmeisen vältelty aihe eduskuntaan kansalaisaloitteen myötä valoi uskoa ja toivoa siihen että tämä äärimmäinen epäeettisyyden ja kidutuksen muoto voitaisiin esimerkiksi Ruotsin mallia seuraamalla saada kiellettyä.
Nimiä turkistarhauksen kieltämistä ajavaan kansalaisaloitteeseen kerääntyi liki 70 000, eli kirkkaasti yli tarvitun määrän. Aloite luovutettiin eduskunnalle maaliskuussa. Tänään eduskunta on päättänyt olla hyväksymättä kansalaisaloitetta turkistarhauksen kieltämiseksi äänin 146-36 (tyhjiä 3, poissa 14). Sinänsä tämä uutinen ei tullut yllätyksenä, mutta eipä se estänyt minua järkyttymästä kun eduskunnan päätöksestä tänään aamulla luin.
Tämä eduskunnan päätös herättää minussa suuria epäuskoisuuden ja -toivoisuuden tunteita. Melkein naurattais, ellei itkettäis. Kansalaisaloitetta on ”markkinoitu” kansalaisten suorana tapana vaikuttaa ja itse halusin viimeiseen asti uskoa sen todella olevan sitä. Kansalaisaloitteen etenemiseen eduskuntaan asti tarvitaan 50 000 tukijaa, mutta mikä on sitten se todellinen ja riittävä kannattajamäärä, jolla kansalaisaloitteen saisi todella menemään eduskunnassa läpi? Ilmeisesti lähes 70 000 äänioikeutetun Suomen kansalaisen toive turkistarhauksen kieltämiseksi ei ollut se luku mikä eduskunnan päättäjillä on mielessä.
Kieltämättä ensimmäinen ajatus mikä tästä koko kansalaisaloitehässäkästä nousee mieleen, on ”leipää ja sirkushuveja”. Antiikin Roomassa nimittäin hallitsijat tarjosivat alamaisilleen viihdettä veristen gladiaattorinäytösten muodossa, jotta kansalaiset pysyisivät tyytyväisinä. Samalla kuin hallitsijat näennäisesti huomioivat alamaisiaan, he sortivat ja riistivät näitä sumeilemattomasti. Tällä ”näennäishuomiolla” ei siis ajateltu pienen tavallisen kansalaisen etua vaikka niin kansalle uskoteltiinkin, vaan tahdottiin ennaltaehkäistä hallitsijoihin kohdistuvat kapinat.
Halutaanko kansalaisaloitteella tarjota niin ikään nykypäivän kansalaisille näennäinen mahdollisuus vaikuttaa, ilman todellista vaikutusmahdollisuutta? Ehkä kansalaisaloitteella on haluttu luoda illuusio todellisesta vaikutusmahdollisuudesta, jotta saataisiin kansa pysymään hiljaa ja ruodussa. Kansalaisaloitteen mahdollisuudella saadaan aktiivisimmat yhteiskunnan maallikkovaikuttajat myös pysymään kiireisinä. Kun he kiertävät pitkin turuja, toreja ja sosiaalista mediaa keräämässä nimiä aloitteisiin, ei heillä ole enää aikaa painostaa päättäjiä muilla keinoin. Nerokasta!
Uskoni kansalaisaloitteeseen on kokenut kovan kolhaisun. Haluaisin kuitenkin uskoa siihen, että kansalaisaloite on todellinen ja toimiva tapa vaikuttaa. Siksipä pistänkin kaiken uskoni likoon Tahdon 2013 -aloitteen puolesta!