Eläinrakkaudesta ja "eläinrakkaudesta"

Kaunis utopia?

Minä olen näköjään kuin paraskin iltapäivälehden toimittaja, kun napsin heidän tapaansa keskustelufoorumilta aiheita omaan blogiini. :D Osallistun itsekin aktiivisesti keskusteluihin eräällä lemmikkiaiheisella palstalla ja usein keskustelut saavatkin minut pohtimaan asioita niin, että niistä tekee mieli samalla kirjoittaa tänne blogiinkin.

Tällä kertaa kuuma peruna on tapaus Mickey, pitbull-rotuinen koira, joka raateli naapurinsa 4-vuotiaan Kevin-pojan pahaan kuntoon tämän vuoden helmikuussa. Tapahtuneen jälkeen viranomaiset takavarikoivat Mickeyn ja asettivat sen lopetusuhan alle. Tapaus sai ihmiset liikkeelle ja lopetuspäätös herätti ennennäkemättömän vastarinnan. Facebookiin perustettu Save Mickey -ryhmä on kerännyt kymmeniä tuhansia tykkääjiä (tämän postauksen kirjoitushetkellä niitä on 73 645), jotka vaativat Mickeyn lopetuspäätöksen kumoamista.

Kuolemaakin pahempi rangaistus

Lopetuspäätöksen kumoamista vaatineet "aktivistit" vetosivat muun muassa siihen, että koiralle ei saa kostaa omistajiensa tekemää laiminlyöntiä, eikä sitä saa rangaista tappamalla. Phoenixin osavaltion kuntaoikeuden tuomari (Muncipal Court Judge) Deborah Griffith kumosikin lopetuspäätöksen ja Mickey määrättiin sen sijaan sijoitettavaksi "no-kill" -eläinsuojaan eristyksiin, koko loppuelämänsä ajaksi. Kuolemantuomio vaihtui elinkautiseen ja itseään eläinrakkaiksi tituleeraavat "Mickey-aktivistit" juhlivat onnistumistaan. He eivät tunnu ymmärtävän, että vastustamalla lopetuspäätöstä ja vetoamalla siihen, että koiraa ei saa rangaista omistajansa teoista, he ovat itse antaneet koiraparalle kuolemaakin pahemman rangaistuksen.

Mielestäni tässä yhteydessä on väärin ylipäätään puhua rangaistuksesta. On täysin eri asia antaa koiralle välitöntä palautetta sen toiminnasta, kuin olettaa että se osaisi yhdistää tämän pitkäkestoisen "rangaistuksen" johonkin yksittäiseen elämänsä tapahtumaan tai tekoon, jota tehdessään se tuskin on edes tajunnut tekevänsä mitään väärää.

Koira ei tekosiaan kadu, eikä se ole tietoisesti tehnyt mitään pahaa tyylillä "suunnittelenpa tässä nyt murhaa". Sen takia tuollainen Mickeyn tapauksen kaltainen "vankeusrangaistus" on mielestäni koiraakin kohtaan täysin kohtuuton. Koira ei myöskään ajattele olevansa kiven sisässä kärsimässä rangaistusta ja katumassa tekojaan. Se tietää vain olevansa itselleen täysin epäluonnollisessa ympäristössä, vailla virikkeitä ja mahdollisuutta laijinomaiseen käyttäytymiseen. Sanomattakin lienee selvää, että se myös kärsii siitä.

Koska koira ei ole tietoisesti tehnyt rikosta, ei sitä mielestäni tulisi tuolla tavalla sille kostaa, tyyliin "ihan oikein sille tappajahirviölle virua pienessä kopissa vuosikausia". Ihmisten ja/tai toisten eläinten kimppuun tappomielellä käyvää, aggressioon taipuvaista ja toimintamalliinsa tottunutta koiraa ei myöskään pitäisi sijoittaa uuteen kotiin, sillä käsittääkseni suurin osa tällaisista koirista päätyy täysin vääriin käsiin ja ongelmat jatkuvat. Uudelleen sijoittaminen ei siis ole vaihtoehto, jolloin vaihtoehdoksi jää joko eutanasia tai koiran pitäminen pysyvästi löytöeläintarhalla, eristyksissä muusta maailmasta. Jos ympäristön turvallisuuden vuoksi tehtyä eutanasiaa pidetään kostona koiralle, niin mielestäni sen tuomitseminen ikuiseen vankeuteen se vasta kosto onkin. Kummasti se eutanasia ei enää kuulostakaan vaihtoehdoista julmimmalta.

Eläinrakkauden äärimmäinen muoto

Mistä tällainen eläinrakkauden äärimmäinen ja sen myötä usein myös itseään vastaan kääntyvä muoto sitten oikein kumpuaa? Yhdeksi teoriaksi on esitetty Disney-elokuvista omaksuttua ruusuista kuvaa, jossa eläin rinnastetaan suoraan ihmiseen ja ihmisen tarpeisiin. Tähän ilmiöön liittyy voimakkaasti myös hengen pelastamisen halu ja näkemys elämästä itseisarvona. Tottakai elämä onkin itseisarvo, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Sitten kun elämästä tulee syystä tai toisesta yhtä kärsimystä tai elämänlaatu heikkenee merkittävästi ja pysyvästi, sen itse elämän ei mielestäni enää tulisikaan olla ykkösprioriteetti. Tällöin sen "pelkän" elämän edelle tulisi laittaa se, ettei eläimen tarvitse kärsiä eläessään. Hyvä elämä on itseisarvo.

Itse uskon tuossa "Disney-ilmiössä" olevan kyse myös eläinrakkauden ja "eläinrakkauden" eroista. Ihminen voi ihan vilpittömästi ja pyyteettömästi tuntea rakkautta eläintään kohtaan, mutta se ilmeneekin ylenpalttisena paapomisena, yli-inhimillistämisenä ja täytenä kykenemättömyytenä asettaa minkäänlaisia rajoja itselleen ja eläimelleen.

Kun eläimen oletetaan nauttivan samoista asioista kuin ihminen, tarjotaan sille ihmisen mielestä mukavia huvituksia, useimmiten lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistavien asioiden kustannuksella. Vai luuletko koirasi todella nauttivan hepeneistä ja syntymäpäiväjuhlista, jos se tarkoittaa sitä, ettei se pääse toteuttamaan itseään esimerkiki ulkoilemalla? Samaa periaatetta noudattaen myös selkeästi aggressiivisia, muuten henkisesti epätasapainoisia (esimerkiksi todella arkoja), tai vakavasti ja parantumattomasti fyysisesti sairaita eläimiä pidetään hengissä, sillä "niillä on oikeus elää".

Eläinrakkaus ja pelastamisen halu riistäytyy käsistä myös silloin, kun ihminen ottaa huolehtiakseen omiin resursseihinsa nähden liian suuren määrän (kodittomia) eläimiä. Aate, jonka mukaan kaikki elolliset halutaan pelastaa kuolemalta, aiheuttaa monelle eläimelle kohtuutonta ja turhaa kärsimystä. Sitä onkin kaikessa absurdiudessaan käytännössä mahdoton toteuttaa niin, että kaikilla on hyvä olla.

Vaakakupissa painaa ehkä myös ihmisten halu tosielämän sankaritarinoihin. Vaaleanpunaiset lasit silmillään he hankkivat näitä aggressiiviseksi ja haastaviksi tiedettyjä rescue-koiria ja luulevat, että ne pystytään taikomaan lutuisiksi perhekoiriksi paijaamalla, hoivaamalla ja myötätuntoa osoittamalla. Kirsikkana kakkuun mukana tulee tietenkin se sankarin viitta, jota voi sovitella harteilleen ja kiillotella sädekehäänsä sillä, että on pelastanut eläimen. 

Ymmärrän kyllä jalon ajatuksen "no-kill" -aatteen taustalla ja hyvähän se itse ajatus onkin. Suoriltaan ei siis pistetä yhtäkään eläintä piikille, vaan annetaan kaikille mahdollisuus. Se, että tuo "no-kill" -aate kääntyy puolikuolleiden tai henkisesti todella epätasapainoisten eläinten pitämiseen elossa väkisin, taas on mielestäni kaukana eläinrakkaudesta.

Lähteet:
http://www.azcentral.com/story/news/local/phoenix/2014/04/29/pit-bull-mauled-phoenix-boy-live-sheriffs-shelter-abrk/8468613/
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pitbull-raateli-4-vuotiaan---kymmenet-tuhannet-vaativat--ettei-koiraa-lopeteta/3108356

 

ps. Kotoisa Iltalehtemmekin uutisoi tuon Mickey-tapauksen tiimoilta, että "Pitbull raateli pojan -sai ihmismäisen tuomion!", ikään kuin se olisi jokin ylpeyden aihe! Mielestäni on hienoa, että eläintenkin oikeuksia ajatellaan koko ajan enemmän ja enemmän, mutta eläinten oikeudet eivät mielestäni ole yhtä kuin ihmisoikeudet. En tarkoita sitä, että eläimellä tulisi olla vähäpätöisemmät oikeudet kuin ihmisillä, vaan sitä, että eläimelle tulisi taata eläinten oikeudet. Niihin ei mielestäni kuulu oikeudenkäynnit tai elinkautiset vankeusrangaistukset, vaan mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen sekä arvokas ja kivuton kuolema, kärsimysten minimoimiseksi. 

Kommentit

Pineapplehead

Siis herranjumala, ajatellaanko jossain Jenkkilässä, että koira ymmärtää ns. kärsivänsä rangaistusta tekosistaan? Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että ihminen on ihminen ja eläin on eläin. Ihmisellä on ihmisarvo, ihmisen aivot ja tunteet, eläimellä eläimen arvoitukselliset aivoitukset ja "eläinarvo" (mikä se sitten onkaan, ehkä se pitäisi ihan laissa määritellä). Ei ihmistä ja eläintä voi eikä pidä rinnastaa toisiinsa!

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Nimenomaan! Eikä se tarkoita sitä, etteikö eläin olisi arvokas omana itsenään ja oman lajinsa edustajana. "Eläinarvo" tulisikin määritellä eläimen lajin ja lajityypilliset tarpeet huomioiden, ei rinnastamalla ihmisiin.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Hyvä kirjoitus ja erityinen kiitos koirien inhimillistämistämisen haitallisuuden esiinnostamisesta. Samasta asiasta keskustellaan myös mun postauksen alla: http://www.lily.fi/blogit/oisko-tulta/typera-ihminen-karsiva-koira-kannattava-bisnes

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitos itsellesi. Tätä keskustelua ei koskaan voi käydä tarpeeksi ja mielestäni kyseessä on tärkeä aihe jota ei liiaksi voi esille nostaa. Käynpä tutustumassa blogiisi, kunhan tässä kerkiän. :)

Esimerkissäni puhuin koirapainotteisesti, mutta tarkoitan toki kaikkia eläimiä. Esimerkiksi kissojen kohdalla tuo "eläinrakkaus" ilmenee monesti sillä, että "pelastetaan" kasapäin niitä kodittomia kissoja, joista ei sitten suuren määrän takia pystytä huolehtimaan asianmukaisella tavalla, vaikka pienemmän määrän asianmukaiseen hoitoon olisikin riittävät resurssit. Tällöin se hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan ja tilanteesta kärsinee niin ne eläimet, kuin se ihminenkin.

Fyysisesti vakavasti sairaiden eläinten pito hengissä väkisin (esim. vaikeasti vammaisena syntyneiden tai vanhuuttaan sokeiden,kuurojen ja raihnaisten) taas koskee eläintä kuin eläintä, pääasiassa kai kuitenkin kissoja ja koiria.

Suomessa olen ollut havaitsevinani tällaista inhimillistävää otetta myös hevosten kohdalla ja tunnesyillä tunnutaan hyvin usein perusteltavan sitä, miksi ei voida/haluta viedä hevosta teuraaksi, vaikka ne muut realistiset ja olemassaolevat vaihtoehdot eivät ainakaan minun tunteillani ajateltuna ole ainakaan yhtään sen parempia. Tästä on puhuttu tämän blogin aikaisemmissakin kommenteissa, en vain tähän hätään juuri nyt löydä sitä oikeaa postausta. :D

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Niin, ja eläinten (koirien) jalostuksesta ja sen järjettömyydestä on kirjoiteltu ja keskusteltu aikaisemmin täällä.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos linkistä. Liitän senkin tuonne mun blogin kommentteihin. 

Ve (Ei varmistettu) http://summamutikassa.blogspot.fi/

Tosi hyvä kirjoitus meilläkin ihan ajankohtaisesta aiheesta. Vaikka Suomessa ei ihan yhtä huimiin ylilyönteihin sorrutakaan eläinten kohdalla kuin rapakon takana, on meilläkin havaittavissa ihan selkeä muutos eläinten kohtelussa - eikä suinkaan aina parempaan suuntaan.

En itse näitä nettikeskusteluja ole hirveästi seurannut (en välitä tieten tahtoen pahoittaa mieltäni ja harmistua sen enempää mitä on välttämättä pakko), mutta se ei oikein auta ketään, että näitä asioita puidaan jo valmiiksi valveutuneiden, asiansa hoitavien ihmisten kesken, kun tietä ja informaatio pitäisi saada sinne isoille massoille! Toki on sitä törmätty siihenkin, että se aktiivinen koiraharrastaja sortuu uskomattomiin ylilyönteihin eläimen terveyden kustannuksella eikä ota kuuleviin korviinsakaan, jos yrität asiasta jotain sanoa tai ystävällisesti kyseenalaistaa eläimen hengissä pitämisen järkevyyttä. Surku sinänsä.

Yllä olikin hevospuolesta jo mainittu ja saman hevosten inhimillistämisen ja kummallisen henkisen yhteyden ja sielujen sympatian etsimisen olen huomannut itsekin. Hevonen nostetaan jonkinlaiselle kummalliselle jalustalle, se kääritään koskemattomuuden pumpuliin ja kaikessa luonnonmukaisuuden tavoittelussa unohdetaan se, mikä sen hevosen parasta sitten loppujen lopuksi onkaan. Toki minusta on hienoa, että luonnonmukaisuus ja pehmeämmät hevosmiestaidot ovat tulossa koko ajan isomman ihmismäärän tietoon ja ulottuville, mutta miksi, voi miksi eläinten kanssa niin herkästi hakeudutaan aina ääripäihin? Onko nyky-yhteiskunta niin pahasti vieroittanut meidät eläimistä, että välittäminen eskaloituu sitten tällaisiin ihmeellisiin ylilyönteihin, vaikka kuinka eläimen parasta tarkoitettaisiinkin?

Minusta eläimen perusoikeus on oikeus hyvään elämään, jonka perustana on fyysinen ja psyykkinen tasapaino sekä oikeus hyvään kuolemaan sen sijaan, että kohtuuttoman kauan paapotaan eläintä, joka ei kykene elämään onnellisena ongelmiensa kanssa, oli kyse sitten sairaudesta tai vammasta tai ratkaisevasti vaikeasta luonnepuolen ongelmasta.

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitoksia. :)

Isoille massoillehan tämä valistus pitäisi saada perille menemään, siinä olet ihan oikeassa. Suomessa tällaisia varsinaisia "no-kill" -eläinsuojia ei taida ihan hirveästi olla. Potkaiskaa mua persuksiin niin, että vaaleanpunaiset lasit lentävät silmiltä, jos mulla sellaiset tämän asian suhteen nyt päässä ovat ja näitä äärimmäisiä no-kill-tarhoja löytyykin Suomesta.

Tällaisissa kodittomia eläimiä hoitavissa ja uudelleen sijoittavissa järjestäytyneissä organisaatioissa on toki moninkertainen vaikutusvalta ja toimintavolyymi verrattuna yksittäisten ihmisten toimiin, mutta monesti yksittäisten ihmistenkin hyvin aikein alkanut "kodittomien kissojen pelastus" voi riistäytyä käsistä, kun eläinmäärä alkaakin lisääntyä holtittomasti. Tällöin yksittäisenkin ihmisen "eläinrakkaus" voi aiheuttaa kärsimystä kymmenille, ellei jopa sadoille eläimille.

Minun mielestäni on ihan ok ja oikeastaan suotavaakin, ettei esimerkiksi fyysisesti ja henkisesti terveitä/ hoidettavissa olevia vaivoja sairastavia kodittomia kissoja laiteta suorilta pois, vaan pyritään etsimään niille uudet kodit. Mutta jos se aatteen ajama toiminta rupeaa menemään siihen, että näitä joko henkisesti epätasapainoisia tai fyysisesti todella sairaita yksilöitä aletaan väkisin pitää hengissä ja sijoittamaan eteenpäin, ollaan mielestäni jo siinä pisteessä, jossa eläinrakkaus kääntyy itseään vastaan. Tällaisessa tapauksessa se aiheuttaa ainoastaan turhaa kärsimystä eläimelle ja mahdollisesti myös sille eläimen uudelle omistajalle, kun/jos rakastettu lemmikkieläin osoittautuukin sairaaksi tai oireilee vakavilla käytöshäiriöillä. Tällöin päätös eläimen kärsimysten lopettamisesta ulkoistetaan löytölöiltä/eläinsuojilta eläinten uusille omistajille.

///

Hevosen viemistä teuraaksi vastustetaan useimmiten sillä, että se tuntuu pahalta. Jos nyt jätetään kaikki eettiset ja ekologiset seikat pois ja ajatellaan ihan pelkästään sillä tunteella, niin mielestäni teuraaksi vieminen on siltikin olemassaolevista vaihtoehdoista paras. Kun ainoat tuhkaamismahdollisuudet ovat Etelä-Suomessa (Uudellamaalla), eikä täten kaikkien saatavilla ja hevosen hautaamiselle on asetettu tiukat kriteerit (ympäristösyistä, eli ihan aiheesta), on teurastuksen ainoa kaikenkattava vaihtoehto toimittaa hevonen eläinjätteenkäsittelylaitokselle ja sitä kautta kaatopaikalle... Eipä kovin mieltä ylentävä skenaario sekään.

Kommentoi