Elämää tyhmän ihmisen kanssa

Kaunis utopia?
Internetissä eräs koira lähestyi lajitovereitaan pyytÄen vertaistukea tuntemaansa tuskaan ja turhautuneisuuteen siitä, mitä älyltään tai käytösmalleiltaan tyhmän ihmisen kanssa harrastaminen herättää.
aihe sai myös Kissantassulan ja Koirankuonolan eläinneuvoston kokoontumaan ruokakuppien äärelle vapaamuotoiseen keskusteluun siitä, millaisia rajoitteita ihmisen luonteen tai hermorakenteen puutteet aiheuttavat treenaamiselle, harrastamiselle ja yhteiselämän sujuvuudelle.
Niinpä kaunis utopia -blogin eläinten ääni -juttusarjan ensimmäinen osa käsitteleekin tätä nimenomaista aihealuetta.
Kaikilla keskusteluun osallistuneilla eläimillä on vankka kokemus ihmisten kouluttamisesta ja niiden kanssa harrastamisesta, pääosin erään haastavahkon yksilön osalta. 

 

Keskusteluun osallistuivat:

 

Kari: 

Ton emännän kanssa lenkkeily on r-a-s-i-t-t-a-v-a-a!

Sen pitää vähän väliä jäädä hölisemään vastaantulijoiden kanssa ja sit jos mä haluaisin jutskata niiden vastaantulijoiden koirien kanssa, niin kielletään. Hieman sananvapauden riistolta tämä touhu siis haiskahtaa, vaikka yleensä hiljaisuuteni palkitaankin ruhtinaallisesti. Sujuvan yhteiselon kannalta olen kokenu toimivimmaksi ratkaisuksi mennä suosiolla mukaan tohon sen tekopirteeseen häsläykseen ja antaa sen elää siinä luulossa, että se on meistä se fiksumpi.

Onneks ei harrasteta mitään lenkkeilyä kummempaa. Emäntä saa purkaa ne harrastusvimmansa noiden kissojen kanssa, nytkin kuulemma suunnittelee yhdelle niistä agilityuraa. Mä en kyllä lähtis noin huonolla hermorakenteella varustetun ohjaajan kanssa harrastamaan tavoitteellisesti noin niinkuin yhtään mitään.

PS. Mä saan vaan yhtä sorttia ruokaa. Kokoajan. Kuulemma laadukkaampaa kuin mitä noi ihmiset syö (lohta esim. fileenä), mutta silti aina sitä samaa. Ja sitäkin liian vähän. Enkä ees tykkää siitä. Aikasemmin mulla kato oli tapana sanoo kalalle kiitos, mutta ei kiitos ja keskittyy lintuihin. Mut sit toi jätti mut ilman ruokaa tyyliin ota tai jätä, ni pakkohan se oli ottaa, ihan vaan henkensä pitimiksi.

Toi emäntä puhuu jostain emalisaatiodieetistä (eliminaatiodieetistä toim. huom.) ja tänään kuulin sivukorvalla broilerin mainittavan. Sitä odotellessa.

Jos osaisin kiroilla, ni sanoisin että v*tuttaa kun pientä eläintä... Mutta hei, mähän oon pieni eläin.

 

"Sujuvan yhteistyön kannalta oon kokenu toimivimmaksi
ratkaisuksi mennä suosiolla mukaan tohon sen
tekopirteeseen häsläykseen ja antaa sen elää siinä
luulossa, että se on meistä se fiksumpi."

 

Hei! Mehän tässä huushollissa ollaan ne, jotka oikeasti joutuu ton kanssa harrastamaan, joten meilläkin EHKÄ saattaisi olla sanasemme sanottavana tähän asiaan! Siispä puheenvuoro kissoille, kiitos!

 

Elmo:

No siis. Jos lähdetään siitä, että mä ohjaan tuota ihmistä, eikä päin vastoin. Yleensä sille ei riitä pehmeet ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvat keinot esimerkiksi söpö katse, vaan mä joudun käyttää siihen vähän enemmän pakotteita.

Eli jos se ei anna mulle treeneissä tarpeeks herkkuja ja tarpeeks nopeeseen tahtiin, niin joudun läpsimään sitä tassulla sormille. Mitään räminäpurkkeja tai etälamauttimia en oo kuitenkaan kokenu tarpeelliseks, omat piikkihanskat ja vakuuttava katsekontakti riittää. Tolle täytyy pitää johdonmukainen natsikuri, jotta se pysyy varmasti käpälässä. Tuollainen yksilö jos pääsee pomppimaan silmille ja ottamaan pomon paikan, niin ei hyvä heilu.

Tyhmähän toi on ku saapas. Sille on tosi helppo uskotella että se on se joka määrää ja ohjaa. Saapahan niitä onnistumisen tunteitaan sitten, vaikka minä tiedän totuuden tämän asetelman todellisesta johtajasta. Ja ei, se ei ole tuo emäntä.

 

"Tuollainen yksilö jos pääsee pomppimaan silmille
ja ottamaan pomon paikan, niin ei hyvä heilu."

 

Hiski:

Joo, voin allekirjottaa ton, että tohon emäntään ei pehmeet metodit vaan toimi. Sen sais ihan täysin pilalle jos vaan lässyttäs ja antais pelkkää söpöä katsetta. Kyllä mä tota palkkaankin, kunhan ensin on käyty asiat läpi ja saatu arvojärjestys selväksi.

Aamusin toi emäntä tuppaa nukkumaan vähän turhan pitkään, ja sen myötä meidän aamupalatarjoilu viivästyy usein reilusti. Tässä kurinpalautustilanteessa mä alotan usein pienimmästä mahdollisesta signaalista, eli maukumisesta. Yleensä se ei tehoa, joten joudun ottamaan voimakkaammat pakotteet käyttöön. Kävelen nukkuvan emännän naaman yli, pudotan yksi kerrallaan sen tavarat yöpöydältä ja jos nämä keinot eivät saa aikaan toivottua käytöstä, niin menen sängyn yläpuolella olevalle hyllylle ja pudotan sieltä jonkin tarkkaan valitun esineen sen päähän.

Olen käyttänyt koulutustilanteissa myös räminäpurkkeja. Mitä suuremman ja kovaäänisemmän räminän saa pöydältä tavaroita pudottamalla aikaiseksi, sen tehokkaampaa. Usein parhaan lopputuloksen saavuttaa pudottamalla keittiön pöydältä jotain alas.

Heti kun emäntä tarjoaa toivottua käytöstä, niin kehun sitä kainalossa kehräämällä. Toi palkkaaminen on siis myös tärkeetä, että emäntä pysyy rentona ja meidän välinen luottamus kunnossa.

Treeneissä taas tulee kaikista parhaiten esille toi emännän tyhmyys. Me ollaan sen takia junnattu vaikka kuinka kauan paikallaan, samoja vanhoja temppuja tehden. Emäntä kun vetoaa siihen, ettei ole meinannut keksiä enää uusia temppuja mitä mulle opettaa. Jos osaisin kiroilla, niin sanoisin tähän että p*skan marjat. Mulle tulis tässä heti mieleen useempikin temppu, esim. miten murtautua ruokakaappiin äänettömästi.

Nyt emäntä puhuu agilitystä. Kyllä me esteitä ollaan hypitty aikasemminkin silleen pienimuotosesti, mutta nyt se on ihan höyrähtänyt siihen touhuun. Aika sitten näyttää, mitä tämä mun kohdallani tarkoittaa. Saattaa olla ihan fantsuakin, jos vaan ohjaaja saa pakan pysymään kasassa.

 

"Olen käyttänyt koulutustilanteissa tuohon myös räminäpurkkeja. 
Mitä suuremman ja kovaäänisemmän räminän saa pöydältä tavaroita
pudottamalla aikaiseksi, sen tehokkaampaa."

 

Tepukainen:

Joo, kyllä ihmiseltä pitää osata vaatia sitä käytöstä. Se, millä tavoin vaaditaan, on yksilökohtaista, eikä kaikkiin ihmisiin toimi samat metodit.

Tohon emäntään joutuu ehkä käyttää enemmän pakotteita, kun sitten taas isännässä herää vastarinta ja se rupeaa ärisemään ja kapinoimaan, jos sille käyttää liian rajuja pakotteita.

Emännässä mun mielestä eniten sen kanssa treenaamista rajottaa puutteet sen hermorakenteessa, jotka ilmenee lähinnä hermostuneisuutena uusissa tilanteissa. Tän takia jouduttiin jättämään näyttelyharrastuskin, se kun oli liian suuri stressi tuolle emännälle. Ja pakko sanoa, että en minäkään ihan hirveästi niistä tilanteista nauttinut, koska rupeaahan siinä itseäänkin hermostuttamaan.

Ollaan onneks löydetty ihan hyvä yhteinen sävel treenatessa ja mä kyllä tuon emännän osalta korostaisin sitä palkkaamisen merkitystä. Kun sen muistaa palkata sopivin väliajoin, niin se pysyy tyytyväisenä.

Nyt se tosiaan on alkanut jostain agilitystä puhumaan ja siitä, että me johonki kisoihinkin osallistuttais. Onhan se hyvä kokeilla että mikä harrastus tollekin sopii parhaiten. Ehkä tuollainen nopeatempoisempi agility vois olla enemmän sen juttu kun paljon odottelua sisältävä näyttelytouhu, joka saa sen vaan piippaamaan.

Ei tuo emäntä siis mikään paras mahdollinen harrastusihminen ole, ainakaan tavoitteelliseen harrastamiseen. Enemmän sais olla viettiä ja kovuutta. Mutta eipä me millekään kv-tasolle tähdätäkään, joten näillä mennään.

 

"Emännässä mun mielestä eniten sen kanssa treenaamista 
rajottaa puutteet sen hermorakenteessa, jotka ilmenee
​ lähinnä hermostuneisuutena uusissa tilanteissa."

 

Nyt me täällä Kissantassulassa ja Koirankuonolassa toivommekin kaikilta kissoilta, koirilta, poneilta, marsuilta, freteiltä ja muilta pienemmiltä ja suuremmiltakin eläimiltä kokemuksia ja mielipiteitä asiaan! Mitkä metodit teidän oman ihmisen kanssa toimii parhaiten? Ootteko ammentanu oppia joltain koulutusgurulta, vai oppinu ihan vaan tekemällä ja kokeilemalla? Millaisilla kikkakolmosilla arkenne sujuu, vai sujuuko se ihan vaan sen enempiä kikkailematta? Mitä harrastatte, vai ettekö harrasta mitään? Sana on vapaa ja sen käyttöä kommenttiboksissa toivotaan! Ihmisten kanssa elo on välillä niin haastavaa, ettei vertaistukea voi olla koskaan liikaa.

Valokuvat: Ari K.

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Heippa! Täällä kahdeksansormijärjestelmällä (perhanan evoluutio, ei peukaloita) naputtelee Hurtta. Molossikoiraksi kutsuvat, ja onhan tuota elopainoa jo tullut liki 70 kiloa näihin kolmeen ikävuoteen mennessä. Emäntä päivittelee tasaisin väliajoin että vieläkö meinaat kasvaa...no, jos kasvan niin sitten leveyttä (ja lihasta). Meinasin kyllä vielä ainakin vähän salaa kasvaa. 

Harrastan vahtimista ja olenkin tässä erittäin hyvä, vähän kuin tasokkaan yökerhon portsari: en turhia hötkyile mutta jos tarvetta on niin ilmoitan kyllä olemassaolostani. Erittäin harvoin tarvitsee edes haukkua, sen verran on tuota katu-uskottavuutta tähän mennessä jo kertynyt. Että ihan pelkällä läsnäololla saa esim. naapurin uteliaan rouvan pysähtymään tontin rajalle. 

Vahtimisen lisäksi harrastan nukkumista, luullakseni vietän makuulla n. 23 tuntia vuorokaudessa. 

Emäntä on meillä pomo, sen ei tarvitse kuin katsoa pahasti niin ymmärrän vetäytyä takavasemmalle. Isäntä sen sijaan...no se on vähän helpommin pompoteltavissa. Olen jo ajat sitten oppinut että jos haluan (loputtomasti) huomiota, voin käyttää kokoani hyväkseni. Että jos isäntä katsoo leffaa ja haluan rapsutusta, niin änkeän surutta syliin, silleen oikein rojahdan koko painolla. Kyllä se sieltä sitten rapsuttaa kunhan tukehtumiseltaan ehtii. 

Luulen että oli virhe mennä pienenä emännän kanssa kaiken maailman koulutuskursseille, se oppi sieltä jotain ihme niksejä joilla pysyn ruodussa tilanteessa kuin tilanteessa. Sillä on semmoinen ihme naksutinlaitekin, naksahdusta seuraa makupala. Tässä vaiheessa jo kuolaan pelkän naksauksen kuullessani, syytän tästä Pavlovia. Isännän kanssa onkin kivempi käydä lenkillä, silloin saa mennä minne haluaa - kun vaan vedän niin kyllä se isäntä seuraa. 

Emäntä käski muuten sanoa että kiva postaus! 

 

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Moi Hurtta ja kiitos kirjeestäsi!

Meillä on kanssa käytössä tuo viheliäinen naksutin... sen avulla emäntä saa mut huijattua tekemään milloin mitäkin. Minkäs sille mahtaa, kun tulee nälkä joka kerta kun naksahtaa.

Lisäks haluun oikeestaan ylläpitää tota emännän tekopirteetä hössötystä, koska en voi sietää jos mulle huudetaan. Emäntä puhuu jotain jostain ohjaajapehmeydestä (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan), mutta oikeestihan kyse on siis vaan siitä, että tykkään eniten kun mun kanssa keskustellaan samalla taajuudella mitä itse haukun, eli kimeästi.

Toiset koirat saavat mun terrierinsydämeni pakahtumaan ja niitä kohdatessa en meinaa aina malttaa kuunnella emäntää, koska ei ihminen oo koskaan niin kiva kaveri ku toinen koira. Nyt se sitten temput teki ja otti sen naksuttimen käyttöön just noissa tilanteissa ja piru vie kun ei pysty keskittyy olennaiseen kun herkkupalojen kuvat siintää pakonomaisesti silmissä. Vähän vaan ottaa päähän että kaikki noi herkut mitä se mulle syöttää (ja joista en voi kieltäytyä), on sitte pois mun iltaruuasta. Kauhee eläinrääkkääjä.

Onneks emäntä on älynny sentäs varta vasten järkätä mulle sit koiratreffejä, joiden aikana saan sit oikeesti leikkii koirakamujen kanssa vailla huolen häivää. Saatan ehkä siis tehdä myönnytyksiä emännän mieliksi ja yrittää käyttäytyä vähemmän ylitseampuvasti kun lenkillä kohdataan toisia koiria.

Parhaita kamuja mulle on toiset terrierit, jotka eivät rupea himmailemaan vaikka mä oonki aika äänekäs. Tavattiin just viime viikonloppuna ekaa kertaa rotutoverini Tessa emäntineen ja meidän emännät naureskelivat (vaikka tilanteessa todellakaan ei ollut mitään nauramista!) kun tavattiin juna-asemalla ja kun päästiin hajuetäisyydelle ni alotettiin yhes koos huutokisa ja töhötys ja kun lähettiin jatkamaan matkaa, niin hiljennyttiin kuin yhteisestä sopimuksesta.

Tykkään sellasista koirakavereista jotka on mulle lempeitä ja määrätietoisia auktoriteetteja. Mä tykkään olla aina se joka vikisee, kun joku muu vie. Olenkin tässä pikkuhiljaa kouluttanut tuota emäntääkin olemaan rento ja määrätietoinen auktoriteetti ja kyllä se tuossa hommassa edistyy, hitaasti mutta varmasti.

Tällaisia me terrierit ollaan ja onneks toi emäntäki sen ymmärtää. Se aina sanooki, et jos se ois halunnu täysin hajuttoman, mauttoman ja äänettömän koiran niin ei ois ottanu tän rotusta eikä ees tästä roturyhmästä. Lähinnä emäntä kuulemma ajattelee mun reaktioiden hillitsemistä ohitustilanteista mun kantilta, mä kun stressaan helposti. Eli voin ehkä hyväksyä pienen sananvapauden rajottamisen, kun sillä kuitenkin ajatellaan mun parastani. 

Kyllä mä kaikenkaikkiaan taidan olla emäntäni unelmien koira, eikä tuo emäntäkään pöllömpi ole. Kyllä mä viihdyn täällä mun uudessa kodissa.

T: Kari

ps. Foto ois kiva.

pps. Emäntä kiittää kehuista. :)

 

CougarWoman
CougarWoman

Hau Kari!

Emäntä ei uskalla laittaa minusta kuvaa kun pelkää anonymiteettinsä puolesta, mutta näytän jotakuinkin tältä (vaikka olenkin sekarotuinen). :) 

kaunisutopia
Kaunis utopia?
Vuhkista vuan, niinku savolaiset sanois.

Ite oon kyllä Tampereelta lähtöisin, joten osuvampaa ois kai sanoa että Moro nääs! Nyt asun pk-seudulla ja oon omaksunu jo vähän paikallista slangia: "Ulkon stikkaa snögee ja meitsi venaa dösää dösiksel ja budjaan tääl Vantaal ja sit joskus meen dörtsist ulos ja dallaan dösikselle venaa sit dösää et voin mennä assalle ja siit sit stogel mummin ja papan luo Stadiin. Stadis dunkkaa ihan erilaiselle ku tääl Vantaal ja oon ain tosi intsinä ku siel on ihan oma löfis. Yleensä ku venaan sit dösää ni joku muija on messis, kuulemma mutsi tai joku nevöhööd." Eiks skulaa aika hyvin tää mun stadin murre, mitä häh?

Ymmärrän kyllä että et halua levitellä kuviasi netissä, koska kun ne kerran sinne laittaa, niin niitä ei enää ikinä saa pois. Tää munki "avatar-kuva" tossa yläpuolella on vähän nolo biitsikuva viimekesältä. Olin tossa nakuna rannalla, onneks emäntä sentään on älynnyt rajata noloimmat osuudet tästä kuvasta pois.

Mut jos oot samannäköne ku toi koira tossa sun laittamassa kuvassa, ni aika komee oot sinäki, jos nyt uroskoira voi toiselle näin sanoa. Vai ootko sä poika vai tyttö ees? Jotenki päättelin että poika.

XOXO
Kari

ps. Täs ois vielä ton emännän piirtämä muotokuva meikäläisestä. Ei oo mun mielestä kyllä yhtään näköne, en näytä oikeesti noin daijulta (huomaa stadin murre). 

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Moikka Molla ja kiitos kirjeestäsi!

Kyllä meillä huusholliemme kauneimmilla ja komeimmilla on tietyt ulkonäköpaineet, jotka vain toinen saman kokenut voi ymmärtää. Mä oon siis näyttelyissä kiertänyt tuon emännän esiteltävänä jonkin verran, mutta nyt se kyllä sanoo että meidän näyttelyt ois näytelty. Sehän ei mun hurmaavan komeaa olemustani ollenkaan vähennä, sillä emäntä lupas että jatkossakin kuvataan paljon videopostauksia juutuupiin. Etenkin nyt, kun tuo isäntä on innostunut liikkuvasta kuvasta ja osti sitä varten uuden kamerankin!

Eikä siinä mitään jos näyttelykissana olo tarkoittaisikin vain ihmisten töllisteltävänä ihailtavana olemista, muttakun ei. Valmistelut nimittäin alkavat jo päiviä ennen varsinaista näyttelypäivää. Minun kohdallani se tarkoittaa pesua, puunausta, manikyyriä, pedikyyriä ja kasvohoitoa. Ihminen saattaisi pitää vastaavia hoitoja hemmotteluna, mutta ei meikäläinen. Kas kun ei vielä kupata kaupan päälle, se tästä vielä puuttuisikin.

Sentään sain hyvin tiukalla äänensävyllä tuolle emännälle ilmoitettua, että millään puhurilla mua ei sitten föönata. Olen siis saanut itse hoitaa turkkini kuivaamisen. Siinä sitä sitten riittääkin työtä mulle koko pesupäivän illaksi. Välillä emäntä tulee sohimaan mua kammalla, puhuu jotain märkien mahakarvojen kihartumisesta. Omasta mielestäni pienet maha- ja rintakarvojen kihartumiset tuovat vain komeuttani paremmin esille, mutta mamman (ja niiden tuomareiden) mielestä se sitten kai on huono juttu.

Hiski-kissalta terveisiä, se harrastaa myös aktiivisesti tavoitteellista keittiön kaappien ratsaamista. Tällä hetkellä sen paras tulos kaapinpenkojaisissa on ollu muutama Tuc-keksi (jotka se jättää lattialle mukavasti tuon multiallergisen koiran mutusteltaviksi). Mainittavaa menestystä ei siis vielä ole tullut, mutta kunhan se tossa ahkerasti treenaa ja kehittyy, niin kyllä tuloksetkin tuosta vielä paranee.

Me saadaan kans aika hyvin eri makuja ja erilaisia ruokia. Parasta on raaka liha, on se sitten kanaa, kalaa tai paistia. Raaka liha ja kaikki herkut saa ton mun Elmo-veikan vaan resurssiaggressiiviseksi ja aina temppuja treenatessa se meinaa vetää välistä minunkin tempuista saamani palkat. Mä en sit aina meinaa uskaltaa uhmata sitä, mutta sen verran se emäntäkin osaa, että yrittää varmistaa että palkat menee oikeaan paikkaan.

Musta toi emäntä kai meinais agilitykissaa nyt, kun en jaksa enää vain patsastella näyttelyissä, vaan kaipaan toimintaa. Tai siis emännälle toi toiminta kai sopis ainakin paremmin, kuin näyttelyissä tönöttäminen, katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Ei oo helppoa olla näin komea ja ihana!

Terveisin:
Teppo Taikatohveli "Tepukainen" 
(näyttelyissä paras tulos: 1. TP NOM)

 

ps. En ymmärrä mitä emäntäsi nauraa, tässä on kuitenkin kyse vakavista asioista. Jos ihmisten kouluttamiseen suhtautuu liian kevyesti, saa aikaiseksi vain yhteiskuntakelvottomia ja vaarallisia yksilöitä.

kaunisutopia
Kaunis utopia?

ps. Onks kukaa muu kattonu Putousta? Mun ehdoton lempisketsihahmo on Antsku, koska hää o Imatralt niinku miekii. Tai mie oon Ruokolahelt, ties vaik mie oisin sukkuu sil Ruokolahe leijonal.

Sori kaikki imatralaiset että mulla on vähän tää imatrantaito ruosteessa, mä kun en oo asunu siellä enää yli neljään vuoteen. Nyt ku tuo Kari aloitti synnyinseutumuistelot, niin minäkin sitten kerta.

Mun juuret tulee kyllä aina olemaan Ruokolahden leijonassa. Ruokolahdella ja siellä asuvilla kissa- ja ihmiskamuilla (velipoika Taneli Takatukka ja äiti Vendi Viljonkka mukaan lukien) tulee aina olemaan paikka mun sydämessä. Terkkui vaan Tansku-veikalle, Köpis-äidille, Veenis-oppi-isälle ja Viksu oppiäidille ja kaikille muillekin Imatran-kamuille!

Toivoo:
Tepuska

Silkkitassu

Toipilas Immu täällä moi! Ollaan kaverin kanssa Porin suunnalta syntyjään, mutta oltiin molemmat pieniä kun sieltä muutettiin Keski-Suomeen, joten mitään murretta ei ole tarttunut. Tosin tuo neiti, joka meille muutti 1,5 vuotta sitten, väittää olevansa osittain metsäläinen, "villi", kun taas itsellä jaloa sukua löytyy Keski-Euroopasta ja Äiti Venäjältä! 

Kesyihmiset eivät vain tajua meitä hillereitä. Milloin kaupunkikierroksella ollessa ei saa tutkia jokaista puskaa ja milloin ne sit hidastelee kun on kiire takaisin kotiin, kun peti kutsuu. Ja meillä on niin pienet jalatkin, että olen opettanut kesyihmiset kantamaan meitä paikasta toiseen silloin kun en itse enää jaksa tai lämpötila ei miellytä. 

Kesyihmiset päästävät täysin tuntemattomia olentoja meidän reviirille, jolloin minä tietenkin käyn muistuttamassa vieraita, että täällähän määrään minä! Suksikaa kuuseen meidän pesästä! Levitämme omia hajujamme pitkin kämppää kotoisuuden lisäämiseksi, mutta kesyihmiset kovasti yrittävät poistaa niitä erilaisin tsuh-tsuh ainein. Ei voi käsittää! Mikään ei tuoksu niin hyvälle kuin reilusti mädäntynyt kanankaula! Nomnomnom! Hyvät ruokajemmat katoavat mystisesti päiväunien aikana. Pidän siksi tarkasti silmällä ihmisten menoa.

Ja eihän ne penteleet edes tajua pissapaikkoja putsata oikein! Siksipä opetan heitä aina tekemällä laatikon viereen, jotta oppisivat oikean rytmin. Siitä kakat häviävätkin tosi nopeasti, mutta laatikosta auttamattoman hitaasti! Nyt vähän skarppausta siihen touhuun!

Koulutus on käynnissä. Välillä pitää näyttää kuka määrää, mutta eihän noista voi olla tykkäämättä. Isommasta rumiluksesta en vieläkään täysin tykkää, mutta mamman sylistä sillekin voi osoittaa hyvää tahtoa.

Kiivi tässä tere! aina kun löydän täydellisen kiipeilypaikan, minut nostetaan pois paikalta! Anteeks nyt vaan, mutta minä menen tästä! Olen opettanut kesyihmiset toimimaan leikkikaluinani sekä portainani, jos sohvalta on tarkoitus päästä alas. Treenaan heidän vikkelyyttään jatkuvasti. Valitettavasti minun ja heidän leikit eivät aina kohtaa, kun eivät ne pässit tajua leikkiin kutsujani aina! Ja ruuan ne jättävät aina esille! Sieltähän voi kuka tahansa sen käydä syömässä! Piiloon se kuuluu! 
Vielä on harjoituksen alla se, ettei meitä saa herättää tahi tulla sohimaan sellaisilla räpsyvillä valoilla! Iskä kiusaa tahallaan!

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitos Immu ja Kiivi kirjeestänne!

Kirjoituksenne ilahdutti meitä täällä Kissantassulassa ja Koirankuonolassa, sillä fretti-näkökulma tähän asiaan on erittäin tervetullut! Itseasiassa me täällä vähän salaa toivottiinkin, että te vastaisitte. :)

Mun mielestä on tosi mälsää, kun ihminen yrittää dominoida ja tekee tavallisistakin lenkeistä niin hankalia. Jos mä haluaisin vaikka mennä sinne, niin emäntä haluaa tietenkin mennä tänne ja tonne. Todella rasittavaa! Tota vääntöä sen kanssa saa tehdä ihan jatkuvasti, mutta kunhan vaan oon johdonmukainen ja periksiantamaton, niin eiköhän tuo ennenpitkää opi käyttäytymään. 

Toisaalta, kuten sanoitte, jos nuo lemmikki-ihmiset paljon ottaa, niin kyllä ne monin verroin antavatkin. Mikä olisikaan ihanampaa, kuin heittäytyä oman ihmisen kainaloon sohvalle kehräämään ja telkkua katsomaan. Ja kun alkaa pikkuhiljaa nähdä pitkäjänteisen koulutustyönsä konkreettiset tulokset! Onhan se palkitsevaa.
 

T: Hiski (jolla muuten on yks VÄRIN PARAS -titteli kotikissojen erkkarista!) ja muut Kissantassut sekä Koirankuono

Silkkitassu

Kun alussa mainittiin, että fretitkin ovat tervetulleita vastaamaan, niin kyllähän sitä piti tassut laittaa näppäimistölle ja tanssia. Käyn useasti myös keskustelemassa irc-kanavilla, kun isäntä on jättänyt tietokoneen auki. Eihän hänen tyhmät kaverit tietenkään tajua mitä korkealentoisia asioita heille kerron, mutta ehkä ne jollekin aukeavat vielä joskus. :) 
Itse velipuolen kanssa kävimme näyttelyssä vuosi takaperin (jolloin veli vielä oli keskuudessamme, DIP). Saimme silloin todella hyvät arviot, vaikkemme niiden muiden muotovalioiden joukossa ihan pärjänneetkään. Minut kutsuttiin väriluokassani takaisin, joten palkinnot olivat ihan kuonon edessä. Pienet piirit, joten ei niitä näyttelyitä hirveästi ole. Mutta voi ainakin sanoa, että on sukua julkkiksille! 

T. Immu

Kommentoi