HUH! Olipas päivä!

Kaunis utopia?

Tuossa tovi sitten istuskelin tässä koneella ja tein hommia, kun ovikello soi ja menin avaamaan. Oven takana seisoi arviolta 7-8-vuotias tyttö, joka kysyy ensimmäisenä, onko meidän koira kuollut.

Minä siihen sitten tokaisemaan, että äskeisestä haukkukonsertista (ovikellolle) päätellen meidän koira on kyllä ihan täysissä sielun ja ruumiin voimissaan, ja ihmettelin mistä moinen kysymys.

Tyttö näytti kädessään olevaa lappua, joka oli tullut heidän postilaatikkoonsa. Lähettäjänä on eläinten krematorio ja jonkun edesmenneen lemmikin tuhkat odottivat noutamistaan. Muuten hyvä, mutta tämä lappu oli mennyt tyystin väärään osoitteeseen. Lapussa kun luki sellainen osoite, jota ei ole olemassakaan.

Minä lähdin tytön mukaan etsimään oikeaa osoitetta ja löysimmekin lopulta naisen, jonka tyttären edesmenneen koiran tuhkat olivat kyseessä. Oltiinpa niitä jo ehditty kaipaillakin! Onneksi oikea osoite löytyi, sillä harmihan se olisi ollut, jos rakkaan koiraystävän tuhkat olisivat jääneet saamatta.

Eikä siinä vielä kaikki! Olin juuri ehtinyt takaisin kotiin, kun ovikello soi jälleen. Tällä kertaa naapuri kyseli, että tiedänkö keneltä mahtaa olla kissa karussa. Heidän jaloissaan pörräsi ocicat, eikä mulla ollut hajuakaan, mistä se siihen olisi voinut pöllähtää. Lupasin ottaa kissan kiinni jos vain saan ja yrittää selvittää sen omistajan henkilöllisyyden.

Kissa oli ehtinyt jo kadota näköpiiristä, kun minä lähdin postilaatikolle postia hakemaan. En päässyt pitkälle, kun kuulin pusikosta lintujen säksätystä. Ei ollut vaikea arvata, että tämä karkurihan se siellä oli lintuja hätyyttämässä.

Kissa tuli pienellä houkuttelulla luokse ja oli todella mutkaton käsiteltävä. Hieman se siinä määki kun nappasin sen kainaloon, mutta ei tehnyt elettäkään raapiakseen tai purrakseen.

Onneksi meidän etupihalla oli viimeviikkoisen Kolin reissumme jäljiltä koiran iso kuljetushäkki, joten ei kun luukku auki ja kissa häkkiin.

Nyt se sitten on tuossa meidän eteisessä ja olen yrittänyt paikallistaa sen omistajaa. Ocicat-piireissä on rumpu jo laitettu pärisemään ja kasvattajia infottu tällaisen karkurin löytymisestä. Viikin löytölä on auki seuraavan kerran vasta aamulla, mutta täytin niiden nettisivuilla olevan löydettyä eläintä koskevan kaavakkeen.

Huomenna jatkuu sitten soittorumba, ellei omistaja satu löytymään ennen sitä. Kissa oli löytyessään niin hyväkuntoinen, että pitkältä se tuskin on lähtöisin.

Päteeköhän tähänkin vanha sananlasku: "ei kahta ilman kolmatta"? Mitäköhän tässä vielä tämän päivän puitteissa ehtii tapahtua?! HUH!

Kommentoi