Kissojen geenitutkimuksen puolesta!

Kaunis utopia?

Facebook ehdotti tuossa taannoin minulle sivuja, joista saattaisin pitää. Riviin ilmestyi allekkain kaksi sivua, koskien Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin koirien sekä kissojen geenitutkimuksia.

Ensimmäinen reaktioni oli ihmettyneen pöyristynyt "Mitä ihmettä!?". Koiria koskevan geenitutkimuksen Facebook-sivulla on tällä hetkellä nimittäin yli 3 500 tykkääjää, kun kissojen geenitutkimuksen FB-sivujen tykkääjämäärä on alle 1000! Viimeisimmän päivityksen mukaan geenitutkimukseen tarvitaan yhä tietoja etenkin tietynrotuisista kissoista, joiden kohdalla otoskoot on vielä täyttymättä.

Jos et omien kissojesi tietoja tutkimukseen annakaan, niin kannattaa silti ehdottomasti käydä tykkäämässä tuosta FB-sivusta, ihan aatteen, tuen ja kannatuksen vuoksi! 

Professori Hannes Lohi tutkimusryhmineen tekee kullanarvoista työtä, kartoittaessaan ja yrittäessään löytää kissojen perinnöllisiin sairauksiin johtavia geenejä! Mitä enemmän näitä geenejä löydetään, sitä kattavammin saadaan tulevaisuudessa geenitestejä eri rotujen perinnöllisiin sairauksiin. Tämän ohella varmasti myös yleinen tietämys kissan perinnöllisistä sairauksista ja niiden periytymismekanismeista lisääntyy.

Kissojen perinnöllisten sairauksien kartoitus on aivan yhtä tärkeää kuin koirienkin ja siksi toivoisinkin, että voisimme ainakin tuolla FB:ssä peukkua nostamalla osoittaa, että me kissaihmisetkin välitämme karvaisten ystäviemme terveydestä. :)

Kissojen geenitutkimus Facebookissa

ps. Mikäli täällä vielä joku käy lukemassa, niin kysäisenpä, että oletko sinä ollut tietoinen tästä kissojen geenitutkimuksesta? Oletko kenties antanut kissasi terveystiedot tutkimuskäyttöön ja luovuttanut siitä jopa verinäytteen?

 

Kommentit

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Kirjoitin tästä samantien omaan blogiini kun muistutit. Klik.

Olen tosiaan kaikista omista kissoista täyttänyt terveyskyselyn, ja yhdestä on otettu verinäyte DNA-pankkiin. Korat pääsi rotuna juuri ja juuri ensimmäiseen tilastoanalyysivaiheeseen, saimme hienolla loppurutistuksella tarpeeksi vastauksia kasaan :)

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Jee kivaa! Tämä on yksi niistä aiheista, joista ei vaan voi kirjottaa liikaa. :)

Hienoa että olet antanut kissojesi tiedot ja verinäytteen tutkimuskäyttöön. Tosi hienoa myös, että te korat-ihmiset otitte huikean loppukirin ja saitte rotunne mukaan tutkimuksen ensimmäiseen vaiheeseen. :)

Kävin lueskelemassa tuolta Kissangeenit-sivulta listaa roduista, joiden kohdalla otoskoot ovat vielä täyttymättä ja kyllähän siellä oli joukossa valtaosa niistä roduista, jotka ovat Suomessa melko harvinaisia ja vähälukuisia. Noiden vähälukuisten rotujen kohdalla on tietty ikävää, että vaadittavat otoskoot on käytännössä mahdoton toteuttaa. Ymmärrän kyllä sen, että sillä otoskoolla ja sen oikeellisuudella on tiukat kriteerit, kun puhutaan kuitenkin tieteellisestä tutkimuksesta ja liian pienellä kissamäärällä ei saada tarpeeksi luotettavaa tilastoa aikaiseksi.

Minä olen (muistaakseni :D) täyttänyt tuon tutkimustietolomakkeen kaikista omista kissoistani, niin tämänhetkisistä kuin edesmenneistäkin. Rotuna on siis kotikissa, joka toimii tutkimuksen verrokkiryhmänä. :) Verikokeita ei ainakaan vielä ole kissoistani otettu, mutta mikäli niitä vielä seuraavan rokotuskäynnin yhteydessä tarvitaan, niin sitten otetaan kyllä.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Korat-kasvattajillakin oli tosi kova tsemppi ja kannustus päällä silloin kun ensimmäisen analyysivaiheen deadline lähestyi, ja asiasta tiedotettiin useita kertoja niin sähköpostilistalla kuin facebookissakin. Eli ilman pientä, aktiivista harrastajajoukkoa ei olisi saatu tästäkään rodusta tarvittavaa määrää kasaan. Myös sellainen geeninäytteiden keräystapahtuma on ollut, ja toinen ehkä suunnitteilla. Siis että yhdistys palkkaa ammattilaisen ottamaan näytteitä esim. jonkun/joidenkin kotona, ja näin saadaan mahdollisimman helposti ja kissalle stressittömästi näytteitä kasaan. Koratihmiset ovat näissä tutkimus- ja terveysasioissa todella valveutuneita ja avoimia, ja olen siitä todella kiitollinen! 

Suurin osa rotukissoista on "vaan" kotilemmikkinä, ja silloin tuollaiset tutkimushommelit tuntuu varmaan tosi kaukaisilta, kun taas (näyttely ja) kasvatusharrastuksessa siihen ehkä panostetaan ajatuksen tasolla enemmän. Toki hidasteena voi olla myös puutteellinen tiedotus, joten loistavaa että säkin nostit tän asian esille! :)

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Jep... Pienten rotujen kohdalla, joissa pentueita syntyy hädin tuskin yksi vuodessa, tuo tilanne on todella haastava. Onneksi pienestäkin porukasta löytyy aktiivisia ja kiinnostuneita ihmisiä. :)

Kommentoi