Onko rakastaminen syntiä?

Kaunis utopia?

Tiedän että olen sohaisemassa muurahaispesää tämän aiheen tiimoilta. Mutta niin kauan kuin tämä asia on niin arka että siitä ylipäätään koetaan tarpeelliseksi erityisesti keskustella, aion minäkin kantaa korteni kekoon. Kyseessä on tietenkin tasa-arvoinen ja sukupuolineutraali avioliittolaki, joka jälleen näin Helsinki Priden jälkimainingeissa on herättänyt ihmisissä moninaisia tunteita. Olen itse tarkastellut asiaa niin kulttuuriselta, uskonnolliselta (vaikka itse en uskonnollinen olekaan), historialliselta ja yhteiskunnalliselta kantilta. Mitä enemmän tätä asiaa pohdin, sitä voimakkaammin olen sitä mieltä että nyt 2010-luvulla olisi jo korkea aika saada aikaiseksi tasa-arvoinen avioliittolaki. Ainakin täällä Suomessa, joka itseään tasa-arvoa ajavaksi maaksi kutsuu.

Homoseksuaalisuus, ihmisten välinen tasa-arvo ja yhdenvertaiset ihmisoikeudet seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta ovat maailmanlaajuisia eettisiä, poliittisia ja yhteiskunnallisia asioita. Jotta saisin tämän postaukseni pysymään senverran napakkana että sen jaksaa joku lukeakin, keskityn omissa pohdinnoissani nyt käsittelemään asioita jotka vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet siihen, mikä tilanne on meillä Suomessa. Miksi pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa homoseksuaalisuus on edelleen jättimäinen tabu?

Koska nykyään tiedetään homoseksuaalisuutta esiintyvän ihmisten lisäksi muissakin eläinlajeissa, ei sitä voi enää uskottavasti kutsua luonnonvastaiseksi. Valtaosalla homovastaisuudesta ja -foobisuudesta tuntuukin olevan yhteys uskontoon, jolla homouden luonnottomuutta sitten perustellaan. Onko homovihan uskontoon vetoavilla perusteilla todellisuudessa mitään pohjaa? Vaikka raamattu tuomitseekin homoseksuaalisuuden, niin Jeesus kuitenkin kieltää vihaamasta ketään.

Martti Luther, luterilaisuus ja avioliitto

Uskonto on siis varmasti yksi käytetyimmistä argumenteista, mitä tulee homouden ja sukupuolineutraalin avioliiton vastustamiseen. Avioliittoinstituution juuret ulottuvat kuitenkin kauas ennen kristinuskoa ja sillä on pitkään ollut kirkosta ja valtiostakin erillinen asemansa sukujen ja niiden varallisuuden yhdistämisessä. Katolisella kirkolla on toki ollut oma mielipiteensä kirkon roolista avioliittoon vihkimisessä. Pakolliseksi papin aamen tuli Euroopassa kuitenkin vasta 1500-luvun puolivälissä ja Suomessa vasta 1730-luvulla. Jos siis mietitään suomalaisen avioliiton historiaa, on kirkon rooli siinä melko tuore. 1730-luvulle asti vihkimiset olivatkin yksityisiä ja rituaalinomaisia tapahtumia.

Jos taas mietitään luterilaisen perintömme isää Martti Lutheria, niin hänhän erotti selkeästi maallisen ja kirkollisen vallan toisistaan. Tämän myötä valtaosa aiemmin kirkolle kuuluneesta yhteiskunnallisesta vastuusta kuten sosiaalihuollosta, siirtyi valtiolle. Luther oli myös sitä mieltä että avioliitto ja siihen vihkiminen on maallinen toimitus, jonka jokainen saa tahollaan suorittaa parhaaksi näkemällään tavalla. Vähä katekismuksen liitteessä hän toteaakin:

"Maassa maan tavalla, sanoo sananlasku. Koska häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, ei siis ole meidän pappien ja kirkon työntekijöiden asia antaa niistä säädöksiä ja määräyksiä. Jokainen kaupunki ja maa noudattakoon omaa käytäntöään ja totuttuja tapoja. Jotkut vievät morsiamen kirkkoon kahdesti, illalla ja aamulla, toiset vain kerran. Jossakin morsiuspari kuulutetaan avioliittoon saarnastuolista pari kolme viikkoa etukäteen luetulla kuulutuksella. Antaa ruhtinaan ja raadin järjestää semmoiset asiat kuten haluavat, minulle ne eivät kuulu.

Mutta jos meitä pyydetään siunaamaan morsiuspari, rukoilemaan sen puolesta tai vaikka vihkimäänkin se - kirkon edessä tai kirkossa - on velvollisuutemme tehdä, mitä pyydetään."

On siis huomioitava se, että kirkon lisääntynyt osallistuminen avioliittoinstituutissa ei alun perin ole ollut Lutherista itsestään lähtöisin. Aloite kirkon liittämiseen laeilla osaksi vihkitoimitusta lieneekin tullut maallisen vallan edustajilta, ei kirkolta itseltään. Mikäli valtio asettaa lailla pakolliseksi avioliiton kirkollisen siunaamisen, ei siihen suostuminen sodi papin luterilaisia arvoja vastaan. Täten lain sanelema asetelma lienee mukisematta hyväksytty myös kirkon piirissä.

Jos siis kutsumme itseämme luterilaisiksi ja vastustamme sen takia homoutta, niin olisikohan aika katsoa peiliin, tsekata oma asenne ja alkaa kunnioittaa sitä miestä jonka mukaan uskontomme on nimetty?

Tasa-arvoinen avioliittolaki ja avioliitto-termin käyttäminen

Tasa-arvoista ja sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavien suusta kuulee usein myös hienoista omistamisenhalua ja mustasukkaisuutta, mitä tulee avioliitto-termiin ja sen käyttämiseen. Avioliitto kuulemma kun on kristillinen termi, jota ei haluta ihan kenen tahansa käyttöön antaa. Rekisteröity parisuhde taas on eri asia kuin avioliitto. 

Avioliitto juridisena ja käsitteellisenä kahden ihmisen (miehen ja naisen) virallistettua parisuhdetta kuvaavana sanana on tosin pitkään kuvannut myös uskonnottomia siviilivihkimisiä. Siksi avioliitto-sanan uskonnollinen merkitys ja siihen takertuva argumentointi ei mielestäni ole kaiken saamansa huomion arvoinen. Avio-etuliite on ollut Agricolan ajasta lähtien todistettavasti käytössä, tarkottamassa avointa ja julkista. Avioliitto sanana taas esiintyy ensimmäisen kerran 1600-luvun alussa, virsikirjassa. Siinä mielessä termillä kyllä on kristillinen alkuperä. Tosin tässä asetelmassa kyse ei ole pelkästä termistä, vaan ennenkaikkea siitä mitä termi ja sen edustama käsite pitää sisällään, uskonnollisten merkitystensä ohella.

Ei kukaan ole viemässä avioliittoa kristityiltä, elleivät heterot nyt itse päätä ajaa oikeuksiensa vähenemistä ja siirtymistä rekisteröityyn parisuhteeseen. Vaihtoehtona on myös hylätä termeinä sekä avioliitto että rekisteröity parisuhde ja keksiä tilalle jokin uusi, uskonnollisista merkityksistä vapaa sukupuolineutraalia liittoa kuvaava sana. Avioliitto-termin käytön salliminen vain tietylle ihmisryhmälle ei mielestäni ole vaihtoehto. Homo- ja heteroparien parisuhteen virallistamisen kuvaaminen toisistaan poikkeavin termein kun jo itsessään asettaa ihmisryhmät keskenään epätasa-arvoiseen asemaan. 

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole uskon asia

Raamatussa tuomitaan homoseksuaalisuus mitä moninaisimmin sanankääntein. Joillekin tämä tuntuu olevan riittävä - ja ainoa - syy vastustaa tasa-arvoista ja sukupuolineutraalia avioliittolakia. Muuten hyvä, mutta niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, mielestäni tuhansia vuosia sitten kirjoitetut elämänohjeet eivät voi millään sellaisenaan päteä nyky-yhteiskunnassa. Raamatustahan lötyy selitys myös muun muassa naisen ja miehen väliselle epätasa-arvolle, eikä sellaisen löytääkseen tarvitse mennä luomiskertomusta pidemmälle. Raamatun esilletuomista naisen alistamisen selittävänä ja hyväksyttäväksi tekevänä argumenttina tosin pidetään nykyaikana yleisesti paheksuttavana ja epäsopivana. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että maailma raamatun ympärillä on muuttunut. Miksi tämä sama ei sitten pätisi homoseksuaalisuuden kohdalla?

Mikäli annamme uskonnon määrittää menettelytavan yhden tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin liittyvän asian osalta, tulisi sille antaa sama valta muissakin yhteiskunnallisissa asioissa, joihin raamattu on ottanut kantaa. Enpä usko kovinkaan monen olevan sitä mieltä, että niin tulisi tehdä.

Tasa-arvoisesta ja sukupuolineutraalista avioliittolaista puhuttaessa tulisikin Martti Lutherin hengessä tehdä selvä pesäero maallisen ja kirkollisen vallan välille. Nykyajan modernissa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa maallinen laki on se viimeinen sana, jota jokaisen kansalaisen uskontoon tai uskonnottomuuteen katsomatta on noudatettava. Lain ja sen suomien oikeuksien taas tulisi olla kaikille samat ikään, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Sitä kutsutaan tasa-arvoksi.

Tässä tasa-arvoisessa ja sukupuolineutraalissa avioliittolaissa ei mielestäni ole kyse yksittäisten ihmisten, tai edes yksittäisten uskontokuntien mielipiteistä. Tässä on kyse demokraattisen valtion tasa-arvon aatteen ja ihanteen toteutumisesta ja tasavertaisen ihmisarvon tunnustamisesta jokaiselle ihmiselle. Kenenkään ei tulisi joutua todistelemaan jatkuvasti itseään ja ihmisyyttään yhteiskunnan edessä. Kenenkään ei myöskään tulisi joutua häpeämään sitä millaiseksi on syntynyt, puhutaan sitten hiusten väristä, rintojen koosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.

EDIT: En yleensä muokkaa vanhoja tekstejäni, mutta jälkikäteen huomasin tähän lipsahtaneen kappaleen, jonka väitteille en jälkikäteen löytänyt luotettavaa lähdettä, vaikka kirjoitushetkellä muistelin sellaisen olevankin olemassa. Haluan kuitenkin perustaa kaiken kirjoittamani faktoihin ja siksi poistin yhden epäselvän kappaleen... jos joku siis ihmettelee, miksi teksitä on kadonnut.

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto // http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismusliitteet.html#avioliittoon // http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/syste/03_roomalaiskatolinen.shtml // https://fi.wikipedia.org/wiki/Luterilaisuus // http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Luther // http://edu.turku.fi/tiimalasi/avioliitto.html // http://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=cf0642a1-5be7-4733-9828-c79b91b796b4

Kommentit

Kampela

Asiantunteva ja kaikin tavoin asiallinen kirjoitus oikeasta asiasta :) Itse rustasin jotain pientä samasta aiheesta ja etsiskellessäni muita kyseiseen aiheeseen liittyviä tekstejä päädyin sitten tänne :) Varsinkin Luther-osio ansaitsee aplodit!

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitos kommentistasi. :) Hienoa kuulla että historialliset näkökulmat kiinnostavat muitakin kuin allekirjoittanutta itseään. :D Yritän historiasta kirjoittaessani välttää kuivan luennon vaikutelmaa, hienoa jos olen tässä tavoitteessani onnistunut. :)

Aplodien johdosta kiittäen ja kumartaen:
"Utopisti"

Kommentoi