Elmo ja Hiski -kissat tulivat meille aikuisina kodinvaihtajina ja nauttivat elostaan.
Internetin ihmemaassa käydään säännöllisin väliajoin keskustelua tapauksista, joissa lemmikin omistaja joutuu esimerkiksi oman muuttuneen elämäntilanteensa takia etsimään eläimelle uuden kodin. Näiden keskusteluiden yhteydessä vedetään aina esille ”koska oot kerran eläimen ottanu, pitää sun kantaa vastuus loppuun asti” -kortti, eli kun on kerran lemmikkieläimen päättänyt hankkia, niin siitä ei saisi luopua, eli ”laittaa kiertoon” missään tilanteessa. Myös eläimen lopetus tällaisessa tilanteessa tuomitaan jyrkästi, joten ainoa eläinrakkaiksi itseään tituleeraavien henkilöiden määrittelemä vaihtoehto olisi pitää lemmikkieläin ”väkisin” itsellään, oli elämäntilanne sitten millainen tahansa. Muuten eläin kuulemma kärsii.
Koska itse omistan ja olen omistanut melko paljon kodinvaihtajaeläimiä, koen tarpeelliseksi tuoda esille oman mielipiteeni asiasta. Kyllähän minulla nyt kahden kodinvaihtajakesyrotan, kolmen kissan ja yhden koiran myötä on varmasti jonkinlainen käytännönkokemuksen mukanaan tuoma näkemys siitä, miten kodinvaihto vaikuttaa eläimeen.
Olenkin sitä mieltä, ettei kodinvaihto kertaluontoisena tapahtumana ole eläimelle mikään katastrofi. Jos koti taas alkaa vaihtua tiheämpään tahtiin, niin tottakai eläin kärsii, kun paikka ja ihmiset ympärillä vaihtuvat jatkuvasti. Pitää siis heti alkuun selväsanaisesti todeta, että kodinvaihto ja kiertoon joutuminen eivät ole synonyymejä ja niiden eläinyksilöiden kohdalla jossa jälkimmäiseen kierteeseen joutumisen todennäköisyys on suuri, tulee omistajan mielestäni tuntea vastuunsa ja miettiä vaihtoehtona myös sitä viimeistä piikkiä.
Miisu-kolli tuli meille 14-vuotiaana kodinvaihtajana ja sai elää lokoisat eläkepäivät.
Ihmisen jalot periaatteet eivät poista eläimen ahdinkoa
Pääsääntöisesti pidän eläimen kannalta selkeästi uuden kodin etsimistä huolestuttavampana tätä ”kun on kerran otettu, niin pakko väkisin pitää hamaan loppuun asti” -mentaliteettia, sillä jos eläin pidetään muuttuneesta elämäntilanteesta ja sen aiheuttamista puutteellisista resursseista huolimatta väkisin vain sen takia että ”niin kuuluu tehdä” , niin eläinhän se on joka tilanteesta eniten kärsii. Ei sillä ole hajuakaan mistään ihmisen jaloista periaatteista, joiden pakonomaisen noudattamisen takia se nyt tavalla tai toisella kärsii. Se tiedostaa vain oman ahdinkonsa, ei selityksiä sen takana.
Kärsimyksellä en siis tässä tapauksessa tarkoita ainoastaan suoranaista eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttävää kaltoinkohtelua, vaan myös esimerkiksi omistajan ajanpuutetta tai omistajan omaa pitkäkestoista stressiä, jotka kuitenkin vaikuttavat eittämättä eläimen yleiseen hyvinvointiin. Mikäli lemmikin omistaja kokee olevansa kykenemätön tarjoamaan lemmikilleen sitä mitä se tarvitsee, on sekin omiaan lisäämään stressiä, joka sitten tavalla tai toisella heijastuu myös eläimeen. Pahimmassa tapauksessa siitä ennen niin rakkaasta eläinystävästä voi tulla riesa, jonka välttämättömimmistä perustarpeista huolehtimisesta tulee ainoastaan ikävä velvollisuus, eikä sen seurasta ja olemassaolosta enää pysty nauttimaan.
Ihmisen mielialoille herkät eläimet aistivat ilmapiirinmuutoksen varmasti, vaikkei niihin mitään selkeää kaltoinkohtelua kohdistettaisikaan. Tällä tavalla ihmisen muuttunut elämäntilanne vaikuttaa myös eläimeen, vaikka se saisikin edelleen ruokaa nenänsä eteen ja pääsisi pihalle/puhtaaseen hiekkalaatikkoon tarpeilleen. Näin voi tapahtua kenelle tahansa, eikä se tarkoita että olisi huono lemmikinomistaja. Joskus elämä vaan heittelee sellaisiin suuntiin, joita ei kuunaan olisi voinut ennustaa ja silloin on mietittävä asioita uudestaan ja eteen voi tulla myös uuden kodin etsiminen sille rakkaalle lemmikille. En tarkoita sitä, että eläimestä tulisi luopua heti pienten vastoinkäymisten osuessa kohdalle, mutta jos tilanne alkaa käydä sietämättömäksi ja eläimen omistaminen ylitsepääsemättömän vaikeaksi, on mielestäni paras viheltää peli suosiolla poikki, tunnustaa realiteetit ja toimia niiden mukaan.
Kodinvaihto voi tietenkin aiheuttaa eläimelle stressiä, mutta mikäli koti on hyvä ja eläimelle sopiva, niin ainoastaan tilapäistä sellaista. Jos eläin taas joutuu elämään koko loppuelämänsä kodissa jossa sille ei ole aikaa/mahdollisuutta taata sen perustarpeiden täyttymistä, se tulee roikkumaan löysässä hirressä koko loppuelämänsä, vailla mahdollisuutta parempaan. Oman vahvan mutu-tuntuman pohjalta voimakas tilapäinen stressi josta eläimen on mahdollisuus palautua on pienempi paha, kuin tauotta jatkuva lievempi stressi, joka kasautuu eläimen harteille sitä raskaammin, mitä pidempään se jatkuu. Kodinvaihto on siis mielestäni tältäkin kantilta ajateltuna parempi vaihtoehto, kuin tilanteen säilyttäminen ennallaan.
Kesyrottaveljekset Vesa ja Jenkka tulivat meille kodinvaihtajina ja elivät pitkän elämän.
Uuden kodin etsiminen ei aina ole vastuun pakoilua
Tarkoitukseni ei ole tässä selitellä mitään lemmikkieläinten pitoon liittyvää kertakäyttökulttuuria tai oikeuttaa eläimen dumppaamista uuteen kotiin kun ”se ei oo enää söpö pentu”. Halusin vain tuoda esille kolikon toisenkin puolen, eli syyt ja perustelut miksi kertaluontoinen kodinvaihto voi olla eläimenkin kannalta joskus se paras ratkaisu.
Mielestäni ihminen kantaa vastuunsa hankkimastaan lemmikkieläimestä juuri silloin, kun hän elämäntilanteen radikaalin muutoksen edessä punnitsee omat resurssinsa ja tekee ratkaisun sen pohjalta. Se, että kokee kantavansa vastuunsa noudattamalla jotain hatusta vedettyä vastuunkannon määritelmää ja pitämällä lemmikkieläimen väkisin itsellään aiheuttaen kaikille osapuolille ylimääräistä kärsimystä, ei tuo kenellekään sitä sananlaskussa mainittua kirkkainta kruunua. Uuden kodin etsiminen voi sen sijaan tuoda helpotuksen – ei ainoastaan ihmiselle, vaan myös eläimelle.
Kodinvaihtajalemmikin uuden omistajan peruslupaus mielestäni taas on olla luovuttamatta eläintä enää uuteen kotiin, ettei kodinvaihtajasta tule kiertoon joutuvaa. Minä olenkin tehnyt kaikille minulle kodinvaihtajina tulleille eläimille lupauksen, ettei heidän tarvitse täältä meiltä lähteä enää minnekään muualle kuin sille viimeiselle matkalle sitten joskus, kun sen aika on.
Uusin kodinvaihtajatulokkaamme on borderterrieriuros Kari, joka saa elää stressitöntä elämää.
Kuvat Ari K.
